Luku 11. Itsesuggestio
Alkusanat
Tällä luennolla aloitetaan kolmiosainen sarja itseen ja toisiin vaikuttamisesta hypnoosin tilassa. Sarjan läpikäytyämme osaamme täysin ohjata sekä omia että myös muiden psyykkisiä ja fyysisiä toimintoja.
Oman persoonan hallitseminen itsesuggestion avulla on tärkeä edellytys tulevalle paranormaalille kehittymiselle.
Liittyen siihen, että hypnoosista ja suggestiosta on paljon vääriä käsityksiä jopa ammattikirjallisuudessa, kiinnitetään tällä luennolla paljon huomiota näiden neurofysiologisiin perusteisiin. Teoriaosuus, joka aluksi voi vaikuttaa mutkikkaalta, ei ole välttämätöntä käytännön hypnoosin ja suggestion harjoittamisen kannalta, mutta helpottaa monesti ymmärtämään syvemmin niiden aikana tapahtuvia prosesseja.
Itsesuggestio
”Jäinen tuuli hakkasi Dajaramia terävästi… Yhtäkkiä taiteilija jähmettyi hämmästyksestä - tuoreen lumen peittämällä kivellä seisoi neljä täysin alastonta ihmistä. Vettä valuvina, lumen peittäminä kaikki neljä olivat täysin liikkumatta. Jollei heidän tuulen hajottamaa hengityshöyryänsä olisi näkynyt, olisi heitä voinut luulla keltaisesta kivestä tehdyiksi patsaiksi.
Mutta ei, yksi heistä kumartui, kostutti vedellä kankaan palan ja peitti sillä tuulta vasten käännetyn selkänsä…
… Dajaram muisti nähneensä valokuvan lamoista, jotka seisoivat alastomina pyhän Kailas-vuoren hangissa. Tiibetiläisten mystikkojen oppien mukaan sellaiset ihmiset pystyivät kehittämään tumoksi kutsuttua lämpöenergiaa, joka leviää lukemattomia kehon kanavia pitkin lämmittäen tätä… Huolellisesti valitut noviisit valmistavat itseään hitaasti ja asteittain tehden fyysisiä harjoitteita ja hengitysharjoituksia pakkasessa, aluksi ohuissa paperivaatteissa ja sitten täysin alasti.
Saadakseen ”respan” (kunnioitetun) arvonimen, on käytävä läpi tietyt testit. Kandidaattien pitää istua maassa järven tai joen rannalla jäisenä ja tuulisena kuutamoyönä. He saavat kääriä kehon ympärille vain pienet, vedessä kostutetut lakanat, jotka heidän pitää kuivata ruumiinlämmöllään. Ennen oli sääntönä kuivata vähintään kolme lakanaa. Respa voi nukkua pakkasessa jopa kokonaisen vuorokauden, eikä käytä lämpimiä vaatteita tai tulta lämmittääkseen itseään. Jotkut, kaikkein askeettisimmat, viettävät talvensa luolissa lumisilla vuorilla yllään vain puuvillaiset vaatteet. Respa suggeroi itselleen tulen tunteen tai helteisen laakson, jossa kalliot hehkuvat lämpöä auringon voimasta.”
Kirjailija I. Jefremov kuvailee kirjansa (Lezvie britvy ”Partaveitsen terä”, ei suomennettu) katkelmassa tiibetiläisten munkkien vihkimismenoista, miten hämmästyttävästi ihminen pystyy korkeamman tietoisuuden tilassa vaikuttamaan psykologisen koneistonsa kautta omiin psyykkisiin ja psykovegetatiivisiin prosesseihin itsesuggestiolla eli puhtaasti tahdon voimalla.
Kaikkien muinaisten kansojen viisaat ja mystikot ovat kehittäneet kuvatunlaisia kykyjä. Joidenkin kansojen, mm. Australian aboriginaalien, kaikki jäsenet hallitsivat itsesuggestiotekniikan. Oikeammiksi osoittautuneimmat taidot siirtyivät opettajalta oppilaalle ja ovat näin säilyneet näihin päiviin saakka. Viime aikoina moni koululääketieteen edustaja on tunnustanut itsesuggestiotekniikan (kuten esim. transsendenttinen meditaatio tai autogeeninen harjoittelu) toimivaksi menetelmäksi. Tämän tunnustuksen syynä ei kuitenkaan ole se, että koululääketiede olisi yhteisymmärryksessä uskontojen ja erilaisten salaisten koulukuntien kanssa siitä, että kehon tapahtumat ovat hengen aikaansaannosta. Mikäli alitajuiset emotionaaliset tai biologiset kuormitukset (stressi) voivat aiheuttaa kehoon sairauksia ja immuunijärjestelmän tehokkuuden laskeminen alttiuden infektiosairauksille, pitäisi myös olla mahdollista saada aikaan päinvastaista oikein suunnatun henkisen ”käskyn” avulla. Jotkut kansat ovat käyttäneet tätä parantamisessa: traakialaiset, jotka viimeisten vuosituhansien aikana ennen ajanlaskun alkua asuivat nykyisen Romanian, Bulgarian ja Mustanmeren rannikon alueella, käyttivät määrätietoisesti ja tiedostaen psykoterapeuttisia menetelmiä mutkikkaassa meditaatiossa.
Kuuluisin traakialainen lääkäri on legendaarinen kuningas Zamolksis, joka eli vuosien 1300 ja 1500 eaa välillä (joidenkin traakialaisten heimojen hallitsijat olivat sekä poliittisia, uskonnollisia että lääkinnällisiä johtajia). Yksi hänen seuraajistaan keskusteli Sokrateen kanssa näkemyksistään lääketieteestä. Tämän keskustelun kertoi Platon.
Sokrates sanoi, että kreikkalaiset eskulaapit (silloiset ”koululääketiedettä” edustavat lääkärit) ajattelivat, että ei voi parantaa silmää, jollei hoida koko kehoa. Traakialainen myönsi, että kokonaisuudessaan kreikkalaiset lääkärit olivat oikeassa, mutta Zamolksis, kuninkaamme, joka on jumala, sanoo näin: niin kuin ei voi parantaa silmää parantamatta päätä, eikä päätä parantamatta koko kehoa, ei voi parantaa kehoa parantamatta sielua… Tässä on syy siihen, miksi kreikkalaisen kansan keskuudessa monien sairauksien parantamiseen ei käytetä lääkäriä. Sillä he eivät myönnä sitä, mihin heidän huomionsa pitäisi olla kiinnittynyt: siihen, että yksittäinen osa ei voi voida hyvin, jos kokonaisuus ei voi hyvin. Sillä kaikki hyvä ja paha, jota kehossa on – näin puhui Zamolksis - , on kiinni sielussa, niin kuin silmät ovat kiinni päässä. Siksi on ehdottomasti ensin parannettava sielu, ja lisäksi se on tehtävä erityisen hellävaraisesti, jos halutaan, että keho ja pää voivat hyvin.
Mitä sieluun tulee, on se ehdottomasti parannettava erityisten ”epodai”-loitsujen avulla, jotka ovat keskustelua kauneudesta. Jos tällaisia keskusteluja käydään, sielussa herää ilo tai järkevyys. Ja kun se on kerran herännyt ja on olemassa, pystyy myös pää helposti paranemaan – ja koko muu keho.
Traakialainen psykosomaattisen parantamisen konsepti perustui toisen tekemään hypnoosiin hynoterapian keinoin. Koska tämä menetelmä ei eroa toimintaperiaatteiltaan itsesuggestiosta (ja sopii psykosomaattisten sairauksien parantamisen lisäksi myös kaikkeen itsesuggestioon), voidaan tämän perusteella tehdä tärkeä päätelmä, joka suurimmassa osassa kirjallisuutta ja itsesuggestiosuosituksia unohdetaan täysin tai salataan tarkoituksella:
Toisen tekemä hypnoosi tai itsehypnoosi on mahdollista toteuttaa helposti ja tehokkaasti vain ”sielun ilon” tilassa, joka on syntynyt ”keskustelemalla kauneudesta”.
Mietitään vielä käsitteitä ”keskustelu kauneudesta” ja ”sielun ilo”.
”Keskustelu kauneudesta” ei tarkoita yksinomaan manauksia ja loitsuja, joita primitiivisten kansojen poppamiehet käyttävät ja ovat käyttäneet sekä sairauksien parantamiseen ja suojautumiseksi kaikenlaisilta vaivoilta että onnettomuuden aiheuttamiseksi muille. Keskustelu kauneudesta tarkoittaa ennen kaikkea suggestiokaavoja potilaan koko persoonallisuuden harmonisoimiseksi. Potilas on niin vapautunut kaikista psyykkisistä vaivoista, negatiivisista tunteista, peloista ja epäonnistumisen ajatuksista, että tuloksena on ”sielun ilo”.
