Luku 1. Kosminen energia

Psi – Hengen valta

Aikakautemme ihmiset ovat jo kauan sitten tottuneet tekniikan ”ihmeisiin”, jotka radion, television ja tietotekniikkaan keinoin tuovat eteemme akustista ja optista informaatiota matkojen takaa. Puhelimen keksimisen myötä välimatkat lyhenivät merkittävästi, ja tuli mielikuva, että puhekumppani on vieressä, vaikka hän itse asiassa voi olla vaikka toisella puolella maailmaa. Satelliittien kautta välitetään valonnopeudella kuvia mannerten välillä ja avaruusluotaimet voivat antaa tietoa jopa aurinkokuntamme kaukaisimmalta planeetalta. Ihmiskunnan tekninen kekseliäisyys loi tämän valtavan informaatiovirran. Siksi monet tiedemiehet ja teknokraatit, jotka kunnioittavat vaivalla saavutettua teknistä kehitystä, hermostuvat ajatuksesta, josta on säännöllisesti puhuttu kautta aikojen, eli informaationsiirrosta, joka ei ole sidottua aikaan tai paikkaan. Nämä ”psyykkiset ihmeet” ovat herättäneet kiinnostusta kaikkina aikoina. Yli neljä vuosisataa sitten aiheesta kirjoitti kuuluisa lääkäri, kemisti ja teosofi Philippus Aureolus Paracelsus (17.12.1493–23.9.1541):

”Maagisen tahdonvoiman avulla ihminen voi kuulla tällä puolen merta, mitä toinen ihminen sanoo toisella puolella…” Tässä on kyse sellaisesta tapauksesta, jossa ihminen voi vastaanottaa tietoa asioista, jotka tapahtuvat aistielimien ulottumattomissa ja joista hän ei muuten voi olla tietoinen. Tässä tarkoitetaan siis ”kuudetta aistia”. Valitettavasti koulutieteen piirissä ollaan taipuvaisia luokittelemaan taikauskoksi se, mikä on ollut ihmiskunnan elämässä aina läsnä: näkeminen, enneunet, ennakkoaavistukset...

Fysiikan lakien mukaan ei voi olla sitä, mitä ei voi olla. Kuitenkin monille on tapahtunut seuraavaa joko kerran tai useammin: sattumalta on ajatellut tuttavaa, josta ei ole kuullut mitään vuosiin ja yhtäkkiä tapaa tämän tuttavan samana päivänä. Tai on lopultakin pitkästä aikaa kirjoittanut kirjeen sukulaiselle ja saanut samaiselta sukulaiselta kirjeen, jonka tämä on lähettänyt samaan aikaan kuin itse. Tai kun haluaa soittaa jollekin ja samalla hetkellä puhelin soi ja toisessa päässä on juuri se henkilö, jolle oli aikeissa soittaa. Jos omaa kyvyn telepatiaan, selvänäköisyyteen tai ennustamiseen, niin voi mahdollisesti tuntea, että joku läheinen on vaarassa, sairas tai hänelle on sattunut jotakin ikävää. Voi olla, että on kokenut erittäin voimakkaan telepaattisen yhteyden, jossa kuulee henkilön äänen kertovan tämän olevan vaarassa tai lähellä kuolemaa – ehkä tällöin jopa ”näkee” henkilön. Tai tulee johonkin vieraaseen paikkaan, jossa tietää mihin tilanteeseen joutuu. Jopa unissaan voi joutua telepaattisen yhteyteen, missä varoitetaan tulevista tapahtumista.

Kaikissa näissä tapauksissa on kyse spontaanista yliaistillisesta ilmiön havainnoinnista. Sanaa ”spontaani” käytetään siksi, koska on kyse täysin yllätyksellisestä, tahdottomasta tapahtumasta. Se tarkoittaa sitä, että viiden tunnetun aistin lisäksi ihminen omaa ”kuudennen aistin”, joka voi ilmetä heikompana tai vahvempana ihmisen herkkyyden (vastaanottavaisuuden) mukaan. Latentteja (piileviä) taipumuksia voi vahvistaa tarkoituksenmukaisilla harjoituksilla. Samalla tavoin kuin voimistellen tai bodaamalla voi vahvistaa heikkoja lihaksia, voi myös ”kuudetta aistia” vahvistaa harjoittamalla mieltä niin, että kaikki ilmiöt, joita pidetään ”yliaistillisina”, voidaan toteuttaa tietoisesti milloin vain. Nämä mielen harjoitukset saavat aikaan muutoksen aivojen virtauksissa ja näin muuttavat tietoisuutta, mikä mahdollistaa kosmisen energian vastaanottamisen. Harjoitukset ovat helppoja ja ymmärrettäviä ja lukijan on helppo toteuttaa ne käytännössä. Ne vievät vain vähän aikaa ja johdattavat askel askeleelta tietoisuutta kohti parapsykologista tavoitettamme:

TÄYDELLISEEN AJAN JA PAIKAN TIEDOSTAMISEEN!

Ennen kuin tutustumme tarkemmin tietoisuuden eri portaisiin, haluamme käsitellä aivojen luonnollista sähkötoimintaa sekä myös energiamuotoja, jotka mahdollistavat parapsykologisten ilmiöiden toteuttamisen.

Aivojen sähkövirrat

Vanha totuus, että kala on erityistä ravintoa aivoille, ei ole kaukaa haettu, sillä kala oli ensimmäinen elävä olento, jolla oli aivot. Niiden aivojen sähkövirrat olivat valtavat. Nykyään on kaloja, joiden sähköpotentiaali on satoja kertoja korkeampi kuin muinaisten meduusojen. Jotkin niistä, esim. sähköankerias, pystyy tuottamaan jopa 600 voltin iskun. Ne ovat siis eläviä paristoja, joiden sähköenergiasta osan tuottavat aivot.

Myös ihmisen aivot on sähkökemiallinen elin, mutta pystyy tuottamaan vain pienen sähköjännitteen – maksimissaan voltin kymmenesosan minimaalisella sähkövirralla. Tämä energia siirtyy aivosolujen eli neuronien välityksellä, joita ihmisellä on keskimäärin n. 15 miljardia ja jotka ovat tietyllä tavalla yhteydessä toisiinsa. Niiden välissä on gliasoluja eli hermotukisoluja. Selkärankaisen eläimen tyypillinen hermosolu koostuu soomasta ja erilaisista soluhaarakkeista: lyhyistä, usein erittäin haaraisista ja ohuista, joita sanotaan dendriiteiksi eli tuojahaarakkeiksi (puumainen aivojen hermosolu, dendriittipuu). Ne ottavat vastaan sähköimpulssin ja johtavat sen soomaan, joka käsittelee kaikki sinne tulleet impulssit. Vastauksena näihin signaaleihin sooma antaa puolestaan sähköimpulsseja, jotka liikkuvat soomasta pitkää viejähaaraketta eli aksonia pitkin.

Kuljetettava informaatio on koodituettuna taajuudessa (sähköimpulssien määrä sekunnissa), joka mitataan hertseinä (Hz). Hermohaarake on yhteydessä toiseen hermohaarakkeeseen (tai rauhasen, lihaksen tms. soluun). Tämä liitospinta on nimeltään synapsi ja haarakkeiden kärjet ovat näissä liitospinnoissa yleensä pallon muotoisia.

Kuvassa 2 on esitetty hermosolu ja synapsi, joka aivoissa on yhteydessä toiseen hermosoluun. Sama on nähtävissä kuvassa 1 elektronisella mikroskoopilla kuvattuna.

Hermo koostuu monista hermosyistä. Impulssin kulku hermoissa on sähköinen prosessi. Hermosolun ulko- ja sisäpinnan välillä on aina jännite-ero eli potentiaali. Lepotilassa eli lepopotentiaalissa olevan solun sisällä vallitseva varaus on tasaisen negatiivinen. Tämä lataus on mitätön (n. 70 tuhannesosa volttia). Kun saavutetaan tietty sähköjännite, hermosyyn juureen (aksonin kärkeen) tulee sähköpurkaus, joka kestää sekunnin tuhannesosan. Tämä purkaus kulkee kaikkien hermosyiden läpi synapsiin.

Elektroenkefalografian (EEG) avulla voidaan aivojen käyriä merkitä, kuten kuvassa 3 on esitetty. Sähkövirtojen taajuus (värähtelyjen määrä sekunnissa) muuttuu sen tietoisuuden tilan mukaan, jossa koehenkilö on. Henkilön ”luonnollisissa” olotiloissa, kuten valveilla, unessa tai unen näkemisen aikana aivosähkökäyrät näyttävät erilaisilta. Esim. valveillaolo näkyy nopeina aaltoina eli beeta-aaltoina, ja unessa päinvastoin hitaina eli delta-aaltoina jne.

Kuvassa 4 on esitetty erilaisia aaltoja. Myös ns. erityisissä tietoisuuden tiloissa, jotka on saavutettu erilaisin henkisin harjoituksin – joita myös tässä opiskellaan – aivojen sähkökäyrät muuttuvat tilan mukaan, kuten EEG:ssä näkyy. Aluksi valveilla ja sitten meditaatiossa (kuva 5).

Erityisissä tietoisuuden tiloissa saadaan erilaiset aivosähkökäyrät, joita tarkastelemme tarkemmin tietoisuuden tilan tutkimisen yhteydessä. Tarkasteltavia erityisiä tietoisuuden tiloja ovat:

1. valvetila
2. päiväuni
3. transsi
4. ennen meditaatiota ja meditaatiossa
5. kosmisen tietoisuuden tila.

Erityisissä tietoisuuden tiloissa ihmisen aivojen sähkövirrat voivat muuttua maailmankaikkeudessa olevan kosmisen energian kaltaisiksi, minkä avulla voi realisoida kaikki yliaistilliset ilmiöt ja Psi – ilmiöt.

Kosminen energia

Jokaisen kulttuurin perustalla on hyvin vahva ajatus, että on olemassa universaali kosminen energia, jota ihminen voi käyttää ja jonka avulla voi realisoida yliaistillisia ilmiöitä. Tunnetuin ajatus on intialaisessa filosofiassa oleva käsite prana, kosminen energia, joka ilmenee viidessä muodossa ja pitää yllä elämäntoimintoja, kuten ”kehon tuulta”.