Ilman tällaista koko persoonallisuuden harmonisointia on mahdotonta saavuttaa tuloksia itsesuggestiolla. Näin on selitettävissä myös se, miksi väärin aikomuksin suggestiota harjoittavien ihmisten yritykset on tuomittu epäonnistumaan: Itsesuggestiota ei ole mahdollista toteuttaa ilman riittävää valmistelua – kuten vain lausumalla ja lähettämällä ajatuksin suggestiotekstin tai kuuntelemalla sen nauhalta – ja saavuttaa näin jotain.
Meillä ei kuitenkaan ole kyseisiä ongelmia: Itsesuggestiotyöhön siirtyminen on mahdollista ilman sisäisten ja ulkoisten konfliktien rasitteita, koska jo tutuksi tulleiden harmonisointiharjoitusten avulla päästään oman tasapainon tilaan. Tästä meillä on jo ensimmäiset kokemukset, sillä olemmehan jo onnistuneet itsesuggestiolla:
- synnyttämään eideettisiä kuvia (harj. 3.2, 4.4, 6.3 ja 7.6)
- ohjaamaan hypotalamuksen hormonin eritystä (harj. 4.2)
- käyttämään ekso- ja endogeenisiä ulkoisia vaikutustekijöitä (harj. 10.1)
- luomaan yhteyden tietoisuuden ja alitajunnan välille (harj. 8.2, 8.4 ja 9.3)
- täyttämään itsemme maailmankaikkeuden energialla ja luomaan sitä (harj. 3.3, 4.3, 5.5, 7.1, 7.2 ja 7.3)
- herättämään chakrat (harj. 9.2)
- herkistämään aistit (harj. 7.11, 7.12 ja 7.13)
- tiedostamaan ympäröivä maailma meditaation keinoin (harj. 7.7, 7.8, 7.9 ja 8.3).
Jo tämä luettelo on todiste siitä, että itse asiassa jokainen paranormaali toimemme on luonteeltaan itsesuggestiota, oli se sitten suunnattu tietoisuuteen tai alitajuntaan, materiaaliseen tai energiakehoon, maailmankaikkeuden materiaaliseen tai tila-energia –tasoon.
Siihen, että tästä huolimatta itsesuggestiolle on oma luentonsa, on neljä painavaa syytä:
1. Vaikka tähän asti olemme opiskelussa käyttäneet itsesuggestiotekniikkaa, on se kuitenkin ollut erittäin pintapuolista (tämä koskee sen täydelliseksi ymmärtämiseksi välttämättömiä neurologisia, psykologisia, fysiologisia ja kosmoenergeettisiä prosesseja). Mutta koska täydellinen teho on mahdollista saavuttaa pelkästään ymmärtämällä teoria, voidaan tästä luennosta saatavien tietojen ansiosta parantaa huomattavasti itsesuggestiolla saavutettavia tuloksia.
2. Voimme myös kohottaa itsesuggestioiden tehokkuutta paranneltujen ja viimeisteltyjen harjoitusohjeiden ansiosta, jolloin halutut kuvitelmat on mahdollista toteuttaa nopeammin.
3. Suurin osa kurssilta valmistuneista onnistuu huomattavassa määrin harmonisoimaan oman persoonansa (vaikka eivät täysin, mikä selviää tutkimuskeskukseen tulleesta palautteesta). Joillakin yksittäisillä henkilöillä on vaikeuksia poistaa vääränlaisen psyykkisen säätelyn oireita tai parantaa psykosomaattisesti syntyneitä sairauksia. Tällaisissa tapauksissa auttavat tämän ja seuraavan luennon henkiset itseparannusharjoitukset.
4. Luennolla 13 opitaan vaikuttamaan suggeroivasti myös muihin ihmisiin sen jälkeen, kun heidät on ensin hypnotisoitu. Koska toisen antama hypnoosi ja suggestio rakentuvat samoille vaikutusmekanismeille kuin itsehypnoosi ja –suggestio, on tämän erikoisalan teoreettinen pohja opittu siis jo aiemmin.
Nyt tarkastelemme kaaviota, josta näkyy, kuinka mennyt ja tuleva itsesuggestiotyömme jäsentyy ja mitä vaikutuksia voimme sen avulla saada aikaan pystyäksemme käyttämään sitä sitten syvemmin henkisen itsesuggestion eri vaiheisiin pääsemiseksi.
Kaaviossa on esitetty erilliset kehitysvaiheet, jotka on käytävä läpi paranormaalissa henkisessä koulutuksessa, jotta voidaan saavuttaa PSI-tietoisuuden välityksellä korkein mahdollinen tietoisuuden taso eli kosminen tietoisuus.
Lähtökohtana on aina itsehypnoosin tila, joka saavutetaan rentouttamalla keho ja mieli täysin sekä absoluuttisella mielenrauhalla ja synkronisoimalla hermosolut.
Itsehypnoottisessa tilassa kaikki aivojen hermosolut toimivat samalla 4 – 7 hertsin taajuudella (theta-aalloilla), jolloin esteetön yhteys tietoisuuden ja alitajunnan välillä on mahdollinen.
Yhteyksien luominen tiedostetusta ja tiedostamattomasta vastaavien aivojen osien välillä on ikään kuin kytkentä ja sen ansiosta saavutettu korkeampi tietoisuuden tila on kuin valveunen tai unen tila.
Kaikki aivojen ohjaukseen liittyvät hermoliitokset, koko alitajunnan sisältö, arkkityypit ja muistin sisältö ovat nyt täysin hallinnassamme. Meditatiivisella itsesuggestiolla pystytään näin ollen ottamaan vastaan ja käsittelemään reseptorien saamia ärsykkeitä ympäröivästä maailmasta ja kehosta paremmin kuin koskaan aikaisemmin normaalissa tietoisuuden tilassa ja ”kytkeytymällä” muistitiedostoihin sekä liittämällä saatu tieto ajatusprosessiin voidaan ratkaista mikä tahansa ongelma tai kysymys.
Tämän meditatiivisen vastaanoton lisäksi voimme keskittyneiden itsesuggestioiden avulla vaikuttaa itsehypnoottisessa tilassa omien aivojen hermokeskuksiin ja ohjata niitä parhaaksi katsomallamme tavalla. Näin pystytään ohjaamaan sekä omaa psyykettä että kaikkia materiaalisen kehon vegetatiivisia ja motorisia toimintoja. Jälkihypnoottisen suggestion avulla on mahdollista vahvistaa paranormaalisti luotuja informaatio- ja käskykanavia niin paljon, että ne ovat jatkuvasti hallinnassamme. Kun valveunen tila ja kaikki suggestiotekniikat hallitaan erinomaisesti niin, että ne pystytään ottamaan milloin vain salamannopeasti käyttöön, on saavutettu PSI-tietoisuuden tila.
PSI-tietoisuudesta voidaan nyt helposti kehittää meditaatiolla yliaistillisen vastaanottamisen kykyjä ja psykokineettisiä kykyjä, jotka antavat meille lopullisesti mahdollisuuden aistia ja vaikuttaa kaikkeen materiaaliseen ja tila-energia –ympäristöön.
Kosmisen tietoisuuden tila, joka mahdollistaa erinomaisen tilan ja ajan hallinnan, on opiskeluprosessimme päämäärä ja lopullinen etappi.
Epäilemättä jokainen meistä saavuttaa tämän etapin, mutta tällä hetkellä olemme vielä kaukana siitä. Voidaksemme luennoilla 14 – 19 kehittää yliaistillinen vastaanottaminen täydelliseksi, ja luennoilla 20 – 25 psykokineettiset kyvyt, on ensin luotava edellytys yhä nopeammin virtaavaan ja yhä nopeammin toimivaan paranormaaliin henkiseen kehitykseen tämän luennon harjoituksen 11.1 Psi-tietoisuus avulla.
Kuitenkin ennen kuin käymme harjoituksiin, on tutustuttava hermo- ja hormoniprosesseihin, jotka ovat käynnissä PSI-tietoisuuden tilan aikana. Mutta vielä yksi asia ennen sitä: Tulevat teoriat eivät ole helppoja ymmärtää, vaikka ne on pyritty esittämään erityisen selkeästi, loogisesti ja mahdollisuuksien mukaan yksinkertaisesti jättäen pois kaikki ylimääräinen. Voi olla vaikea ymmärtää täysin joitakin teoreettisia seikkoja, mutta siitä ei kannata huolestua.
Edellytyksenä käytännön itsesuggestiotyöhön ja PSI-tietoisuuden saavuttamiseen on vain henkisten harjoitusten tekeminen! Teoreettinen osuus on ennen kaikkea tiedoksi niille opiskelijoille, jotka aikovat opintojen päätyttyä toimia itsenäisinä parapsykologeina, jolloin heidän on siis hallittava myös nämä tiedot.
Itsehypnoosi
Itsehypnoosin ymmärretään olevan kehon ja mielen täydellisen rentoutunut tila. Koska sen mukana tulevilla prosesseilla on lähinnä hermostollinen ja vähemmässä määrin hormonaalinen luonne, halutaan paremman ymmärryksen saavuttamiseksi tutustua ensin mekanismeihin, jotka ohjaavat kehon hermoja ja hormoneja (esitetty yksinkertaistetusti), ennen kuin siirrymme itsehypnoosin teoriaan ja käytäntöön.
Hermotoiminnot säätelyssä
Keho koostuu n. 75 biljoonasta erillisestä elävästä solusta – lähes käsittämätön luku, jossa on siis luku 75, jonka perässä on 12 nollaa.
Jotkut perusominaisuudet ovat yhteisiä kaikille soluille: esim. jokainen solu tarvitsee samanlaisia ravintoaineita säilyttääkseen normaalit elintoimintonsa, jokainen niistä tarvitsee happea, joka yhdistyy rasvojen, valkuaisten tai hiilihydraattien kanssa tuottaakseen solulle energiaa. Kemialliset prosessit, joita tapahtuu ravinnon muuttuessa energiaksi, ovat samanlaiset ja kaikki solut myös poistavat energiatuotannon lopputuotteen ympäristöönsä. Kaikki solut, paitsi hermosolut, ovat kykeneviä monistumaan jakautumalla, pitäen näin solujen määrän tasapainossa toisten kuollessa.
Huolimatta tästä periaatteellisesta samankaltaisuudesta solut eroavat toiminnaltaan: n. 25 biljoonaa punaista verisolua, joita kutsutaan myös punasoluiksi eli erytrosyyteiksi, kuljettavat sisäänhengityksessä saadun hapen sitä tarvitseviin kudoksiin, miljardit luusolut muodostavat luurangon, toiset puolestaan muodostavat sidekudosta. Pystymme liikuttamaan tätä ”biokonetta” niiden 30 – 37 triljoonan lihassolun ansiosta, jotka muodostavat luurangon lihaksiston (kaksi muuta lihasmuotoa kehossamme ovat sydänlihas sekä suonien ja sisäelinten sileät lihakset, jotka sisältävät huomattavasti vähemmän soluja), sekä aivojen ja selkäytimen 25 miljardin hermosolun ansiosta. Reseptorisolut toimivat ympäröivästä maailmasta ja kehosta tulevan informaation vastaanottajina.
Kaikista kehon soluista reseptorisolut, hermosolut ja lihassolut ovat erikoistuneimpia ja ne heräävät sähköisestä ärsykkeestä. Yhdessä ne muodostavat kehon informaatio- ja säätelyjärjestelmän sekä informaationkäsittelyjärjestelmän.
Perusaistielimien – silmien, korvien, nenän ja kielen – reseptorit ottavat vastaan (aistivat) valoärsykkeitä (ks. luento 4), painetta (ääniaaltoja) ja kemiallisia aineita, samalla kun ihon ja aivojen lämpöreseptorit mittaavat veren lämpötilaa, suonien seinämien kemialliset reseptorit tarkkailevat veren kemiallista koostumusta ja ihon ja lihasten mekaanisia ärsykkeitä vastaanottavat reseptorit rekisteröivät näiden muuttumisen (huom. korvan kuulosolut kuuluvat mekaanisiin reseptoreihin).
Kaikki reseptorit ovat liitoksissa n. 6000 synapsipäätteen välityksellä yhden tai useamman hermosolun solun runko-osan ja dendriitin kanssa. Tämä liitos on kuitenkin epävakaa, ja lisäksi synapsipäätteissä on erittäin ahtaat raot solun pintaan eli solukalvoon nähden (synapsirako, yksi miljoonasosa millimetriä).
Kun reseptorisolu saa ärsykkeen yhdellä aiemmin kuvatulla tavalla (tai hermosolu saa ärsykkeen toisesta hermosolusta), siirtyilee tietty määrä synaptisia vesikkeleitä synapsipäätteessä ja niiden sisältö vapautuu synapsirakoon. Sisältö joutuu viereisen solun kalvon vieressä kemialliseen reaktioon solun reseptorimolekyylien kanssa, mikä johtaa solukalvon depolarisoitumiseen, jolloin solukalvo laajenee sekunnin murto-osiksi aivan synapsipäätteisiin asti.
Tällöin hermosoluun tulee katkeamaton sähköinen ärsyke: lepotilassa hermosolussa vallitsee negatiivinen sähkölataus, joka on n. -70 mV eli 70 tuhannesosaa volttia (ns. lepopotentiaali), sillä solunesteessä on hyvin paljon negatiivisesti latautuneita valkuaisaineita (valkuaisioneita, joita sanotaan myös anioneiksi). Synapsin saadessa ärsykkeen avautuvat – alkaen solun runko-osasta ja jatkuen synapsipäätteisiin – solukalvon huokoset, jotka päästävät lävitseen soluvälissä olevat positiivisesti latautuneet suolaionit (kationit). Näin solun sisällä syntyy sekunnin tuhannesosien ajaksi positiivisen latauksen ylijäämä, jonka jännite on +30 . . . +40 mV eli ns. toimintapotentiaali tai aktiopotentiaali.
Toimintapotentiaali aiheuttaa synapsipäätteissä uudestaan välittäjäaineen erityksen ja ärsyke siirtyy seuraaviin soluihin (kuvassa 5 on esitetty yksinkertaistettuna matka, jonka hermoärsyke kulkee reseptorisolusta neuronin ja motoneuronin (liikehermosolun) läpi lihakseen, jossa toiminta tapahtuu).
Hermosyyt (eli viejähaarakkeet eli aksonit) voivat olla eripituisia millimetrin tuhannesosista melko pitkiksi (jotkut ovat kallosta selkäytimen päähän asti, toiset selkäytimen päästä varpaanpäihin). Pääasiassa ne yhdistyvät paksuiksi kimpuiksi, jotka ovat ääreishermoja ja muodostavat yhdessä ääreishermoston. Toisiinsa liittyneet solun runko-osat sijaitsevat ryhmissä, joissa ne ovat aivan vierivieressä. Näitä ryhmiä kutsutaan ganglioiksi (hermosolmuiksi).
Suurin osa ihon ja lihasten reseprtoreista tulevista somaattisista afferentioista (sisälle tulevista ärsykkeistä) sekä sisäelinten reseptoreista tulevista afferentiosta muokataan automaattisen refleksireaktion alueella eli vaistokeskuksessa ja limbisessä järjestelmässä olevissa hermosoluista muodostuvissa ohjaussysteemeissä (niiden toimintaa on käsitelty luennolla 2) kehon kaikkia prosesseja ohjaaviksi impulsseiksi (yksinkertaiset hermo-ohjaukset ns. refleksiradan eli heijastekaaren muodossa ovat jo selkäytimen harmaata ainesta; nopeat reaktiot ovat helpompia toteuttaa siinä olevien lyhyempien ratojen ansiosta).
Talamuksen tumien, jotka ovat limbisen järjestelmän pääohjauspaikka eli ikään kuin aivokuoren esikunta, läpi projisoituvat perusaistielimistä tulevat afferentiot sekä erilliset somaattiset afferentiot vastaaville aivokuoren alueille (talamuksessa on hermosoluja, jotka tuottavat alfa-aaltoja spontaanista ärsykkeestä. Koska näillä aalloilla on tärkeä rooli itsehypnoosin tilan saavuttamisessa, on talamus avainasemassa paranormaalissa toiminnassa ja siksi sitä käsitellään tarkemmin).
Aivokuoren kuulo- ja näköalueella käsitellään kuulo- ja näköafferentioita ja aistialueella somaattisia afferentioita.
Pieni osa käsitellystä informaatiosta toimitetaan tietoisuuteen ympäröivän maailman ja kehon tilan aistimista varten. Tästä syntyvät toimintaimpulssit siirtyvät sitten pyramidaalisia ratoja pitkin – efferenttejä eli vieviä hermoratoja – vastaaviin lihaksiston osiin, missä ne aiheuttavat tahdonalaista liikettä.
Ärsykkeet, jotka tulevat perusaistielimien reseptoreista, kulkevat kolmoishermon läpi välittömästi aivorunkoon, kun taas ihon, lihasten ja sisäelinten reseptorit lähettävät ärsykeimpulssinsa afferentteja ratoja pitkin perifeeriseen hermojärjestelmään, selkäytimen harmaan aineen hermoille. Selkäytimen takapylväässä olevia hermokimppuja pitkin ne liittyvät myös aivorunkoon, josta ne kulkevat aivorungon yläosan (keskiaivot) sensoristen solualueiden kautta limbiseen järjestelmään.
Pydamidaalisen radan välityksellä saatu liikekäsky on ei-parapsykologin ainoa keino aiheuttaa tahdon voimalla prosesseja kehossa, mutta tähän liittyvät liikkeet ohjautuvat tiedostamatta aivojen herkän kuoren ja sen ohjauksessa olevien aivojen osien kautta.
Suurin osa afferentioista, jotka tulevat isoaivokuoreen, muutetaan siellä ohjaaviksi impulsseiksi assosiatiivisiin kenttiin tallentuneiden ohjelmien ja muistin avulla, minkä jälkeen ne siirtyvät sieltä otsalohkon, hypotalamuksen ja aivorungon ylimmän osan tumien motoristen osien kautta selkäytimen sivu- ja etupylväisiin.