Hindujen ja buddhalaisten pyhissä teksteissä kuvaillaan tällaista kosmista alkuenergiaa, jota tarkoitetaan tavulla ”Om” tai ”Aum”. Molempien tavujen pitäisi aiheuttaa aivoissa värähtelyjä, jotka johtavat eri chakrat (ihmisen hermokeskukset) tilaan, jossa ne voivat ottaa vastaan kosmista (elämän) energiaa.

Raamatussa kuvataan näkymätöntä elämänvoimaa, joka tukee ajatusta yleisestä jumalaisesta alkuperästä, ”Pyhää henkeä”; ”Ettekö tiedä, että teidän ruumiinne on Pyhän Hengen temppeli? Tämä näkymätön elämänvoima on ”Ki”, kiinalaisessa ”Chi”, jotka tarkoittavat elämän energiaa, kuten Jumala antanut asumaan teissä. Te ette itse omista itseänne.” (1. Kor. 6:19). Japanilaisessa akupunktiossa jokea, jonka lähde sijaitsee pisteessä vähän navan yläpuolella ja joka hajaantuu keuhkoista koko kehoon meridiaaneiksi kutsutun verkoston (hermokanavat) välityksellä. Kaiken aineen katsotaan olevan tätä energiaa materiaalisella tasolla.

Aristoteles, kreikkalainen filosofi ja tiedemies (384 – 322 eaa.) käytti termiä ”eetteri” viidennestä alkuvoimasta, joka sisälsi aluksi kaikki maan ilmakehän ulkopuolella olevat objektit. Ihmissielu, jota Aristoteles kuvaili puhtaaksi materiattomaksi energiaksi, oli hänen ymmärryksensä mukaan peräisin eetteristä.

Keskiajan fyysikot selittivät eetterin olevan ainesta, joka täytti avaruuden. He olettivat, että valo aiheutuu aaltojen liikkeestä tässä eetterissä, joka voi tuoda valon maahan tyhjiön läpi. Siksi sitä usein kutsuttiin ”valoa kuljettavaksi eetteriksi”.

Sir Isaac Newton, maailmankuulu englantilainen fyysikko, matemaatikko ja astronomi (1643 – 1727), oli vakuuttunut, että eetteri ei ole vain avaruuden täyttävä aines, vaan että sen läpi pääsee kaikki materia, jopa yksittäiset atomit.

150 vuotta sitten saksalainen kemisti ja luonnontutkija Karl Ludwig Freiherr von Reichenbach (1788 – 1869), joka tunnetaan mm. parafiinin ja kerosiinin keksijänä, alkoi tehdä kokeiluja kutsumallaan ”elämän energialla” tai ”Odkraftilla”. ”Od” – voima ilmenee mystisenä loisteena, joka tulee ihmisen ja muiden orgaanisten ja epäorgaanisten kehojen periferiasta, ja sensitiiviset (erittäin herkät) ihmiset voivat tuntea sen ilman teknisiä apuvälineitä.

Reichenbach joutui kokemaan kritiikkiä muiden tiedemiesten taholta, vaikka hänen kokeensa pystyttiin toistamaan satoja kertoja ja niistä saatiin kiistattomia todisteita. Hän oli itse täysin vakuuttunut löytämänsä ilmiön fyysisestä luonteesta, vaikka hänen oli vaikea hyväksyä ajatusta siitä, että hänen tutkimuksensa pakottivat objektiivisesti tunnustamaan sensitiivisyyden. Hän ei itse pystynyt ikinä saavuttamaan kykyä nähdä ”Od”, mutta löysi keinon tehdä säteily näkyväksi fysiikan keinoin. Reichenbachille oli selvää vain se, että on olemassa enemmän ja vähemmän herkkiä ihmisiä.

Suurin piirtein samoihin aikoihin Reichebachin kanssa tunnettu englantilainen fyysikko James Maxwell (1831 – 1879) vahvisti eetterin olemassaolon. Hänen mukaansa se on ”materiaalinen aines, joka on rakenteeltaan paljon ohuempaa kuin näkyvä aines, ja jota on kaikkialla maailmankaikkeudessa, vaikka siellä näyttää olevan tyhjää”. Lisäksi hän väitti: ”Vaikka kuinka on vaikeaa yrittää muotoilla eetterin koostumuksen periaatetta, yksi on varmaa: planeettojen- ja tähtienvälinen avaruus ei ole ”tyhjä”, vaan täynnä materiaalista ainesta, joka on kaikkein valtavin ja luultavasti symmetrisin kaikista tietämistämme aineksista.” 1900-luvun alkuun mennessä eetterin tutkimus oli täysin lamaannuksessa väitteistä, että sitä ei ole olemassa, mistä puhui vuonna 1905 saksalainen fyysikko ja nobelisti Albert Einstein (1879 – 1955). Kuitenkin vuonna 1951 englantilainen fyysikko ja nobelisti Paul Dirac nosti asian uudelleen esiin ja ”todisti matemaattisesti”, että kosminen eetteri on olemassa!

Einstein tarkisti vuonna 1952 mielipidettänsä siitä, onko eetteri olemassa (Einsteinilla oli tapana useasti muuttaa mielipidettään eetteristä). Englantilainen sir Oliver Lodge kirjoittaa kirjassaan ”Eetteri ja todellisuus” vuodelta 1952: ”On olemassa merkittäviä argumentteja, jotka tukevat hypoteesia eetteristä. Eetterin täydellinen kieltäminen merkitsee, että tyhjässä kosmoksessa ei pitäisi olla mitään fyysisiä ominaisuuksia. Mekaniikan perustotuudet eivät käy yksiin tämän väitteen kanssa… Yleisen suhteellisuusteorian perusteella kosmoksella on tiettyjä fyysisiä ominaisuuksia, ja näin ollen eetteri on olemassa. Kosmos ilman eetteriä on mahdoton, kun lähtökohtana on yleinen suhteellisuusteoria…”

Siitä lähtien kaikki maailman tiedemiehet yhä enenevässä määrin, kuten italialainen professori Marco Todeschini, väittivät (mm. omien kokeidensa perusteella), että avaruudessa on todellakin oltava olemassa väliaine eli kosminen eetteri.

Amerikkalainen fyysikko Bertrand Russel kirjoitti kirjassaan ”Atomin alkeet”: ”Erittäin todennäköisesti tullaan selvittämään, että eetteri todellakin on kaiken perusta ja että elektronit ja vedyn ydin ovat vain tiivistymiä eetterissä… On hyvinkin mahdollista, että elektroni ei ole mitään muuta kuin eetterissä oleva häiriövyöhyke, joka on keskittynyt yhteen paikkaan… Luulen myös, että vedyn ydin on selitettävissä samalla tavalla.”

Amerikkalainen fyysikko Carl F. Krafft tutkielmallaan ”Eetteri ja sen pyörremuodostumat”, julkaistu 1955 ja K. V. Richardson teoksellaan ”Materian elektroniteoria” (Elektroniteoria on tiedettä eetterin ominaisuuksista) ovat eetterin olemassaolon puolustajia.

Edellä lueteltuja esimerkkejä mytologiasta ja nykyfysiikasta voisi jatkaa, mutta koska meitä kiinnostaa kysymys mahdollisesta kosmoksen alkuenergiasta, joka on olemassa nyt ja joka mahdollistaa erilaiset prosessit, voimme yleistää edellä esitetyn:  

Jo keskiajalta lähtien kaikissa maailman kulttuureissa on elämänenergiaa pidetty itsenäisenä kokonaisuutena. Nykyfysiikassa tunnustetut tiedemiehet tarkastelevat kosmoksen alkuenergiaa, josta kaikki materia muodostuu, absoluuttisesti välttämättömänä. Tästä seuraa kysymys, onko kyse samasta fysiikan ilmiöstä, josta esivanhempamme käyttivät termiä ”elämänenergia”, ja myöhemmin tutkijat eetteristä termiä kosminen alkuenergia.

Tätä mietti myös itävaltalainen lääkäri, tunnustettu psykoanalyytikko Wilhelm Reich (1897 – 1957). 30-luvun lopulla hän oli maanpakolaisena Tanskassa, minne hän asettui asumaan Itävallan Saksaan yhdistämisen jälkeen. Hän tutki kehon vegetatiivisia virtauksia (tätä termiä käytetään biologiassa, kun tarkoitetaan tahdosta riippumattomia toimintoja kehossa). Hän oletti, että kosminen energia on olemassa ja että ihmiskeho pystyy imemään, kartuttamaan ja erittämään sitä. Energian imemis-, kartuttamis- ja erittämisprosessin hän nimesi Orgon-energiaksi ja teki siitä kaavan: ”jännite-lataus-purkaus-lepo”.

Mikä merkitys tällä biologisella sykkeellä on elävän organismin energiataloudessa? Reichin läheinen työtoveri Ola Raknes kuvaili asiaa näin: ”Syke säätelee organismin energiataloutta samoin kuin sydän pumppaa verta eri elimiin. Energia-aineenvaihdunta (metabolismi, energian muuttuminen) ohjautuu autonomisen ja vegetatiivisen järjestelmän kautta, mikä vaikuttaa ruuansulatukseen, verenkiertoon, hengitykseen, seksuaalisuuteen ja tunteisiin.

Yhtä näistä toiminnoista – hengitystä – säätelee tiettyyn määrään asti tahto ja keskitetysti keskushermosto. Pystymme siis vaikuttamaan hengitysjärjestelmän kautta elimistön vapaaseen biologiseen sykkeeseen. Tärkeä terveyden edellytys on organismin vapaa aineenvaihdunta, jonka tunnistaa esteettömästä biologisesta sykkeestä”. (Voimme opiskelun eri vaiheissa hengitysharjoitusten avulla ohjailla energia-aineenvaihduntaa tahtomme mukaan, ja näin ollen voimme esim. parantaa itsenäisesti psykosomaattisia häiriöitä ja sairauksia!)