Oikeastaan isoaivokuoren alaisuudessa olevissa aivojen osissa tapahtuu myös työstämisprosesseja, sillä niissä olevat erilliset solutumat ovat suorassa yhteydessä keskenään afferenttien ja efferenttien hermojen välityksellä. Tämän tietäminen ei tuo mitään uutta autogeenisten prosessien ymmärtämiseksi, joten sitä ei käsitellä tässä sen tarkemmin.
Kuitenkin yhteen limbisen järjestelmän osaan, nimittäin hypotalamukseen, palataan vielä myöhemmin. Tämä vain viisi grammaa painava aivokudos on elintärkeä kaikkien vegetatiivisten toimintojen sekä sen ja muiden elimistön toimintojen yhteisen säätelyn ohjauskeskus. Yhdessä hypofyysin kanssa se on lisäksi yhdistävä lenkki keskushermoston ja umpieritysjärjestelmän välillä, mistä puhutaan seuraavassa kappaleessa hormonaalisten prosessien ohjauksen tärkeyden vuoksi.
Selkäytimestä lähtevät efferentit syyt, joita sanotaan myös motorisiksi hermoiksi eli liikehermoiksi, jakautuvat perifeeristä hermojärjestelmää pitkin aina toimintaelimiin – effektoreihin – asti. Niiden funktiosta riippuen ne jaetaan kolmeen ryhmään:
- somaattis-motoriset hermot antavat keskushermoston välityksellä käskyjä kehon motoriikalle, eli niille lihaksille, jotka liikuttavat kehoa ja vastustavat vetovoimaa (poikkijuovaiset eli luustolihakset)
- sisäelinten motoriikkaa säätelevät hermot lähettävät ohjaavia impulsseja aivojen vegetatiivisista keskuksista kudosten, elinten (maksa, mahalaukku, suoli, sappirakko ja munuaiset) ja verisuonten (niiden supistumiseksi ja laajentumiseksi) sekä sydämen sileisiin lihaksiin
- erityksen motoriikkaa säätelevät hermot antavat aivojen vegetatiivisista keskuksista tulevia käskyjä umpieritysrauhasille hormonien erittämiseksi.
Hermojärjestelmän sisäelinten ja erityksen motoriikkaa säätelevät osat muodostavat vegetatiivisen hermojärjestelmän (ks. luento 1). Siihen kuuluu osia sekä keskushermostosta että perifeerisestä hermojärjestelmästä. Muut hermojärjestelmän osat ovat pääasiassa afferentteja ja somaattis-motorisia, joita yleisesti kutsutaan termillä ”somaattinen hermosto”.
Somaattisen hermojärjestelmän vaikuttajia eli toimintaelimiä ovat lihakset. Vegetatiivisen tai autonomisen hermoston toimintaelimiä ovat sisäelimet, koko verenkiertojärjestelmä (sydän ja verisuonet), hengityselimet sekä kaikki rauhaset.
Vegetatiivinen hermojärjestelmä ohjaa ennen kaikkea sisäelimien, verenkiertojärjestelmän, hengityselinten ja monien rauhasten sileitä lihaksia, kun taas somaattinen hermojärjestelmä antaa ja käsittelee informaatiota kaikista aistielimistä ja ohjaa luustolihaksia.
Sileiden lihasten ja luustolihasten liikkeet syntyvät jo esitetyllä tavalla:
Synapsiärsyke kulkee hermosolun synapsipäätteestä motoneuroniin, joka yhdessä toisiinsa hermo-lihasliitoksin liittyneiden (vastaa hermosolujen synapsiliitoksia) lihassyiden kanssa muodostavat motorisen kokonaisuuden.
Sähköinen ärsyke kulkee motoneuronin aksonin läpi ja saa aikaan välittäjämolekyylien erittymisen hermo-lihasliitoksessa. Välittäjäaineet aiheuttavat lihassolujen supistumisen ja näin tapahtuu liike. Jokainen syy koostuu monista erillisistä lihassäikeistä. Se on liitoksissa selkäytimen harmaan aineen hermosolmuun (ganglioon) efferentin motoaksonin välityksellä.
Hermo-lihasliitoksen päällä on spiraalin muotoinen venytysreseptori, joka on liitoksissa ensinnäkin oman afferentin hermosäikeen välityksellä omaan motoneuroniin ja toiseksi afferentin hermon välityksellä aivoihin. Ensimmäinen liitos, ns. refleksirata eli heijastekaari toimii voiman säilyttämisen takaajana (lihasjännityksen tilan ylläpitäjänä: seistessämme suorana jalkojen ja lantion nivelten ojentajalihasten jännite on niin suuri, että se tasapainottaa vetovoiman voimaa. Kaadumme, jos jännite häviää äkkinäisesti, esim. saadessamme tyrmäävän iskun).
Venytysreseptori välittää nyt lihasjännitystilan somaattis-motorisena afferentiona aivorungon ja isoaivokuoren ohjaustumille, missä se jatkokäsitellään.
Näin sulkeutuu hermo-ohjauksen ympyrä. Ennen kuin siirrymme hormonaalisiin ohjausprosesseihin, tarkastelemme vielä selvyyden vuoksi hermojärjestelmää ja luustolihasten jakautumista sekä hermosäikeiden ja autonomisten ohjauskeskusten kaaviota.
Hormonaaliset ohjausprosessit
Vegetatiivisen hermojärjestelmän lisäksi on toinenkin kommunikatiivinen järjestelmä informaation vaihtamista varten kehon eri elimien välillä: umpieritysjärjestelmä.
Vegetatiivinen hermojärjestelmä hermottaa (toimittaa tiettyjä keskushermostosta tulevia ärsykkeitä konkreettisiin elimiin) – kuten jo on todettu – sähköisin impulssein pääasiassa kaikkien elinten ja elinjärjestelmien sileitä lihaksia, sydäntä ja rauhasia. Se säätelee tärkeitä elintoimintoja, kuten hengitystä, verenkiertoa, aineenvaihduntaa, rauhasten eritystä, kehon lämpötilaa ja lisääntymistä tiiviissä yhteistyössä hermojärjestelmän sensomotorisen osan kanssa.
Umpieritysjärjestelmällä on samankaltaisia tehtäviä: Se ohjaa ja koordinoi hermojärjestelmän kanssa kehon elinten toimintoja. Kahden järjestelmän ero on informaation lähettämisnopeudessa ja –kyvyssä.
Kun hermojärjestelmä lähettää sähköisiin impulsseihin koodattuja signaalejaan hermosyitä pitkin erillisiin elimiin, käyttää umpieritysjärjestelmä kemiallista ”molekyylikieltä” keskustellakseen elinten kanssa. Hermojärjestelmä on huomattavasti nopeampi, mutta kemiallinen järjestelmä - vaikka toimiikin hitaammin - toimii tasaisesti pitkän aikaa.
Umpieritysjärjestelmän kemialliset tuotteet ovat nimeltään hormoneja. Niitä tuottavat solut, jotka ovat erikoistuneet vain tähän ja ovat usein yhdistyneitä omiksi elimikseen – umpieritysrauhasiksi (joidenkin hormonien tuotanto on soluissa, jotka on tarkoitettu muuhun toimintaan ja niiden tuotteita kutsutaan kudoshormoneiksi). Ne erittävät tuottamiaan hormoneja vereen, jonka mukana ne leviävät koko kehoon. Päämäärissään hormonit vaikuttavat erityisellä tavalla, mihin muut aineet eivät pysty.
Aikuisen ihmisen keho tuottaa yli 50:ttä erilaista hormonia. Ne säätelevät solupainetta ja aineenvaihduntaa, energian ja mineraalisuolojen tasapainoa, kalsiumin ja sokerin pitoisuutta veressä sekä sukupuolielinten toimintaa (jotkut hormoniprosessin tuotteet aiheuttavat kehoon hajuaineita tarkoituksena aiheuttaa samankaltaisia biologisia ärsykkeitä toisen sukupuolen elimistön reseptorisoluissa).
Impulssi kilpirauhasen, lisäkilpirauhasten, munasarjojen ja lisämunuaiskuoren (yhteisesti näitä kutsutaan vaikuttaviksi rauhasiksi) hormonineritykseen tulee ns. tropiini-hormoneilta (yhteen rauhaseen vaikuttava), joita hypofyysin eli aivolisäkkeen etuolohko (= adenohypofyysi) tuottaa ja erittää vereen (muut etuolohkossa tuotetut hormonit – somatotropiinit eli kasvuhormonit – vaikuttavat välittömästi aineenvaihduntaan kehon eri osissa).
Hypofyysin etulohkon hormonituotanto stimuloituu tai hidastuu kolmannen hormoniryhmän vaikutuksesta: monissa hypotalamuksen osissa on ”stimuloivan vaikutuksen” aiheuttavia hormoneja sekä ”hillitsevän vaikutuksen” aiheuttavia hormoneja, jotka kulkeutuvat hypotalamuksesta sen etulohkoon ja aiheuttavat siellä tiettyjä reaktioita.
Etulohkossa tuotettavien stimuloivien tai hillitsevien hormonien lisäksi hypotalamuksen hermosolut tuottavat myös adiuretiini- ja oksitosiinihormoneja. Ne molemmat liikkuvat kuten hermoerite aksonia pitkin hypofyysin takalohkoon (tai neurohypofyysin). Sieltä ne pääsevät vereen (adiuretiini estää veden jakautumista kehossa ja nostaa huomattavasti verenpainetta; koska se pystyy aiheuttamaan pelosta vapautumisen, voi se myös kohottaa keskittymistä ja vahvistaa muistia; oksitosiini aiheuttaa maidoneritystä nännien ärsytyksen yhteydessä).
Hypotalamus aktivoi ”stimuloivien tai hillitsevien” hormonien ansiosta sekä myös hermoärsytyksellä muita rauhasia tuottamaan ja erittämään hormoneja. Hermoradan (lat. Fasciculus longitudinalis dorsalis) välityksellä se on yhteydessä selkäytimen vegetatiivisen hermojärjestelmän sympaattisen osan tumien kanssa ja ohjaa niiden kautta haiman ja lisämunuaisten sisäkudosten toimintaa.
Kokonaisuudessaan hypofyysi-hypotalaums –järjestelmä toimittaa moninaisuudessaan ohjaus ja säätelyjärjestelmän virkaa. Se on koko hermojärjestelmän tärkein ohjauskeskus.
Hypotalamus on liitoksissa limbiseen järjestelmään talamuksen välityksellä ja aivoihin otsalohkon kuoren välityksellä. Molemmat aivoalueet antavat sille jatkuvasti afferentteja tietoja ympäröivän maailman ja kehon tilasta (faktista tietoa), jota hypotalamus sitten vertaa siihen kertyneen tiedon kanssa. Jos se toteaa poikkeamia, niin se ohjaa hermoja ja hormoneja tarvittaviin reaktioihin.
Kehon johdonmukainen sopeutuminen ulkoisen maailman muuttuviin olosuhteisiin on siis mahdollista hypotalamuksen ja muun hermojärjestelmän yhteistoiminnan ansiosta. Selkeänä esimerkkinä näiden sopeutumismekanismien toimintakyvystä ovat somaattiset reaktiot stressiin. Stressi tarkoittaa suuria ulkoisia kuormituksia elimistöön: loukkaantuminen, äärimmäinen kuumuus tai kylmyys, raskas fyysinen työ tai liikkumisrajoite sekä äkillinen aistielimiin kohdistuvan ärsykevirran kohoaminen tai laskeminen (ääni), sisäinen heikkeneminen (infektiosairaudet, erittäin voimakkaat tunteet, kiukku, ilo, huoli ja viha).
Tällaisen intensiivisen sisäisen tasapainon häiriön ensimmäisessä vaiheessa, jota kutsutaan sokiksi, hypotalamus aktivoi limbisen järjestelmän kautta keskushermoston, joka omaa vegetatiivista osaansa käyttäen aiheuttaa ensimmäiset hermoreaktiot, kuten sydämen lyöntitiheyden lisääntymisen ja lihasjännityksen kohoamisen (hengityksen syventämiseksi ja perifeeristen verisuonten supistamiseksi).
Samaan aikaan vegetatiivisen hermoston impulssisarjan kanssa hypotalamus lähettää myös umpieritysjärjestelmään ärsykkeitä: se lähettää Fsciculus logintudinalis dorsalis -rataa pitkin lisämunuaisten sisäisille kudoksille käskyimpulssin, jotta se erittäisi adrenaliini- ja noradrenaliinihormoneja. Adrenaliini toimii energian lisääjänä, mobilisoi sokerivarastoja ja lisää sydämen lyöntitiheyttä ja –voimaa. Noradrenaliini supistaa pintaverisuonia (näin veri poistuu kehon perifeerisiltä alueilta, mikä on yleensä tärkeää juuri loukkaantumisissa, ja näin elintärkeät elimet, kuten sydän, aivot ja maksa saavat enemmän verta).
Kun sokkivaiheen on tarkoitus taata elämän jatkuminen vaikeissa loukkaantumistilanteissa, valmistautuu elimistö sen perässä tulevaan ”antisokkivaiheeseen” elimistön itsepuolustukseksi ja sen palauttamiseksi normaali tilaan. Tätä varten vegetatiivinen säätely käynnistää prosesseja, jotka takaavat energian saannin. Mm. hypotalamus antaa herätteen tuottaa kortikoliberiini-hormonia (CRH) (adrenaliinin ja noradrenaliinin erittämisen lisäksi). Tämä aiheuttaa hypofyysissä kortikotorpiini -hormonin (ACTH) erityksen, joka päätyy vereen ja herättää lisämunuaisen kuoren tuottamaan ja erittämään kortisoli- ja T3-hormoneja.
T3 tukee nopeutunutta aineenvaihduntaa, kortisoli tuottaa adrenaliinin vaikutuksesta aminohapoista sokeria, pitää yllä sydämen toiminnan vahvistamiseksi tarkoitettua adrenaliinin vaikutusta, ja noradrenaliinin yleisesti suonia supistavaa vaikutusta, vahvistaa sappinesteen eritystä ja lisäksi sillä on tulehdusta estävä vaikutus.
Elinten sisäisen vegetatiivisen tai hormonaalisen tasapainon häiriintyminen toistuvan tai jatkuvan stressin vuoksi voi synnyttää erilaisia elimellisiä sairauksia tai herkistää infektiosairauksille. Näiden ns. psykosomaattisten sairauksien varsinaiseen syyhyn ja niiden parantamiseen itsesuggestion avulla (henkinen itseparannus) paneudutaan paremmin seuraavalla luennolla. Tähän otetaan vielä yksi huomio.
Pelkästään fyysisellä ja henkisellä rentoutumisella, mikä vaikuttaa rauhoittavasti koko hermojärjestelmään ja näin siis myös hypotalamukseen, psykosomaattiset häiriöt ja sairaudet menevät ohi tai poistuvat kokonaan itsestään. Parhaana todisteena tästä ovat monet instituuttiin tulleet palautteet jo muutaman kuukauden parapsykologiopintojen jälkeen.
Esim. rouva Gudrun A. Italiasta kirjoittaa:
”… Runsassisältöiset luennot auttoivat minua muuttamaan näkemystäni elämästä ja palauttamaan henkisen tasapainoni, jonka olin kadottanut vaikean sairauden myötä. Lisäksi pystyin vapautumaan sairaudesta ja nyt tunnen olevani kuin uudesti syntynyt.”
Oikeastaan tässä ei puhuta tietoisesta itseparannusmuodosta, vaan vain positiivisesta – vaikkakin arvostusta vaille jääneestä – rentoutuksen perustoiminnasta, jonka ansiosta itsehypnoosi yleensäkään on mahdollista. Nyt katsotaan kuitenkin tarkemmin rentoutusta ja sen psykologisia ja fysiologisia perusteita.
Fyysinen ja henkinen rentoutuminen
Aivorungon läpi kulkee koko sen pituudelta poikittainen hermoverkko, joka yhdistää tuntohermot (afferentit) somaattisten ja sisäelinten motoriikkaa säätelevien aivohermotuumien kanssa muodostaen retikulaarisen (verkkomaisen) järjestelmän. Se on yhteydessä ylempänä olevaan limbiseen järjestelmään, takana oleviin keskiaivoihin ja alhaalla selkäytimen etuhaaran motorisiin soluihin pitkien neuroniketjujen välityksellä.
Retikulaarinen järjestelmä ohjaa koko hermojärjestelmän vireyttä ja vastaa näin kaikkien hermoärsykkeiden voimakkuudesta. Sen toimintaa voisi yksinkertaistettuna verrata radiovastaanottimeen, johon antennista tulevat heikot sähköimpulssit kuuluvat akustisina signaaleina hyvin tai huonosti riippuen vastaanottimeen säädetystä äänenvoimakkuudesta.
”Antenneina” retikulaarisessa hermojärjestelmässä ovat reseptoreiden ärsykkeet, jotka retikulaarinen hermojärjestelmä kuljettaa afferenttien hermoisyiden haaroittuman läpi keskiaivoihin, samoin tapahtuu myös limbisen järjestelmän, hypotalamuksen ja otsalohkon ärsykkeille.
Tulevat ärsykeimpulssit vahvistuvat retikulaarisessa järjestelmässä vaihtelevassa määrin ja ne siirretään epäspesifisten(ei tarkasti määriteltyjen), aktivoitujen impulssien muodossa ylemmän aivorungon ytimien motorisille alueille (vegetatiivisten toimintojen aktivointia varten), selkäytimen etuhaaraan (aktivoidakseen refleksien koordinoinnin liikeprosessien kanssa), sekä aivojen kuoreen (tiedostamista ja ärsykkeiden käsittelyä varten).