Ensin Reich pystyi paikallistamaan Orgon-energian vain säteilynä, joka tulee elävästä organismista. Vasta myöhemmin hän selvitti, että Orgonia on kaikkialla, kuten ”valoa kantavaa eetteriäkin”, jonka tiedemiehet keksivät aiemmin. Vapaata energian vaihtoa tapahtuu siis jatkuvasti, mille Raknes mainitsi kolme edellytystä:

1. Elimistö imee itseensä tarvittavan energian ravintoaineista, hengityksen kautta ja suoraan Orgonin virtauksesta.
2. Energia kiertää vapaasti kehossa ja on aina siellä, missä siihen on tarvetta.
3. Elimistön on oltava valmiudessa poistamaan ylimääräinen energia vastaavalla liikunnalla.

Wilhelm Reich sai muutama päivä toisen maailmansodan syttymisen jälkeen paikan ylimääräisenä professorina New Yorkissa ”New school for social research” –oppilaitoksessa ja jäi asumaan USA:han, jossa hän vuonna 1942 perusti Maineen oman tutkimuskeskuksen nimeltä ”Orgonon”.

Alusta asti hän teki innokkaasti töitä, sillä hän oli täynnä ideoita ja hänen dynaaminen työtapansa tarttui myös muihin työntekijöihin. Näinä vuosina hän tutki monia aloja, kuten psykologiaa, psykoanalyysiä, sosiologiaa, fysiikkaa, biologiaa ja meteorologiaa, mutta hänellä oli aina kuitenkin sama päämäärä: Orgon-energian käytäntöön soveltaminen.

Monissa kokeissaan, joita hän teki vuosien ajan kuolemaansa asti pienen henkilökuntansa avulla, hän pystyi todistamaan, että kosminen energia on olemassa, ja sitä on kaikkialla kosmoksessa ja se vaikuttaa oleellisesti kaikkeen biologiseen elämään. Reich: ”Epäilemättä elimistössä on sähköä sähköisesti latautuneiden kolloidihiukkasten ja ionien muodossa. Elimistön kolloidikemia ja myös lihasneurofysiologia käyttävät tätä hyväkseen… Mutta kuitenkin on ilmiöitä, joita emme mitenkään pysty selittämään sähkömagneettisen energian valossa. Tämä on ensisijassa kehon ”magnetismia”, jota monet lääkärit käyttävät käytännössä. Kukaan ei ole koskaan nähnyt sähköisestä ärsykkeestä johtuvaa elimen liikettä, joka olisi edes vähän yhtäläinen koko lihasjärjestelmän tai jonkin lihasryhmän jokapäiväisten oikeiden liikkeiden kanssa… Aistielimemme kertovat meille, että tunteet (epäilemättä tämä on biologisen energiamme nimitys) eroavat aistimuksista, joita voi kokea sähköiskussa. Aistielimemme eivät täysin vastaanota sähkömagneettisia aaltoja, joita on kaikkialla.

Jos elämänenergiamme olisi sähkön muodossa, olisi käsittämätöntä, miksi meidän on mahdollista nähdä kaikista aalloista vain valo, jos aistielimet ovat tämän energian ilmentymä. Emme pysty tuntemaan röntgenkoneen elektroneja, emmekä säteilyä… Tähän asti ei ole onnistuttu esittämään vitamiinien sähköistä määrettä, vaikka ne epäilemättä sisältävät biologista energiaa… Nämä ovat kaikki valtavia ristiriitoja, joita ei pystytä ratkaisemaan tunnettujen energiamuotojen rajoissa…”

Tutkimustensa edetessä Reich loi hedelmällisiä edellytyksiä Orgonin ja muiden energiamuotojen, kuten valon ja sähkön, keskinäisen yhteyden tiedostamiseen. Hän piti lähtökohtana sitä, että kaikki energiamuodot ja materia ovat peräisin Orgonista.

Reich: ”Orgon-energialla ei ole massaa. Se oli olemassa ennen materiaa ja muita energiamuotoja… Kun erilliset Orgonin virtaukset tiivistyvät tai sulautuvat toisiinsa, ne voivat tuottaa materiaa sinne, missä sitä ei siihen mennessä ollut... Olemassa oleva materia voi Orgon-energian vaikutuksesta spontaanisti järjestäytyä eläviin muotoihin siellä, missä ennen ei ollut mitään elämää… Luonnollisesti tiivistyneenä Orgon pystyy muodostamaan järjestelmiä… Näitä järjestelmiä voivat olla planeetat, aurinko ja jopa kokonaiset galaksit…”

Nykyinen alkeishiukkasten fysiikka (alkeishiukkaset ovat yksinkertaisimmat tähän mennessä tunnetut ytimelliset fyysiset objektit, joista atomit muodostuvat) tuntee todella yhden energiamuodon, joka vastaa monia Reichin elämänenergiasta antamia kuvailuja – neutriinon energian!

Koska tässä parapsykologian koulutuksessa tulemme työskentelemään tällä energialla, haluamme kertoa lyhyesti seuraavassa luvussa maailmankaikkeuden ydinfyysisestä perustasta, joka tunnetusti koostuu pienen pienistä alkeishiukkasista, joihin myös neutriino kuuluu.

Emme kuitenkaan ala opiskella fysiikkaa, eikä ole tarpeellista tuntea perusteellisesti fysiikan lakeja voidakseen luoda PSI - ilmiöitä. Niitä opimme tekemään yksinkertaisilla hengen harjoituksilla, joihin perehdytään myöhemmin, ja jokainen voi toteuttaa niitä ilman ennakolta omattua teoreettista tietoa.

Materia

Noin 20 mrd. vuotta sitten räjähti ”alkuatomi”, joka oli suuri kertymä tiiviisti puristuneita hiukkasia, läpimitaltaan n. 4 valovuotta ja tapahtui siis ns. alkuräjähdys, mistä lähtien maailmankaikkeus on laajentunut tasaisella kiihtyvyydellä. Kuin ilmapallo, johon pumpataan jatkuvasti lisää ilmaa (kuvassa uloin kehä, joka kuvaa maailmankaikkeuden reunaa, olisi ilmapallon pinta). Heti ensimmäisellä sekunnilla ilmaantui 100 miljardin lämpötilassa ensimmäiset harvalukuiset alkeishiukkaset: neutronit, protonit sekä miljardit elektronit, fotonit (valokvantti) ja neutriinot.

Tämän nykyään hyväksytyn teorian mukaan maailmankaikkeus ilmestyi alkuatomin räjähdyksestä ja joka suuntaan lensi neutriinotähtiä, joista myöhemmin muodostuivat galaksit.

Kaikki hiukkaset ovat yhteydessä toisiinsa alla lueteltujen vuorovaikutuksen välityksellä.

1. Vuorovaikutus ytimen voimissa, jotka pitävät protonit ja neutronit atomin ytimessä.
2. Heikompi sähkömagneettinen vuorovaikutus kaikissa sähköisesti latautuneissa alkeishiukkasissa (kuten esim. elektronissa).
3. Vuorovaikutus sähköisesti neutraaleissa hiukkasissa, joissa on magneettinen momentti, kuten esim. fotoni.
4. Heikko vuorovaikutus, joka aiheuttaa esim. neutronien suhteellisen hitaan hajoamisen sekä reaktiot, joissa neutriino on osallisena.

Heikoin voima, painovoimainen vuorovaikutus, toimii kaikkien alkeishiukkasten välillä, fotonit mukaan lukien. Nämä neljä vuorovaikutusta ovat oletettavasti ilmentymiä yhdestä ainoasta voimasta ja vastaavat maailmankaikkeuden rakenteellisesta koostumuksesta.

Siispä sähkömagneettisen vuorovaikutuksen ansiosta sähköisesti latautuneet protonit pystyvät sitomaan itseensä kukin yhden negatiivisesti latautuneen elektronin, jonka avulla tasapainotetaan molempien hiukkasten sähkölatausta. Jos molemmat hiukkaset ovat liitoksissa toisiinsa, ne muodostavat atomin. Protoni on 2000 kertaa painavampi kuin elektroni, siksi se on atomin massan keskus, jota kutsutaan atomin ytimeksi. Keskipakovoiman välityksellä se pakottaa elektronit kiertämään itseään pyöreillä radoilla.

Kuvassa 8 on esitetty symbolinen kuvaus vetyatomista, joka on yksinkertaisin kaikista olemassa olevista atomeista. Se muodostuu yhdestä protonista ja yhdestä elektronista, joka kiertää protonia. Vetyatomi on ensimmäinen kemiallinen elementti, joka muodostui nuoressa maailmankaikkeudessa, ja niitä on nykyäänkin 90 % kaikesta maailmankaikkeudessa olevasta materian rakenteellisista perusyksiköistä. 9 % rakenteellisista perusyksiköistä on heliumia, 1 % raskaita kemiallisia aineita (aina uraaniin, raskaimpaan luonnosta löytyvään aineeseen asti), jotka ovat muodostuneet vetyatomien ydinsynteesissä.

Prosessi eteni niin, että valtava vetyatomien pilvi, joka täytti maailmankaikkeuden alkuräjähdyksen jälkeen, hajaantui lukemattomiin pieniin tiivistymiin, jotka vetivät toisiaan itseään kohti ja muodostivat näin tähtiä. Nämä alkutähdet, jotka olivat silloin valtavia vetyatomipalloja, kutistuivat yhä tiiviimmäksi, mistä johtuen paine ja lämpötila niiden sisällä kasvoivat jatkuvasti. Kun lämpötila saavutti muutama miljardia astetta, vetyatomin elektronit irtautuivat ytimistään, mistä johtuen tähden sisään muodostui kuuma, tiivis, kiehuva, vapaista protoneista ja elektroneista muodostuva seos.

Protonit törmäsivät toisiinsa korkeilla nopeuksilla, minkä ansiosta saavutettiin sähkömagneettinen vuorovaikutus, mikä pakottaa yhtä suuresti latautuneet hiukkaset hylkimään toisiaan. Tästä syystä aina kaksi protonia voi muodostaa yhden ytimen raskasta vetyä (deuteriumin ydin), jolloin yksi protoni menettäessään yhden positronin (sähköisesti positiivisen latauksen omaava elektronin antihiukkanen) muuttui neutroniksi. Molemmat hiukkaset säilyivät voimakkaan vuorovaikutuksen ansiosta. Ydinsynteesin toisessa vaiheessa syntyi kahden deuterium ytimen yhdistyessä heliumin ydin, jossa on kaksi protonia ja kaksi neutronia. Seuraavassa vaiheessa muodostui hiilen ydin.

Kuvassa 9-1 ja 9-2 on esitetty nämä prosessit kaavoina.

Samalla tavoin kuin syntyi hiilen ydin, syntyivät ydinsynteesillä myös muut hiukkaset tähtien sisällä. Esim. 14 vedyn ydintä muodostavat yhden typpiytimen, 16 yhden happiytimen ja 56 yhden rautaytimen. Maailmankaikkeudessa, miljardien vuosien kuluessa superkuumien tähtien sisällä ”kypsyi” 92 erilaista atomin ydintä, joista viimeisenä syntyi kaikkein painavin ydin – uraani, jossa on 92 protonia ja 146 neutronia. Nämä prosessit ovat käynnissä nykyäänkin ja jatkuvat vielä miljardeja vuosia.

Tähtien syntyessä joillakin niistä on erittäin suuri vetymassa ja toiset ovat syntymästään lähtien erittäin pieniä. Voimme siis kuvitella, että juuri isoilla tähdillä on runsaasti raskaiden atomiydinten muodostumiseen johtavia prosesseja.

Nämä tähdet ovat taipuvaisia muuttumaan tietyssä pisteessä epävakaiksi ja joskus ne räjähtävät muuttuen supernovaksi. Räjähtäneiden tähtien materiaali levittyy maailmankaikkeuteen, missä on valtavan hiiliydinten määrän lisäksi muiden raskaiden hiukkasten atomiytimiä, kuten hapen, magnesiumin, raudan ja kullan.

Tästä aiheutuva lämpötilan ja paineen laskemisen myötä atomiytimelle tulee mahdollisuus sähkömagneettisen vuorovaikutuksen tuloksena yhdistyä räjähdyksen aikana vapautuneiden elektronien kanssa, minkä seurauksena syntyy atomeja, joiden protonien ja elektronien määrä on sama. Kuvassa 10 näemme yhden vety-, helium- ja hiiliatomin, jotka on kuvattu kaavamaisesti.

Satojen miljoonien tuollaisten tähtien räjähdysten jälkeen oli kosmoksen atomeissa jälkiä raskaista hiukkasista. Prosessit, jotka muotoilivat ensimmäisen sukupolven tähdet, ovat käynnissä vieläkin.

Kaasumainen vety, jossa on joitakin merkkejä raskaista hiukkasista, tiivistyy sitten uusiksi nuoriksi tähdiksi. Nämä toisen sukupolven tähdet sisältävät, tosin joskus mitättömän vähän, vetyatomeja – elämän rakenneosia.

Aurinkomme on toisen sukupolven tähti. Sen valtava kaasukehä koostuu pääosin vedystä, jota sen massasta on 70 %. 29 % on heliumatomeja ja vain 1 % raskaiden aineiden atomeja.

Näin ollen, kun aurinko muodostui valtavasta kaasupilvestä, syntyi myös muita planeettoja, mm. Maa. Koska aurinko planeettajärjestelmineen kuuluu taivaankappaleiden toiseen sukupolveen, niiden kaasumassassa on jo merkittävä määrä raskaita hiukkasia, kaikkiaan 92. Niiden joukossa on sellaisia kaasuja kuin vety, happi ja typpi; nesteitä, kuten bromi ja elohopea sekä kiinteitä aineita, kuten hiili, rauta, kulta ja uraani. Tiedetään, että on olemassa enemmän aineita kuin nämä tähtien sisässä syntyvät 92 kemian perusainetta, joista kaikki materia on rakentunut. Synteesissä (yhdistymisessä) voi syntyä erilaisia yhdisteitä, jotka sitten pysyvät yhdessä sähkömagneettisen vuorovaikutuksen voimasta. Näin kahdesta tai useammasta atomista, jotka ovat kemiallisia perusaineita, syntyvät rungot ovat nimeltään molekyylejä.

Näin ollen ei ole vaikea kuvitella, että voi olla kehittynyt lähes rajaton määrä erilaisia aineksia. Jos esim. hapen ja vedyn atomit yhdistyvät, tulee siitä vettä, natriumin ja kloorin yhdistymisestä tulee ruokasuolaa, magnesiumin ja hapen yhdistymisestä tulee magnesiaa (magnesiumoksidia), jota voimistelijat käyttävät kämmenien kuivaamiseen.

Energia

Edellisessä kappaleessa tutkittiin yksityiskohtaisesti maailmankaikkeuden materiaalista rakennetta, mutta siinä jätettiin tarkoituksella käsittelemättä yksi tärkeä luonnontieteen aspekti: energia. Koska se on perustavanlaatuinen käsite selvitettäessä kosmisia vuorovaikutuksia, herää kysymys: Mitä energia on?

Fyysikoille energia on materian osan, säteilykimpun tai fyysisen aineen kyky tuottaa työtä. Niin kuin esim. sähkövirrassa on energiaa, koska voimme käyttää sitä kodinkoneissa. Myös bensiini autojemme tankeissa sisältää energiaa, koska kun se palaa moottorissa, auto liikkuu.

Myös auringon säteilyssä on energiaa, koska joka vuosi voimme todeta, että auringon säteilyn voimistuminen keväällä ja kesällä saa lumet sulamaan ja jokien, järvien ja merien vedet lämpenemään. Se mitä sanotaan energiaksi, ilmenee luonnossa eri muodoissa, joista tunnetuimmat ovat liike-energia, lämpöenergia ja säteilyenergia.

Yli sata vuotta sitten saksalainen lääkäri Robert von Meyer (1814 – 1878) keksi erityisen tärkeän energian ominaisuuden: se ei voi kadota, eikä syntyä uudelleen. Hän keksi energian säilymisen lain. Luonnossa havaitsemissamme prosesseissa energia muuttuu yhdestä muodosta toiseen, mutta sitä ei häviä tai lisäänny lainkaan. Tämä laki vastaa aineen häviämättömyyden lakia eli massan säilymislakia: massa ei häviä, mutta voi vaihtaa muotoaan. Molemmat lait – energian ja aineen häviämättömyyden lait – ovat varmimmat tiedot luonnontieteessä. Albert Einstein yhdisti nämä kaksi lakia todistamalla, että massa ja energia ovat yhden ilmiön kaksi eri ilmenemismuotoa. Einsteinin suhteellisuusteorian tärkeänä tuloksena oli päätelmä, että massa ja energia ovat perustaltaan samoja ja erityisissä olosuhteissa voivat muuntua toisikseen.

Massan täydellinen muuttuminen energiaksi tapahtuu, kun tietyissä olosuhteissa elektroni ja positroni (aiemmin tarkastelimme positronin syntyä tähden sisällä tapahtuvassa ydinsynteesissä) törmäävät toisiinsa, jolloin molemmat hiukkaset luovuttaessaan fotoneja (gamma-kvantteja / valokvantteja) tuhoutuvat.

Myös päinvastainen prosessi on mahdollinen: korkeaenergisen säteilyn muuttuminen materiaksi. Niinpä korkeaenergisistä gammakvanteista atomin ytimen sähkömagneettisella kentällä voi muodostua yksi elektroni ja yksi positroni.

Kuvissa 12 ja 13 on esitetty materian syntyprosessi ja sen tuhoutuminen.

Osa materiasta voi siis muuttua säteilyenergiaksi ja päinvastoin, säteilyenergia voi tiivistyä massan atomeiksi. Koska lyhyt katsauksemme tähän aiheeseen ei salli tutustua tarkemmin suhteellisuusteoriaan, niin rajoitumme vain esittämään Einsteinin kuuluisan kaavan massan ja energian välisestä yhteydestä: E=mc2. (E = energia, m = massa ja c2 = valonnopeuden toinen potenssi). On onnekas seikka, että yksi matemaattisen fysiikan tärkeimmistä suhteista on noin yksinkertainen. Kaava on todisteena siitä, että tietty massa (m) pitää kertoa valonnopeuden neliöllä (valonnopeus on n. 300 000 km / s), jotta saadaan massassa oleva energian määrä, joka vapautuu, jos massa tietyissä fysikaalisissa prosesseissa muuttuu energiaksi.

Merkittävintä on, että valonnopeuden neliö on niin suuri, että jopa pikkuruisessa massassa on oltava valtava energian suure.

Kuvassa 14 on esitetty muutama suure. Siis yhdessä grammassa minkä tahansa aineen materiaa on 20 triljoonaa kaloria energiaa. Se riittäisi saamaan läpimitaltaan 285 m ja syvyydeltään 4 m järven kiehumaan.

Tähtien synteesissä (kevyistä raskaisiin ytimiin) vapautuu valtavia energiamassoja, jotka fotonien ja radioaktiivisen säteilyn muodossa irtaantuvat kosmokseen.

Materia ja energia, jotka muodostavat maailmankaikkeuden perustan ja jota valaisimme näillä sivuilla, ovat erittäin tärkeitä psykologisessa opiskelussamme, sillä tulemme työskentelemään näillä kahdella mikro- ja makrokosmoksen perusmuodolla, esim. harjoitellessamme telekinesiaa tai materialisointia.

Nyt on vielä tarkasteltava sitä voimaa, joka pitää maailmankaikkeuden koossa, ja joka järjestää ja ohjaa kaikkia toimintoja: painovoima (lat. gravitas – painava, eli painon voima).

Painovoima

Tässä oppikirjassa on jo mainittu heikoin vuorovaikutus, joka vaikuttaa massojen välillä ja Einsteinin suhteellisuusteorian mukaan (E=mc2) se vaikuttaa myös energiaan. Sitä kutsutaan painovoimaiseksi vuorovaikutukseksi. Atomit yhdistyvät tomuhiukkasiin, planeettoihin, tähtiin ja galakseihin – se toimii kaikkialla.