Se, miten aivokuoren aktivointi tapahtuu, voidaan kertoa seuraavan esimerkin avulla: Ulkoinen ärsyke – ”herätyskellon pirinä” – kulkeutuu korvista erityisiä hermoratoja pitkin tiettyyn aivokuoren osaan, joka rekisteröi ja käsittelee informaation muotoon ”herätyskello soi”. Samaan aikaan tämä akustinen ärsyke stimuloi haaroja pitkin retikulaarista järjestelmää, joka sitten itse aktivoi epäspesifisiä reittejä pitkin koko aivokuoren sillä tuloksella, että ihminen herää ja alkaa tietoisesti ajatella, että pitää nousta ylös.
Eli jokaiseen aivokuoren toimintaan ja jokaiseen motorisen ja vegetatiivisen toiminnan herättämiseen tarvitaan välttämättä tietty aktivointi retikulaarisen järjestelmän kautta!
Aivokuoren aktivointi voidaan tehdä näkyväksi EEG-laitteella (ks. luento 1). Tällöin kalloon ja korvannipukoihin kiinnitetään elektrodeja, jotka johtavat osan hermovirrasta vahvistimeen. Vahvistin on liitetty kirjoittimeen, joka kuvaa impulssien virran ja niiden voiman (sähköjännityksen) käyränä paperille.
Ollessaan normaalissa (tai jopa ärsytetyssä, hermostuneessa tai pelästyneessä) valvetilassa, jännittyneessä huomiotilassa, liikkumatta, näyttää EEG pelkästään beta-aaltoja: Niiden taajuus on korkeintaan 20 – 25 värähdystä sekunnissa, ja niiden amplitudi on 2 – 20 mikrovolttia.
Visuaalisessa tai kuuloärsytyksessä muuttuu pääasiassa tämä aivojen ns. ”tausta-aktiivisuuden” aaltoalue. Sen amplitudi voi olla korkeimmillaan 200 mikrovolttia.
Jos retikulaarisen järjestelmän aktivointi-impulssit heikkenevät, alenee myös ”tausta-aktiivisuus” huomattavasti ja luovuttaa tilaa alfa-aalloille, joista on viime aikoina tullut muoti-ilmiö. Niiden taajuus on 8 – 12 hertsiä ja amplitudi 5 – 100 mikrovolttia.
Lähes kaikissa rentoutuskeinoja, autogeenista harjoittelua, transsendentaalista meditaatiota, joogaa tai alfa-harjoituksia käsittelevissä teoksissa tai artikkeleissa määritellään aivojen alfa-aaltojen ”tuotanto” sen edellytykseksi, että voi saavuttaa itsehypnoottisen tilan tuloksellista itsehypnoottista työskentelyä varten. Yleensä tärkeät neurologiset seikat jätetään huomiotta – tietoisesti tai tiedostamatta.
Alfa-aaltoja ei ”tuoteta” aivoissa. Ne pikemminkin syntyvät talamuksessa ns. ”johtajasoluissa” ja ne synkronisoivat aivojen hermotoimintaa, kun aivot vähentävät tulevia ärsykkeitä silmät sulkemalla (visuaalisten ärsykkeiden osuus kaikista ärsykkeistä, jotka saavuttavat aivokuoren, on n. 90 %!) ja rauhoittavat limbisen järjestelmän, eikä retikulaarisen järjestelmän heikentynyt aktiivisuus pysty enää aiheuttamaan ärsytystä.
Näin saavutetulla rentoutuksella, mukavan uneksivalla, mutta myös luovalla valveolotilalla ei ole mitään yhteistä itsehypnoottisen tilan kanssa: otsalohko on tapansa mukaan beta-aktiivinen, ja jos silmät avataan, häipyvät alfa-aallot uudestaan projektiokentille, muistoihin ja aivokuoren assosiaatiokentille jättäen tilaa beta-aalloille.
Jopa siinä tilassa, kun ajatukset ovat tyhjät, jolloin alfa-aallot voivat levitä otsalohkoon – tietoisuuden asuinsijoille, ei vielä ole mahdollista saavuttaa tehokasta yhteyttä aivojen alitajuisten osien kanssa. Nehän ”puhuvat” pääasiassa toista ”kieltä” – sarjaimpulsseilla, joiden jakso on 4 – 7 sekuntia ja amplitudi 5 – 150 mikorovolttia eli ns. theta-aalloilla.
Vain silloin kun on mahdollista tietoisesti tuottaa theta-aaltoja otsalohkossa, saavutetaan itsehypnoottisen unen olotila ja silloin avautuu pääsy keskushermoston tiedostamattomiin alueisiin.
Parhain ja selkein todiste edellämainitusta saadaan, kun herätään keskellä yötä selkeän, elävän, erityisen aistillisen ja eriskummallisen unen, minkä sisältö ei ole millään lailla yhteydessä ”todelliseen maailmaan”, jälkeen.
Tällaisen unen jälkeen, joka syntyy ns. nopeassa unessa (johtuu nopeista silmän liikkeistä, mikä on merkki unen näkemisestä), ja joka eroaa toisesta, hitaasta unesta rationaalisuudellaan, realistisuudellaan ja ajatuksiin sopivalla sisällöllään, tapahtuu tietoisuuden ja alitajunnan kommunikaatiovaihto: arkkityypit eli alitajunnan kollektiiviset sisällöt, ovat käsittelyssä yhdessä oman muistin sisällön kanssa unessa – ja koko tämän ajan EEG kirjoittaa theta-aaltoja!
Ymmärtääksemme itsehypnoottiseen uneen liittyvät keskushermoston neuroniprosessit on ensin ymmärrettävä, mitä tapahtuu, kun nukumme (itsehypnoottinen uni on identtinen nopean unen kanssa siinä, että se aiheuttaa samanlaisen käyrän EEG:llä ja mahdollistaa yhteyden tietoisuuden ja alitajunnan välillä – mutta niin, että tässä yhteys ei ole ”sattumalta” auki, vaan se on tehty tietoisesti).
Siirtyminen unitilaan tapahtuu aivorungon hermokeskuksessa, solussa, joka – palataksemme alkuperäiseen vertaukseen radiovastaanottimesta – toimii retikulaarisen järjestelmän ”äänenvoimakkuuden säätelijänä”. Vastaavien käskyimpulssien välityksellä Raffin solu vähentää aktiivisuuttaan niin paljon, että se ei enää lähetä aktivoivia impulsseja keskushermostoon ja vaimentaa afferentit reseptoriset ärsykkeet minimiin, niin että välttämättömät elintoiminnot vielä toimivat rauhallisesti.
Siksi nukahtaessa aivokuoren pirteystaso vähenee ja lisäksi myös lihasjännitys heikkenee, hengitys rauhoittuu ja sydämenlyönnit hidastuvat.
Noin tunnin ajan nukahtamisen jälkeen aivoaaltojen taajuus alenee: ensisijaiset taajuudet, jotka ilmenevät EEG:ssä, vaihtuvat vaiheittain alfa-aalloista theta-aaltojen kautta delta-aalloiksi. Hitaan unen tila on saavutettu, kun aivoissa on vain hitaita (0,3 – 4 värähtelyä sekunnissa) ja suuria (amplitudiltaan 20 – 200 mikrovolttia) delta-aaltoja.
Noin 1,5 tunnin kuluttua nukahtamisesta alkaa toinen hermokeskus toimia: solun tukiranka, joka sijaitsee refleksien tapaisen ohjauksen keskusten yhteydessä keskiaivoissa, herättää ”johtajasolut” väliseinämässä, joka on ohut yhdistävä seinämä aivojen etuosan kahden puoliskon välissä (eli oikean ja vasemman otsalohkon, talamuksen ja hypotalamuksen välissä). Tästä seinämästä lähtien theta-aallot synkronisoivat muiden aivojen hermosolujen ärsytyksen ja näin syntyy yhtenäinen ärsytys koko aivoihin (retikulaarisen järjestelmän pidättelevä vaikutus häviää osittain: sen sijaan sen hetkistä käyttäytymistä hidastavat nyt impulssit, jotka menevät solun tukirankasta hermokimpun läpi limbiseen järjestelmään).
Tietoisuus ja alitajunta ”keskustelevat” nyt samalla kielellä ja katkeamaton informaation vaihto niiden välillä on mahdollinen.
Aivot käyttävät nopeassa unessa tarjoutuvaa ”aivojenvälisen yhteyden” mahdollisuutta pääasiassa omaan ohjelmointiin: geneettisen informaation ja alitajunnan sisällön (arkkityypit) välille aukeaa yhteys ja ohjelmaa käsitellään yhdessä muistiin kerääntyneiden kokemusten kanssa, mitä on kerääntynyt. Nämä ohjelmat ovat välttämättömiä vegetatiivisten toimintojen esteettömälle toiminnalle, geneettisesti määrätyn käyttäytymisen kehittymiselle ja tukemiselle (esim. vaistonvaraiset toiminnat) sekä myös ”ihminen – ympäristö” – yhteyden olemassaololle.