Jokainen kappale muodostaa ympärilleen painovoimakentän, joka oletettavasti koostuu gravitoneista, jotka levittäytyvät aaltomaisesti valonnopeudella loputtomaan avaruuteen. Näin ollen kaikkien kosmoksessa olevien kappaleiden välillä kiitää jatkuvasti gravitoneja. Ne aiheuttavat kappaleiden vetovoiman ja näin ollen muodostavat kosmisen symmetrian. Ilman painovoiman vaikutusta alkuräjähdyksessä ilmaantunut materia ei olisi pystynyt järjestäytymään galakseiksi ja tähtijärjestelmiksi, koska kaikki hiukkaset olisivat levinneet avaruuteen epäjärjestyksessä.

Pystymme tarkkailemaan painovoiman toimintaa myös jokapäiväisessä elämässämme. Maa vetää kaikkia esineitä puoleensa ja pitää ne pinnallaan, koska se omaa suuren massansa ansiosta suuremman painovoiman vaikutuksen. Vain toisten taivaankappaleiden, kuten esim. auringon ja kuun, samanlaiset isot vetovoimat, voivat hetkittäin heikentää maan vetovoimaa. Näin muodostuu vuorovesi, sillä kun maa sijaitsee samalla suoralla auringon ja kuun kanssa, johtavat kahden viimeisen vetovoimat voimakkaaseen veden nousuun ja laskuun. Jos aurinko ja kuu sijaitsevat toisiinsa nähden suorassa kulmassa, niiden vetovoima tasoittuu ja veden nousu ja lasku ovat tuskin huomattavia.

Täysikuun aikaan osittainen Maan vetovoiman heikkeneminen johtaa siihen, että kasvit imevät itseensä enemmän vettä ja mikroelementtejä maaperästä, mistä johtuu, että silloin kerätyt maagiset ja parantavat kasvit osoittautuvat vaikutuksiltaan voimakkaiksi.

Toisena esimerkkinä materian ja painovoimaenergian välisestä vuorovaikutuksesta on valoaaltojen taittuminen tähden tai planeetan painovoimakentässä. Sillä valon säteet, jotka aiheuttavat silmissämme näköaistimuksen, ovat samanarvoisia energian ja massan kanssa (kuva 15).

Kaikki esineet vetävät toisiaan puoleensa painovoiman vaikutuksesta, eli ne ovat painovoimalain alaisia. Valon taittumisesta on todisteena myös se, että voimme Maasta nähdä tähden jopa silloin, kun se astronomisten laskujen perusteella on auringon takana.

Jopa ajan kulku on painovoimakenttien vaikutuksen alainen. Se todistettiin atomikellokokeella: pilvenpiirtäjän kellarissa ollut kello jätätti verrattuna saman rakennuksen katolla olevaan kelloon.

Koko elämäämme ohjaa painovoima, mutta kuitenkin parapsykologien on mahdollista levitaation (lat. keveys) kautta osittain neutralisoida tai kokonaan voittaa tämä voima. Nyt tiedämme paljon maailmankaikkeuden fyysisistä perusteista, muttemme mitään vielä energiasta, johon tutustuimme elämänenergian, pranan, kosmisen eetterin, Orgon-energian jne. nimellä ja joka mahdollistaa Psi - ilmiöiden toteuttamisen. Se voisi olla neutriinon energiaa tai hiukkasten, joita syntyi valtavia määriä alkuräjähdyksessä ja jotka ovat vieläkin olemassa kosmoksessa.

Neutriino

Tähtitieteilijät pystyvät laskemaan kaiken maailmankaikkeudessa olevan materian massan, koska se on ekvivalentti energian kanssa. Massa lasketaan mittaamalla näkyviä valonsäteitä, ultravioletti-, infrapuna- ja röntgensäteitä sekä tähdistä ja muista avaruuden kohteista tulevaa kosmista radioaktiivista säteilyä.

Painovoimaenergia, jota tämä massa säteilee, on liian pieni pitääkseen kaikki galaksit koossa, joten niiden olisi pitänyt hajota omaan dynaamisuuteensa. Koska ne eivät kuitenkaan hajoa, on oltava jonkinlainen ”liima”, joka pitää ne yhdessä.

Kaikella todennäköisyydellä tämä liima on neutriino, joka on pienen pieni, sähköisesti neutraali hiukkanen, jolla on minimaalinen massa, n. 10 elektronivolttia (eV) (1000 elektronivolttia vastaa gramman triljoonasosan triljoonasosaa). Koska maailmankaikkeuden syntyhetkellä jokaista nukleonia kohti syntyi miljardi neutriinoa, muodostavat ne yhdessä vähintään niin paljon massaa kuin maailmankaikkeuden atomien muut osat yhteensä.

Ison yhteisen massansa ja siihen liittyvän suuren painovoimansa ansiosta neutriinot olivat alkuräjähdyksen jälkeen tilassa, jossa ne tiivistyivät valtaviksi näkymättömiksi tähdiksi, joiden halkaisija oli muutama tuhat valovuotta. Näihin tähtiin liittyi neutriinon lisäksi muitakin alkuräjähdyksessä ilmaantuneita atomin osia, ja niiden massa oli niin suuri, että niistä riittäisi muodostamaan miljoona galaksia. Laskelmien mukaan koko maailmankaikkeudessa voi olla 100 miljoonaa neutriinotähteä. Kuvassa 16 on esitetty galaksien muodostumisprosessi.

Me siis olemme täällä omalla galaksillamme, Linnunradalla, valtavan neutriinotähden sisällä lukemattomien vapaiden neutriinojen ympäröiminä, jotka vastaavat Reichin toteamuksia Orgon-elämänenergiasta:

1. Neutriinot ovat energiaa sisältäviä hiukkasia, joilla on lähes merkityksetön massa n. 10 eV, muttei kuitenkaan nollamassaa.
2. Neutriinot ilmestyivät maailmankaikkeuden ensimmäisillä sekunneilla ja ovat näin ollen olleet olemassa alusta asti.
3. Neutriinot voivat tuottaa materiaa. Esim. jos neutriino törmää neutroniin, syntyy elektroni ja protoni, jotka yhdessä voivat muodostaa vetyatomin, mitä pidetään energian ja materian perustana.
4. Neutriinot voivat muodostaa järjestelmiä: galakseja, aurinkoja, planeettoja.
5. Neutriinojen toimintasäde on lähes rajaton, koska ne ovat niin pieniä, voivat ne mennä materian läpi törmäämättä muihin hiukkasiin. Neutriinot pystyvät 50 % todennäköisyydellä läpäisemään 43 triljoonaa kilometriä paksun lyijyseinän (se vastaa matkaa meidän aurinkomme ja sitä lähimpänä olevan tähden, Alfa Kentaurin välillä).

Voimme siis suurella todennäköisyydellä olettaa, että neutriinon energia on sitä legendaarista elämän alkuenergiaa, joka tunnetaan kaikissa kulttuureissa, tosin eri nimillä ja merkityksillä.

Kuitenkin tähän mennessä kaikkein todenmukaisinkin hypoteesi on pelkkä ehdotus, kunnes se todistetaan yksiselitteisesti todeksi. Käytettäköön siitä selvyyden vuoksi käsitettä ”kosminen energia” tai ”maailmankaikkeuden energia”, jolla siis tarkoitetaan energiaa, jolla voidaan toteuttaa kaikkia PSI - ilmiöitä ”bioenergeettistä vuorovaikutusta” käyttäen. Jos siis opetuksen edetessä puhutaan kosmisesta tai maailmankaikkeuden energiasta, tarkoitetaan sillä Odia, Pranaa, Orgonia, Eetteriä jne.

Energiakeho

Kehomme ei koostu vain ihosta, lihaksista ja luista, kuten yleensä on ajateltu. Materiaalisen eli fyysisen kehomme lisäksi meillä on ns. energiakeho, jota normaali ihmissilmä ei voi havaita, paitsi hyvin herkät ihmiset tai teknisten laitteiden avulla.

Tämä energiakeho, jota esoteerisissa (lat. salainen) opetuksissa esiintyy eri nimillä, kuten esim. ”astraalikeho” (lat. tähdistä syntyisin), ”sideerinen keho” (lat. tähdistö), ”toinen keho – aura”, ”sielujen keho” tai ”bioplasmakeho”, koostuu tiivistyneestä ja yhdistyneestä maailmankaikkeuden energiasta ja on elämänvoimamme kantaja. Se muodostaa mallin tai rakenteellisen luuston, josta fyysinen kehomme muodostuu. Ei vain kaikilla orgaanisilla elävillä olennoilla ja kasveilla ole energiakeho, vaan myös epäorgaanisilla aineilla, joilla energiakeho vastaa niiden rakenteesta. Esim. kristallien symmetrisyys; kristallisoitumisen alkio pystyy kehittymään kaikista käsillä olevista aineista, paitsi heliumista. Esoteerisesta näkökulmasta ihminen (nykyluonnontieteen johtopäätösten mukaan myös kasvit ja eläimet sekä epäorgaaniset aineet, kuten kristallit) koostuu seuraavien yhteydestä: KEHO + SIELU + MIELI

Kehoa (fyysinen keho) ja mieltä (energiakeho) yhdistävä voima on sielu, jota vastedes kutsumme toimintansa mukaisesti bioenergiseksi vuorovaikutukseksi. Ennen kuin alamme tarkastella lähemmin tätä viidettä, PSI - ilmiöiden materialisoinnin mahdollistavaa vuorovaikutusta (Materia-kappaleessa tutkimme jo neljää fyysisen vuorovaikutuksen muotoa), on meidän tutustuttava lyhyesti fyysisen kehon ja energiakehon funktionaaliseen merkitykseen ihmisen elämässä.

Fyysinen keho

Fyysinen keho on rakennettu yksittäisistä soluista, jotka ovat kehittyneet naisen munasolusta ja miehen siittiösolusta muodostuneen solun jakautumisesta. Yksittäisten solujen ”rakennussuunnitelmat”, jokaisella erilainen toimintansa mukaan, on sijoitettu valtaviin DNA-molekyyleihin, joissa ovat geenit eli perintötekijät.

Geneettinen aines pystyy antamaan sysäyksen jakaantumiseen, jolloin syntyy jatkuvasti triljoonia soluja. Solut järjestäytyvät kaikkine toimintoineen rakenteen mallin mukaan ihmiskehoon. Rakenne on mallinnettu alitajunnassa ja energiakeho muuntaa sen fyysiseksi kehoksi bioenergeettisen vuorovaikutuksen välityksellä.

Keho saa energiaa fyysisten elintoimintojen ylläpitämiseen ruuasta, joka muuttuu biokemiallisesti kehon omiksi aineiksi, joita keho käyttää myös fyysiseen rakentamiseensa. Energiaa saadaan myös energiakeholta elämän energian muodossa.

Fyysinen keho havaitsee kapeaa ympäristöään viiden aistin avulla (näkö, kuulo, tunto, haju ja maku). Unessa, narkoottisten aineiden vaikutuksen alaisena tai erityisissä tietoisuuden tiloissa keho voi kokea yliaistillisia ilmiöitä ns. kuudennen aistin kautta.

Aistielimien vastaanottamat ärsykkeet käsitellään ja varastoidaan aivoissa, jotka keskushermoston ja selkäytimen (kuva 21) avulla ohjaavat kaikkia kehon tietoisia toimintoja (lihasten liikkeet jne.). Autonominen hermosto (eli vegetatiivinen tai sympaattinen hermosto, kuva 22.) ohjaa kehon automaattisia toimintoja (hengitys, sydämen syke jne.).

Valveilla oleva tietoisuus voi kommunikoida ympäristön kanssa puheen, eleiden ja kirjoituksen välityksellä. Tällä tavoin havainnoimisen sekä myös informaation lähettämisen toimintasäde on erittäin rajoittunut, jollei käytetä teknisiä välineitä.

Kuollessaan fyysinen keho erottuu energiakehosta ja alkaa hajota takaisin kemiallisiksi alkuosiksi.

Energiakeho

Ihmisen energiakeho syntyy tiivistyneestä maailmakaikkeuden energiasta kahden energiakehon - munasolun ja siittiön - synteesin hetkellä. Energiakehon rakenne määräytyy huomattavissa määrin sillä hetkellä vallitsevan kosmoenergeettisen konstellaation mukaan (planeettojen aseman ja biorytmisten suhteiden vaikutus siittämishetkellä). Heti syntymänsä alusta alkaen keholla on yhteys maailmankaikkeuden tietoisuuden sisältöön ja arkaistiseen alitajuntaan (täällä saamme selityksen uudelleensyntymään eli muistoon edellisestä elämästä maassa). Heti syntymänsä jälkeen energiakeho alkaa antaa alitajunnan kautta informaatiota fyysiselle keholle sen rakenteen koostumuksesta.

Psyykkisten toimintojen tukemiseen tarvittavan energian energiakeho saa vapaasta maailmankaikkeuden energiasta, jota se voi ottaa vastaan ns. chakrojen (sanskritin kielessä: pyörä) kautta. Energiakeho antaa osan muuntuneessa muodossa olevasta energiasta fyysiselle keholle ”elämän energiana”.

Energiakeho ottaa vastaan tietoa ympäröivästä maailmasta chakrojen välityksellä kosmoenergeettisten impulssien muodossa.

Nämä tietoisuudesta tulevat impulssit ja informaatio kerääntyvät alitajuntaan, jossa ne työstetään. Energiakehon sisällä informaatioimpulssit siirtyvät nadi-järjestelmää tai meridiaaneja pitkin (molemmat järjestelmät – intialainen nadi ja kiinalainen meridiaani – ovat identtisiä).

Koska kosmoenergeettinen energiakehon välittäjäjärjestelmä on bioenergeettisellä vuorovaikutuksella sidoksissa fyysisen kehon hermojen yhtymäkohtiin, voi fyysinen keho milloin vain saada kosmista energiaa, ”elämän energiaa”. Näin ollen on mahdollista vaikuttaa suoraan fyysiseen elimistöön kosmoenergeettisten impulssien välityksellä.

Energiakeho on kuolematon. Se oli jo ennen syntymää ja ihmisen kuoleman jälkeen se irrottautuu fyysisestä kehosta elääkseen vastaisuudessa kosmisen tietoisuuden osana (siksi on mahdollista olla yhteydessä kuolleiden kanssa, esim. Psi - ilmiöiden välityksellä).

Yhteenveto:

Bioenergeettinen vuorovaikutus

Edellisellä luennolla opimme, että energiakeho muodostaa fyysisen kehon rakenteellisen kehyksen. Tässä ei tarvitse kuvitella mitään mekaanista runkoa, sillä energiakeho läpäisee fyysisen kehon kokonaisuudessaan. Se on fyysisesti täysin mahdollista, sillä lähes massattomat maailmankaikkeuden energian hiukkaset löytävät riittävästi tilaa fyysisen kehon atomeista, jotka koostuvat käytännöllisesti katsoen tyhjyydestä, jota elektronit kiertävät (esim. jos olisi mahdollista sammuttaa kehon sähkömagneettinen vuorovaikutus, jolloin elektronit kiinnittyisivät atomin ytimeen, olisi ihmiskehon aines vain nuppineulan nupin kokoinen ja kuitenkin entisen painoinen).

Fyysisen kehon ja energiakehon välinen yhteys toimii ”sielun”, jonka aiemmin luokittelimme bioenergeettiseksi vuorovaikutukseksi, välityksellä. Energiainformaation vaihto molempien kehojen välillä tapahtuu fyysisen hermojärjestelmän ja energiakehon nadi- tai meridiaanijärjestelmän kosketuskohtien kautta. Tämä yhteys tunnustetaan myös tiedeyhteisössä.

Vuonna 1937 sir Thomas Lewis artikkelissaan ”Tuntematon hermojärjestelmä”, joka on julkaistu ”British Medical Journal” – lehdessä, totesi, että hän on löytänyt ihosta hermojärjestelmän, jollaista kukaan ei ole osannut ”olettaa olevan”. Tämä hermojärjestelmä ei ole sidoksissa tunnettuihin autonomisen hermojärjestelmän tuntoelimiin.

Nykyiset ensimmäiset biosähkön tutkijat ovat vahvistaneet edellä mainitun. Tohtori Jill Marshall ja sähköinsinööri James Bill kirjoittavat artikkelissaan: ”Viimeaikoina ilmaantuneet selostukset ovat todistaneet, että on olemassa toinen järjestelmä, joka jakaa tietoa ja ohjaa signaaleja kehossa tai sen pinnan läheisyydessä. Tämä järjestelmä, joka evoluution jatkuessa kehittyi hermojärjestelmäksi, vastaa pääosin sellaisista toiminnoista, kuten kasvu, haavojen paraneminen, kivun tunteet, elinten ja jäsenten uusiutuminen, biologiset rytmit ja ympäristön muutoksiin reagoiminen (sää, vuorokauden aika, paikka). Järjestelmän luonne tekee sen riippuvaiseksi sisäisistä ja ulkoisista sähköolosuhteista. Luultavasti se on riippuvainen myös hermojärjestelmästä hermosäikeitä ympäröivien ns. Schwannin solujen välityksellä (katso myös kuva 2). Ne sijaitsevat tarkasti määrätyissä paikoissa, jotka pystytään helposti määrittelemään erilaisten sähköisten ominaisuuksien avulla.”

Tohtori Jill Marshallin ja James Billin kuvailemassa ”toisessa järjestelmässä” puhe ei ole mistään muusta kuin nadi- ja meridiaanijärjestelmästä, josta jo puhuimme. Kiinalaisen akupunktio-opin mukaan 14 perusmeridiaania ja lukematon määrä sivumeridiaaneja ovat maailmankaikkeuden elämänenergian ”Chin” tai ”Kin” johtimia. Elämänenergia imeytyy satojen iholla olevien pisteiden kautta kaikkialle kehoon sisältäen kosmista tietoisuutta.

Myös intialaisessa jooga-opissa tunnetaan 14 kanavaa, joiden kautta maailmankaikkeuden energia pääsee kiertämään kehoon. Nämä päänadit ja lukemattomat sivunadit yhdistävät seitsemän chakraa (kuva 23), joiden kautta ihminen voi imeä ”pranaksi” kutsuttua maailmankaikkeuden elämän energiaa sekä fyysisellä keholla että energiakeholla.

Molemmat energian välittämisjärjestelmät ovat identtiset ja jokaista chakraa vastaa piste iholla samanlaisine fysiologisine ja kosmoenergeettisine toimintoineen. Yhteydellään fysiologiseen hermojärjestelmään ne luovat bioenergisen vuorovaikutuksen fyysisen kehon ja energiakehon välille eli valvetilan (sijaitsee fyysisessä kehossa) ja yksilön alitajunnan (sijaitsee energiakehossa) välille.

Ennen kuin tarkastelemme syvemmin eri tajunnantilojen välisiä yhteyksiä, haluamme käsitellä chakrojen ja niitä vastaavien iholla olevien pisteiden välisiä yhteyksiä fyysiseen kehoon ja energiakehoon.

Perus eli juurichakra vastaa hallitsevan meridiaanin ”lannepistettä”. Juurichakra, joka sijaitsee häntäluussa, on vapaan maailmankaikkeuden energian vastaanotto- ja säilytyskeskus. Pieni osa tästä energiasta kulkee jatkuvasti häntäluun hermojen yhtymäkohtien kautta koko fyysiseen elimistöön ja tukee elintoimintoja. Suurin osa tästä energiasta voi olla suunnattu Psi - harjoituksia käyttäen Sushumna Nadien, Ida Nadien ja Pingala Nadien kautta (kuva 24) ylempiin chakroihin, minkä seurauksena chakrat ”heräävät” eli saavat kyvyn toteuttaa Psi - ilmiöitä moduloimalla Psi - kenttiä.

”Lannepiste” vaikuttaa fyysiseen kehoon myös häntäluun hermojen yhtymäkohtien kautta ja vaikuttaa mm. naisten kuukautiskiertoon sekä alaraajojen hermojärjestelmään. Se kuuluu hallitsevaan meridiaaniin (kuva 24).