Unessa aivokuori ei ole kytkettynä ”sisään tuleviin kanaviin”. Ympäristöstä ja kehosta tulleiden reseptoristen ärsykkeiden sijaan nopeassa unessa sinne tulevat jo valmiiksi käsitellyt ohjelmat ja ne muokataan kolmiulotteisiksi, selkeiksi, värillisiksi ja eloisiksi uniksi. Ne puolestaan aiheuttavat effektorisia äryskkeitä, jotka – toisin kuin valvetila – voivat vaikuttaa myös vegetatiivisiin toimintoihin: ne kiihdyttävät sydämenlyöntiä ja hengitystä tai aiheuttavat peniksen tai klitoriksen erektion.
Aluksi myös luustolihakset aktivoituvat (pidättelevien impulssien ansiosta, joita solun tukiranka lähettää limbiseen järjestelmään; tämä ei ilmene näkyvänä liikkeenä), mutta lyhyen ajan kuluttua lihasjännite laskee minimitasolle. Sen jälkeen tulevat ne silmien nopeat liikkeet, joiden mukaan on nimetty molemmat unen vaiheet. Noin 15 – 30 minuutin kuluttua silmien liike lakkaa ja luustolihakset ovat hetken aktiivisia. Tämän jälkeen sydämen lyönti ja hengitys rauhoittuvat ja EEG synkronisoituu uudelleen enemmän theta-aaltojen kanssa.
Nopean unen vaiheita on yössä 4 – 5 kertaa ja niiden välissä on hitaan unen vaihe. Ylläesitetyissä käyrissä on näytetty unen kulku hyvin paljon yksinkertaistettuna kaaviona.
Heräämme siis unen kevyissä vaiheissa nopean ja syvän unen välissä. Tämä on syy siihen, että voimme muistaa tiettyjä nopean unen vaiheen unia, joissa ei tunnu olevaan mitään järkeä tai jotka eivät ole millään tavalla yhteydessä ”oikeaan elämään”.
Se, että nopea uni ei vastaa todellisuutta johtuu ensinnäkin siitä, että unen juoni määräytyy vahvasti alitajunnan sisällön (jonka todellisuus suhteutuu kauan sitten menneisiin aikoihin) ja geneettisen informaation mukaan, joka ei milloinkaan pääse valvetietoisuuteen, mutta myös siitä, että tiedostamatta vastaanotettu kosmoenergeettinen informaatio (selvänäköisyyden ja telepatian kuvat) pääsevät meihin.
Raamatullisina aikoina unennäkemistä pidettiin siksi enteiden saamisena tulevista tapahtumista, ja intialaiset arvostavat yhä tänä päivänä unia ikkunoina toiseen todellisuuteen, joka on rinnakkainen valvemaailman kanssa.
Kaikki alkuperäiskansat ovat pitäneet unennäkemistä mahdollisuutena päästä toiseen todellisuuteen ja he ovat ajan kuluessa oppineet saavuttamaan theta-unen tiettyjen henkisten harjoitteiden ansiosta. ”Unennäkemisen” aikana heidän oli mahdollista ottaa yhteys esi-isien henkiin, vastaanottaa kosmista voimaa ja tehdä yliaistillisia havaintoja sekä vaikuttaa henkisesti omaan ja muiden ihmisten kehoon tai aiheuttaa psykokineettisiä ilmiöitä.
Siirtymistä valvetietoisuudesta unennäkemisen tilaan kutsutaan ”kytkeytymiseksi”: tällöin ei ajatella enää sanoin, vaan näyin – alitajunnan kielellä.
Mahdollisuus kytkeytyä itse pitäisi olla enemmän tai vähemmän selkeää sen jälkeen, kun olemme opiskelleet ihmiselimistön psykologisia ja fysiologisia toimintamekanismeja:
- lihasten rentouttaminen
- tunteiden ja pelon tunteiden sammuttaminen
- limbisen järjestelmän rauhoittaminen
- tietoisuuden tyhjentäminen
- theta-synkronisaation saavuttaminen.
Se, että yleensä on mahdollista rentouttaa lihassolut sekä aktivoida ja deaktivoida retikulaarisen järjestelmän hermoimpulsseja, on mahdollista kakkostyypin synapsien ansiosta, jotka erittävät pidättäviä (jarruttavia) välittäjäaineita.
Ilman jarruttavia synapseja hermojärjestelmä ei pystyisi suoriutumaan omista informaation toimittamis- ja käsittelytehtävistään: koska kaikki hermosolut ovat liitoksissa toisiinsa synapsien välityksellä, on jokin synapsi aina ärsytettynä. Yksittäisten hermosolujen ärsytysenergia, joka on normaalisti korkeintaan muutama sadastuhannesosa vattia, kasvaisi lumipalloefektin lailla sekunnin murto-osissa kuolettaviin muutamaan tuhanteen vattiin! (Esim. strykniini-myrkky estää jarruttavia synapseja toimimasta ja ihminen kuolee tuskallisiin kouristuksiin, sillä hänen ”sisäinen virtansa” ei enää kytkeydy pois päältä.)
Jarruttavat synapsit siis rajoittavat ärsykkeiden tuottamaa kehon ärsytystä muutamilla neuroneilla, jotka ovat välttämättömiä informaation jatkolähetykselle tai – aivojen hermokeskuksissa – informaation käsittelylle.
Hermosolun kytkeminen pois päältä: jarruttavat (piirretty ympyröinä) välittäjäaineet vaikuttavat voimakkaammin kuin ärsyttävät (piirretty kolmioina). Näin estetään ärsyke ja lepopotentiaali säilyy.
Toimintapotentiaalin aleneminen: jarruttavat välittäjäaineet alentavat stimuloivien välittäjäaineiden eritystä. Hermosolun toimintapotentiaali pysyy näin alhaisella tasolla.
Lihas rentoutetaan kuten harjoiteltiin luennolla 2 (harj. 2.2) tietoisuuden tason 2 savuttamiseksi niin, että lähetetään jarruttavia impulsseja otsalohkosta aivokuoren motorisiin osiin, limbiseen järjestelmään ja aivorunkoon. Tämän seurauksena efferentit ärsykeimpulssit vähenevät niissä lihassäikeissä ja lihasryhmissä, joihin sillä hetkellä keskitytään.
Koska vähentynyt lihasjännite heikentää venytysreseptorien afferentioita aivoihin ja erityisesti retikulaariseen järjestelmään, rauhoittaa lihasten rentoutus samanaikaisesti motorisia keskuksia, koko vegetatiivista järjestelmää ja retikulaarisen järjestelmän aktiivisuutta.
Lämmön tai raskauden tunteet, joita tulee kehon rentoutumisen alkuvaiheessa, ovat seurausta lihasjännityksen heikkenemisestä vetovoimaa vastaan sekä myös verisuonten laajenemisesta lihasten rentoutumisen myötä (tässä ei ole kyse siitä paljon voimakkaammasta lämpenemisestä, mikä tapahtuu kosmisen energian tulemisen yhteydessä). Kun keho on täydellisen rentoutunut, häviävät myös afferentiot, jotka antavat signaaleja raskaudesta ja lämmöstä, sillä elimistöön on tullut ”kehon tuntumattomuuden tunne”.
Pelon ja masentuneisuuden tunteiden poissulkeminen on toinen askel sellaisen täydellisen rentoutuneisuuden saavuttamiseksi, jonka välityksellä on mahdollista synkronisoida aivosolut aluksi alfa-”johtajasolujen” ja myöhemmin myös theta-”johtajasolujen” avulla. Tiedetäänhän jo, että pelko, huoli ja ärtyneisyys leviävät syntyalueeltaan limbisestä järjestelmästä koko aivoihin. Hypotalamuksessa ne voivat aiheuttaa vegetatiivisen tasapainon horjumista ja retikulaarisen järjestelmän kautta lihasjännityksen lisääntymistä.
Tekemällä harjoituksia olemme jo oppineet hallitsemaan tunteemme. Jos joku vielä on taipuvainen näkemään maailman synkkänä tai tuntee pelkoa, eikä pysty ajattelemaan selkeästi, suositellaan tähän harjoitusta 11.5 Pelon ja masennuksen ehkäiseminen.
Mikä tahansa stressi aiheuttaa keskeisen ärsykkeen lihasjännityksineen ja vegetatiivisen tasapainon häiriöineen, mikä estää saavuttamasta alfa- ja theta-synkronisaation. Vaikka stressin syitä – stressitekijöitä – ei aina pystytä poistamaan, voidaan kuitenkin esim. harjoituksella 11.6 Stressin ehkäiseminen parantaa huomattavasti taakankantokykyä, ettei henkisiä tai kehon reaktioita ilmene. Monet aktiiviset ja toimeliaat ihmiset elävät ja työskentelevät jatkuvassa stressitilassa, mikä näännyttäisi muut päivässä, mutta tuntevat kuitenkin olonsa hyväksi koko elämänsä ajan.
Toistuvat unihäiriöt aiheuttavat vegetatiivisen ohjauksen häiriöitä, hermostuneisuutta, masennusta ja pelkoa. Jotta limbisen järjestelmän saa rauhoitettua tehokkaasti, pitää unihäiriöt poistaa esim. harjoituksella 11.7 Unen parantaminen.