Sakraalichakra, joka sijaitsee 3 cm navan alapuolella, vastaa iholla olevaa ”energian meri” -pistettä hedelmällisyysmeridiaanilla. Sakraalichakra yhdistää oikean ja vasemman puolen hermojärjestelmät (jotka vastaavat Ida- ja Pingala-nadeja). Se on yhteydessä fyysisen kehon virtsa- ja sukupuolielinjärjestelmään sekä energiakehon alitajuntaan. Jos sen toiminta tehostuu, voi se välittää suuren määrän maailmankaikkeuden energiaa fyysiseen kehoon, minkä seurauksena fyysinen elämänvoima vahvistuu sekä yleensäkin vointi paranee. Tämän myötä myös seksuaaliset aistimukset voivat voimistua merkittävästi.”Energian meri” – piste vaikuttaa ihmisen vireyteen. Sen merkitys on erittäin tärkeä väsymys- ja heikkoustiloissa, sillä tämä piste iholla voi aktivoitumisen aikana (akupunktiossa tämä tapahtuu neulojen tai sähköisten ärsykkeiden avulla) välittää maailmankaikkeuden energiaa fyysiseen kehoon. Se on yhteydessä hedelmällisyysmeridiaaniin, joka kulkee välilihasta leuan kuoppaan (ks. kuva 25).

Solar plexus -chakra sijaitsee fyysisen kehon 4 cm navan yläpuolella. Tämä chakra liittyy fyysiseen kehoon hermojen sisuspunoksen välityksellä ja ohjaa energiakehossa merkittävää osaa ihmisen omasta alitajunnasta. Sen bioenerginen vuorovaikutus näkyy tunteina, unissa ja spontaaneissa toiminnoissa.

Neljättä eli sydänchakraa vastaa iholla ”rinnan keskus” – piste.

Sydänchakra sijaitsee rinnassa ja on fyysisesti vuorovaikutuksessa sydämen hermon yhtymäkohdan kanssa, minkä kautta se säätelee sydämen toimintaa ja verenkiertojärjestelmää. Parapsykologialle sydänchakran herättäminen, jolloin tulee myös tunne tietoisuuden valtavastaa avartumisesta, on edellytys selvänäköisyyteen ja tietoisen psykokineesin toteuttamiseen.

Kiinalaisessa akupunktio-opissa sydämen keskus on tärkein piste hedelmällisyysmeridiaanin herättämisessä, koska se liittyy kolmoislämmitin meridiaaniin, joka ohjaa maailmankaikkeuden energian tiivistymistä koko kehossa. Fysiologisesti se liittyy – kuten sydänchakrakin – sydämen ja hengitysteiden toimintoihin.

Kurkku-, otsa ja kruunuchakra ovat kolme ”korkeinta” chakraa, sillä ne, toisin kuin muut chakrat, ovat vuorovaikutussuhteessa energiakehon kanssa.

Kurkkuchakra, joka vastaa iholla hedelmällisyysmeridiaanin pistettä ”Lianquan”, sijaitsee kilpirauhasen korkeudella. Se liittyy ydinjatkeeseen ja ohjaa sen kautta fyysisen kehon hengitysjärjestelmää. Jos sitä kiihdyttää, on mahdollista erottaa fyysinen keho ja energiakehosta toisistaan, jolloin saavutetaan ”kehosta irtaantumisen” kokemus.

Otsachakra sijaitsee kulmakarvojen välissä ja sitä vastaa iholla ”Shenting” – piste, joka uusimpien tutkimusten mukaan kuuluu hallitsevaan meridiaaniin.

Otsachakra liittyy nenän juuressa oleviin hermoihin ja ohjaa käpyrauhasen ja hypofyysin toimintoja. Aktiivisessa tietoisuuden muutoksessa voi tämän chakran kautta moduloida molempia kehoja ympäröivän PSI – kenttää. Näin on mahdollista saada yhteys vapaaseen maailmankaikkeuden energiaan, mistä johtuen on mahdollista toteuttaa kaikki parapsykologiset ilmiöt. Piste – ”shenting” voi – kuten otsachakrakin – aktiivisessa olotilassa vaikuttaa parantavasti päänsärkyyn, unettomuuteen, pahoinvointiin ja näön heikkenemiseen. Otsalla on ns. etumainen maaginen kolmio, joka muodostuu ”Shenting” – pisteestä sekä kulmakarvojen juurissa, pareittain esiintyvän virtsarakkomeridiaanin ”Jingming” – nimisestä kahdesta ihon pisteestä. Sillä on parapsykologeille erityinen merkitys, sillä he, eivät vain korkeamman tietoisuuden tilassa vaan myös valvetietoisuudessa, imevät itseensä nenän kautta hengittäessään vapaata maailmakaikkeuden energiaa.

Nenän anatominen rakenne muodostaa ilmavirtoja, jotka johtavat sisään hengitetyn ilman nenän juureen. Nenän juuressa sijaitsevat hajuepiteelin ja kolmoishermon hermopäätteet, jotka on eristetty sisään hengitetystä ilmasta ohuella limakalvolla ja ne liittyvät otsachakraan sekä ”Shenting” – pisteen.

Otsachakraa ja ”Shenting” – pisteettä käytättäessään energiakeho on olotilassa, jossa se pystyy bioenergeettisen vuorovaikutuksen avulla saamaan sisään hengitetystä ilmasta vapaata maailmakaikkeuden energiaa, jota se sen jälkeen syöttää nadi-järjestelmän kautta omaan ja fyysiseen kehoon.

Tämän luennon Harjoituksia – osiossa ”Harjoitukset 1.1 Lataava hengitys” – kohdassa opimme lataamaan itsemme vapaalla maailmankaikkeuden energialla edellä kuvatun prosessin mukaisesti. Tämä harjoitus on erityisen tärkeä, sillä PSI opintojen alkuvaiheessa on yleistä energia-aineenvaihduntaa vahvistettava ennen jokaista PSI käytännön harjoitusta.

Mutta nyt takaisin chakroihin ja ihon pisteisiin.

Kruunuchakra sijaitsee korkeimman chakran toimintaansa vastaavasti kehon korkeimmalla kohdalla: päälaella keskellä päätä. Se vastaa ihon pistettä ”baihui”, joka liittyy hallitsevaan meridiaaniin. Kruunuchakralla on definitiivinen merkitys ohjaajana ja kaikkien fysiologisten järjestelmien kontrollina, mutta vielä enemmän se on suora yhteys kosmiseen tietoisuuteen. Tämä on mahdollista vain siinä tapauksessa, jos parapsykologinen pätevyytemme antaa mahdollisuuden vastaanottaa ympäröivää PSI-kenttään.

Lopuksi tähdennämme, että meitä parapsykologeina kiinnostaa vain chakrojen kiihdyttäminen, minkä saamme aikaan henkisillä harjoituksilla. Koska sekä chakrat että myös niitä vastaavat akupunktiopisteet iholla (joita kiihdytetään mekaanisesti neuloilla tai pienillä sähkövirroilla) vaikuttavat fyysisen kehomme kulloisiinkin fysiologisiin toimintoihin maailmankaikkeuden energian päämäärähakuisen vastaanoton ja jakelun kautta, saamme niiden kiihdyttämisestä parapsykologisen työn hyödyn rinnalla positiivisena sivuvaikutuksena mahdollisuuden poistaa kaikki psykosomaattisesti ilmaantuneet vaivat ja sairaudet fyysisestä kehostamme (niitä on n. 80 % kaikista sairauksista).

Psi – kenttä

Suurimmassa osassa muinaisia kulttuureita mystikot kertoivat kansalleen valokehästä (kreikk. ”Aura” – ilma, tuulahdus), joka ikään kuin ympäröi jokaisen ihmisen kehoa. Epäilemättä juuri nämä kuvailut johtivat valokehän kuvaamiseen erilaisissa piirustuksissa, patsaissa ja rahoissa.

Egyptiläiset, hindut, persialaiset, kreikkalaiset ja roomalaiset pitivät valokehää ainoastaan jumaliensa ominaisuutena. Käsitys aurasta, kuten muitakin pakanallisia käsityksiä, on sittemmin siirretty kristinuskoon, mistä johtuu jo varhaisen kristinuskon maalauksissa nähtävät aurat. Toisin kuin muinaisissa kulttuureissa, joissa aura ympäröi koko kehoa, kristinuskossa se kuvataan valokehänä vain pään ympärillä ja ainoastaan profeettojen, apostolien, pyhimysten ja enkelien ominaisuutena.

Juutalaisten salaisessa kabbala-opissa, joka sisältää kaikki ei-juutalaiset pyhät kirjat ja suullisen perimätiedon, tunnetaan myös aura ns. astraalikehon osana. Astraalikeho esitetään kabbalassa hienorakenteisena materiana, joka läpäisee fyysisen ihmiselimistön ja jonka voi joskus jopa nähdä.

Myös Freiherr von Reichenbach määritteli meedioidensa avulla saman auran, jota kabbalassa on kuvailtu, sekä orgaanisissa että epäorgaanisissa kappaleissa. Tutkimusten edetessä monet erittäin herkkäaistiset ihmiset kertoivat, että ihmisen aura muuttaa jatkuvasti väriään ja tiheyttään ihmisen luonteesta, mielialasta ja kehon muodosta riippuen. Vaikka monet tutkijat kiistivät Reichenbachin tulokset, oli muutama vakavasti otettava tutkija, joka jatkoi auran tutkimista.

Erittäin kuuluisiksi tulivat lontoolaisen lääkärin Walter John Kilnerin (1847 - 1920) auratutkimukset, joissa selvisi, että aura tuli näkyväksi, kun katsotaan syaniinilla värjätyn lasilevyn läpi. Kilner kuvaili auraa säteilypilveksi, joka levisi korkeintaan 20 cm:n etäisyydelle kehon pinnalta ja muodosti selkeän värispektrin. Myöhemmin hänelle selvisi, että sairaudet, väsymys, mielentilan muutokset, magnetismi, hypnoosi tai sähköinen toiminta voivat muuttaa tämän sykkivän pilven kokoa ja vaikuttavat sen värien säteilyn intensiivisyyteen. Hän työsti ja kuvaili monia diagnoosimenetelmiä näkyvän auran perusteella (käyttäen ns. Kilnerin ruutua) ja viittasi jatkuvasti sairauden oireiden ja niiden ympärillä näkyvän harsomaisen pilven yhteyteen.

Muita auran tutkijoita olivat mm. professorit Rohrbacher ja Rogelsberger sekä professori Ferdinand Sauerbruch (1875 – 1951), jonka tutkimukset herättivät valtavaa kiinnostusta. Tässä hän käytti tunnettuuttaan lääkärinä ja kirurgina. Hän pystyi jopa todistamaan auran sähköisen kentän olemassaolon.

Sauerbruchin tutkimuksia jatkoi 1970-luvun puolivälissä japanilainen tutkija Hideo Ushida, jonka aikaan saamat tulokset nostattivat sensaation asiantuntijoiden piirissä. Hän teki tutkimuksiaan varten mittalaitteen, jonka avulla hän pystyi mittaamaan auran tarkasti ja näin ollen todisti sen olemassaolon. Kuten Reichenbachkin, hän käytti kokeissaan erittäin herkkäaistisia henkilöitä, jotka pystyvät aistimaan auran ilman välineitä, ja todettiin, että laitteella saadut tiedot olivat samat kuin optiset havainnot. Hänen tutkimustensa tärkein tulos oli, että ihmisten, eläinten ja kasvien lisäksi auran ympäröimää on myös epäorgaaninen materia (minkä todensi myös Reichenbach). Hän osasi myös määritellä ja mitata kosmisista kohteista lähtevän säteilyn, mikä jälleen kerran vahvistaa, että astrologialla, jota usein pidetään empiirisenä tieteenä (kokemukseen perustuvana), on todellisempia fyysisiä perusteita ja että aurinkokuntamme planeetat voivat vaikuttaa suoraan maan elämään.

Kuten muutkin aurantutkijat ennen häntä, Ushida pystyi toteamaan, että vähäunisuus, ravinnosta tulevat myrkyt ja fyysiset tai henkiset vaivat näkyvät auran muodossa. Esim. jos tutkittava kärsii masennuksesta, osa päätä ympäröivästä aurasta värisi selvästi, samoin syöminen selvästi muutti toista, pienempää, kehon keskiosassa sijaitsevaa auran osaa.

Japanilainen tutkija tutki myös kasvien säteilyä, mistä hän tuli johtopäätökseen, että kasveista, jotka vielä ovat yhteydessä juuriinsa, saa aivan erilaisia tuloksia kuin kasveista, jotka on irrotettu juuristaan tai joiden juuri on kuollut.

Auran voivat nähdä erittäin herkät ihmiset tai sen voi tehdä näkyväksi mittalaitteilla, minkä lisäksi sen voi myös tallentaa valokuvaamalla.

Tšekkiläinen Navratil onnistui ensimmäisenä vahvistamaan aurakentän säteilyä käyttäen korkeaa jännitettä ja pystyi näin valokuvaamaan sen filmille. Tätä keinoa voi käyttää vain elottoman materian auran kuvaamiseen, sillä suurten jännitteiden käyttäminen olisi kuolemaksi kaikelle elävälle organismille.

Tärkeimmän keksinnön auran sähköisen kuvaamisen alalla teki neuvostoliittolainen tutkijapariskunta Semjon ja Valentina Kirlian, jotka käyttivät voimakkaalle sähkökentälle altistamisen menetelmää. Tällä menetelmällä musta-valkoiset tai värilliset filmit asetetaan emulsiopinta ylöspäin metalliselle levylle, jonka läpi päästetään 10000 voltin virta 3000 hertsin taajuudella. Filmin emulgoidulle pinnalle laitetaan tutkittava kohde, jota valaistaan punaisella valolla 1/25 sekuntia. Kehitetyllä filmillä näkyy valokuva aurasta (kuva 27).

Kun kirlian-kuvaus 60-luvun lopulla esiteltiin maailmalle, herätti se tieteellistä kiinnostusta. Erityisesti amerikkalaiset innostuivat siitä ja saavuttivat menestystä varta vasten kehitetyillä laitteilla ja onnistuivat ottamaan itsestään kuvan, joissa näkyy auran säteily.

Toinen tapa nähdä paljain silmin kukkien ja kasvien lehtien Psi-kenttä on seuraava: Käytetään kristallisoituvaa liuosta esim. kuparisulfaattikristallia tietyllä tavalla ja lehden ympärille muodostuu jonkin ajan kuluttua näkyvä Psi-kenttä. ”Tarkkojen” tieteiden edustajat esittivät ennen kaikkea kysymyksen, mikä itse asiassa on syy näihin outoihin säteilyihin, mutteivät löytäneet tyydyttävää vastausta. On hämmästyttävää, ettei tiede pysty nykyisillä fysiikan tiedoilla selittämään näitä ilmiöitä.

Salatieteisiin perehtyneet henkilöt ja parapsykologit kuitenkin tietävät tuhatvuotisen kokemuksen perusteella, että ”valokehä” tai ”aura” ei ole muuta kuin näkymätön säteilykenttä, joka yhtäältä muodostuu energiakehosta lähtevän maailmankaikkeuden energian aiheuttamasta säteilypaineesta ja toisaalta vapaan maailmankaikkeuden energian säteilypaineesta (paljon heikompi).

Säteilyllä ymmärrämme kaikkiaan, että se on energian takaisku ja sen leviäminen materian aaltoilun muodossa materiaalisin keinoin. Aalloilla on yhtäältä aallon ominaisuudet, mutta toisaalta aallot ovat materiaalisia hiukkasia (kvantteja). Tämä ns. aallon-hiukkasen dualismi on teoreettisesti niin vaikea ymmärtää, että emme tässä kirjoituksessa pysty paneutumaan siihen tarkemmin. Mutta hiukkasfysiikka on todistanut, että tällainen dualismi on olemassa.

Kvantit aiheuttavat painetta muihin hiukkasiin, heti kun ne kiihtyvät impulssista, jonka voima tulee kvanttien massasta ja nopeudesta. Kvantit törmäävät liikkeensä aikana hiukkasiin ennemmin tai myöhemmin, kuten olemme jo aiemmin todenneet, ettei ole täydellistä tyhjyyttä. Törmätessään toiseen hiukkaseen kvantit joko absorboivat (lat. imeä itseensä) tai reflektoivat (lat. heijastaa) sitä eli säteilevät takaisin, jolloin ne siirtävät impulssin hiukkaseen – päämäärä. Paine, joka tässä tilanteessa kvantista aiheutuu hiukkaseen, on nimeltään säteilypaine. Erittäin havainnollisesti tämän huomaa auringon säteilemien valokvanttien eli fotonien säteilyssä. Vaikka niiden paine on erittäin heikko, se voi kuitenkin vaikuttaa auringon ohi kiitävien komeettojen kaasusta muodostuvaan häntään niin, että se työntyy jatkuvasti auringosta pois päin (ks. kuva 29).

Maailmankaikkeuden energian säteily, jota energiakeho lähettää ulos itsestään jatkuvasti joko tiedostamatta tai korkeamman tietoisuuden tilassa tietoisesti (mistä puhumme seuraavalla luennolla), muodostuu aalloista ja kvanteista. Se (maailmankaikkeuden energian säteily) voi, kuten valokvantit, vaikuttaa impulssein toisiin hiukkasiin.

Kyky aiheuttaa säteilypainetta muihin hiukkasiin on syy Psi-kentän olemassaoloon (Tällöin puhe voi olla sekä vapaan maailmankaikkeuden energian hiukkasista, joita tarvitsemme ainetta kuljettavana tilana, kuten esim. telepatiassa, että muista ydinhiukkasista, joiden ansiosta tele- ja psykokineettinen toiminta on mahdollista toteuttaa fyysiseen kohteeseen). Energiakehon lähettämät maailmankaikkeuden energian kvantit ovat impulssiltaan vahvempia ja näin ollen niiden aiheuttama säteilypaine on suurempi kuin vapaan maailmankaikkeuden energian kvanttien. Näin ollen paineiden tasaaminen tapahtuu fyysisen kehon ja energiakehon pinnan ulkopuolella. Näin saamme selityksen siihen, miksi sairaiden ihmisten ja kasvien Psi-kenttä on huomattavasti pienempi kuin terveillä.

Kuvassa 30 on esitetty Psi-kenttä ja energiakehon maailmankaikkeuden energian säteilyn aiheuttaman paineen suhde vapaan maailmankaikkeuden energian aiheuttamaan. Kouluttautunut parapsykologi voi vahvistaa energiakehon säteilypainetta johtamalla itsensä korkeamman tietoisuuden tilaan siinä määrin, että suurin osa energiakehossa olevasta tiivistyneestä energiasta voi säteillä sitä maailmankaikkeuden energian kvanttien muodossa ja tiivistyä taas missä tahansa paikassa. Tällä tavoin tehtyä fyysisen kehon erottamista suurimmasta osasta energiakehoa voidaan kutsua ”kehosta irtaantumiskokemukseksi” (muita nimityksiä ovat mm. ”astraalimatka”, ”astraalikehon lähetys”, ”sielun matka” jne.), sillä säteilevä osa energiakehoa on tilassa, jossa se voi tehdä aistihavaintoja fyysisellä tasolla ja ryhtyä toimiin säteilevän osan tahdon mukaan.

Monista aloittelevista opiskelijoita tämä tuntuu varmasti epätodelliselta. Jokainen, joka tekee tunnollisesti kaikki parapsykologian kurssin pakolliset harjoitukset, huomaa jo pian, että oman energiakehon säteily on tavallinen ilmiö. Eräs opiskelija kuvaili ”kehosta irtaantumisen” kokemustaan halutessaan sammuttaa palavan kynttilän säteilevällä energiakehollaan: ”Aluksi minussa tuntui kutitusta, sen jälkeen näin valon säteitä, jotka ympäröivät minut ja sammuivat taas. Kehoni läpi meni keveyden tunne, jota halusin vahvistaa alitajuntani voimalla.

Minulle syntyi halu nousta ylös ja sammuttaa edessäni olevalla pöydällä palava kynttilä. Tein niin. Pystyin nousemaan erittäin kevyesti ja ennemminkin leijailin kuin kävelin pöydän luo ja sammutin kynttilän. Kun käännyin palatakseni takaisin tuoliin, näin siinä oman kehoni, joka istui hievahtamatta. Sitä ympäröi energiakehoni, loistava kalvo, jonka tajusin selvästi. Menin tuolin luo ja istuin hitaasti takaisin fyysiseen kehooni, joka otti minut jälleen vastaan.”

Katso harjoitukset

Sivun alkuun