Mielenrauhan avulla tyhjennetyn tietoisuuden tilassa on mahdollista synkronisoida otsalohkon hermosolujen alfa- ja theta-aallot (sillä ollessaan mielenrauhan tilassa hermosolut eivät tuota omia ärsykkeitä) ja myötävaikuttaa kuvallisen ajattelun kykyyn, mikä on juuri se, jonka välityksellä voidaan tavoittaa aivojen alitajuiset kerrokset. Koska olemme jo tehneet menestyksekkäästi useita mielenrauhan saavuttamiseksi tarkoitettuja harjoituksia, ei tässä ole välttämätöntä tehdä niitä lisää.
Kuitenkin saavuttaaksesi nopeasti theta-synkronisaation ja siitä seurauksena tulevan, milloin tahansa mahdollisen, nopean siirtymisen itsehypnoottiseen tilaan, käytä harjoitusta 11.1 Psi-tietoisuus.
Harjoituksessa yhdistyvät kaikki jo omaksutut ja menestyksekkäästi käytetyt keinot kehon ja mielen rentouttamiseksi ja nyt sitä täydennetään theta-synkronisaatiomenetelmillä ja yhdistetään nämä kaikki yhdeksi mantraksi (ks. harj. 2.3 ja 11.2). Myöhemmin, kun vain ajatellaan tätä ”taikasanaa” tai ”avainsanaa”, aukeaa automaattisesti pääsy itsehypnoottiseen tilaan, jossa on mahdollista toteuttaa niitä itsesuggestiotoimia, joista puhutaan myöhemmin tässä kappaleessa.
Lisäksi theta-synkronisaation saavuttamista voi helpottaa keinolla, jolla ei vielä tähän asti ole selitystä: kun silmämunat käännetään niin ylös kuin mahdollista (ikään kuin haluaisit katsoa hiusjuuriasi), aivoihin tulee – tosin ei aivan täysi – theta-synkronisaatio.
Tämän voi tarkistaa yksinkertaisella testillä: kun käännät silmät niin ylös kuin mahdollista muutamaksi sekunniksi (ei ole väliä, ovatko silmät auki vai kiinni) ja sitten katsot taas eteen, huomaat, että sinua ehkä huimaa hieman.
Kääntämällä silmät ylös harjoituksessa 11.1 on mahdollista saavuttaa theta-synkronisaatio helposti ja nopeasti, jolloin itsehypnoottiseen tilaan siirtyminen käy salamannopeasti.
Itsesuggestio
Kun olemme itsehypnoottisessa ”valveunen” tilassa, on meillä periaatteessa kaksi itsehypnoottisen itsesuggestion vaihtoehtoa:
Ensiksikin voimme meditaatiossa ajatella oman alitajunnan sisältöä, ottaa ajatusprosessiin mukaan aivojen alitajuisia alueita tai vastaanottaa reseptoreilla voimakkaammin informaatiota kehon tilasta ympäröivässä maailmassa (myöhemmin chakrojen välityksellä informaatiota kosmoenergeettisistä tapahtumista).
Toiseksi keskittymällä voimme halutessamme ohjata materiaalisen kehon motorisia ja vegetatiivisia toimintoja (myöhemmin myös energiakehomme kosmoenergeettisiä toimintoja) sekä vaikuttaa niihin.
Nämä kaksi itsesuggestion tyyppiä eroavat toisistaan lähinnä siten, että meditatiivisessa toimintamallissa käsitellään pääasiassa afferentteja ärsykkeitä ja keskittymismallissa päinvastoin annetaan efferenttejä.
Toinen tunnusmerkki, jonka avulla suggestiomuodot erotetaan toisistaan, on theta-aaltojen taajuus: meditatiivisen suggestion aikana ilmenee hitaita 4 hertsin aaltoja, keskittymisen aikana 7 hertsin aaltoja.
Eroista huolimatta molemmat suggestiot tehoavat yhtä hyvin. Näin siis voidaan antaa molempia itsesuggestiokäskyjä joko henkistä reittiä harjoituksen 11.2 Henkinen itsesuggestio mukaan kuvitellen itselle odotettu lopputulos niin selkeästi kuin mahdollista tai äänittäen puhetta harjoituksen 11.3 Auditiivinen itsesuggestio mukaisesti.
Jälkimmäinen harjoitus on siksi, koska myös itsehypnoottisen tilan aikana kuulokanava on auki eli ääniärsykkeet pääsevät aivokuoreen (niitä ei kuitenkaan tiedosteta).
Kyky vastaanottaa ääniärsykkeitä säilyy jopa syvässä nukutuksessa, mistä on viimeaikoina esittänyt todisteita Henry Bennett, Kalifornian yliopiston lääketieteen tutkija ja psykologi, joka on erikoistunut aistihavaintojen vastaanottamiseen.
Bennett antoi nukutetuille potilaille äänitettyjä käskyjä: heidän piti nukutuksesta herättyään hieroa korviaan. Yhdeksän potilasta yhdestätoista teki juuri niin kuin heitä oli suggeroitu, vaikka eivät pystyneet muistamaan kyseistä käskyä. Ja kun Bennett suggeroi nukutetuille kirurgian potilaille, että toinen käsi on lämpimämpi kuin toinen, tapahtui juuri niin.
Tarkastelemme edempänä, mitä mahdollisuuksia molemmat itsesuggestion muodot tarjoavat ja mitä aivoissa sinä aikana tapahtuu.
Meditatiivinen itsesuggestio
Se, että itsesuggestiossa ja toisen antamassa suggestiossa henkiset mahdollisuudet ja ihmisen älykkyys kasvavat merkittävästi, on nykyään pystytty täysin todistamaan. Professori V. Raikov testasi moskovalaisella psykoneurologian klinikalla 200 koehenkilöä, jotka pystyivät hypnoosin tilassa tekemään uskomattomia taiteellisia teoksia esim. maalauksia, savitöitä tai lasipuhallustöitä. Havaittiin myös, että kaikkien koehenkilöiden muisti vahvistui: he pystyivät hypnoottisessa tilassa oppimaan samassa ajassa kuusi kertaa enemmän vieraskielisiä sanoja kuin normaalissa valvetilassa.
Raikovin testit kestivät yli vuoden, minkä aikana kullekin koehenkilöille annettiin suggestiota viisi kertaa kuukaudessa. Lopuksi kunkin koehenkilön älykkyyden havaittiin kasvaneen 1,5 – 2,5 kertaiseksi.
Se, miten kohonnut vastaanottavuus ja parantunut informaation käsittely on mahdollista meditatiivisissa itsesuggestioissa, joka perimmiltään on ajattelua ja mietiskelyä, on itse asiassa hyvin selkeää kaikessa yksinkertaisuudessaan.
Hypnoosin tilassa, ”valveunessa” tietoisuus ja alitajunta ovat tiiviissä yhteydessä toisiinsa, sillä ajatustyöhön tarvitaan myös kaikki aivojen alitajuiset osat.
Erityisesti tämä koskee hippokampusta, joka on siis lyhytkestoisen muistin paikka (ks. luento 2) ja sieltä on yhteydet sekä alitajuntaan että pitkäkestoiseen muistiin. Hippokampusta käyttäen voidaan käsittelyyn tuoda aiemmin kerääntyneitä muistoja sekä alitajunnan sisältöä, arkkityyppejä ja kosmoenergeettistä informaatiota meditaatiossa tapahtuvaa työtä varten, esim. ongelmien ratkaisemiseksi valveunessa tai vain unessa harjoituksen 11.8 Ongelmien ratkaseminen mukaan.
Muistitoimintojensa ohella hippokampuksella on tärkeä rooli yksittäisenä elimistön motivaatio- ja tunnetilan ohjaajana eli se ohjaa niitä tekijöitä, joilla on tärkeä merkitys oppimisvalmiuden kannalta.
Harjoituksessa 11.9 Unessa oppiminen näitä ominaisuuksia käytetään informaation alitajuiseen vastaanottamiseen ja tallentamiseen (engrammin muodossa, jälkihypnoottisessa tilassa tapahtuvaa ”informaation korjausprosessia” käsitellään seuraavassa kappaleessa).
Keskittynyt itsesuggestio
Päinvastoin kuin meditaatiivisella itsesuggestiolla, on keskittyneillä itsesuggestioilla lähinnä efferentti luonne. Vaikka tässäkin on neuronin käsittelyprosesseja, esim. suggestion muuttaminen mielikuviksi (ikään kuin sanallisen suggestion ”käännös” alitajunnan kuvakielelle), mutta kuitenkin pääasiassa annetaan suunnattuja käskyjä tietyille aivojen ja kehon hermokeskuksille sekä tietyille elimille.
Keskittyneitä itsesuggestioharjoituksia ovat tämän luennon harjoitukset 5 – 7, joita käytetään seuraavalla luennolla henkiseen itseparantamiseen (myöhemmin niitä aletaan käyttää kosmoenergeettisellä tasolla psykokineettisten ilmiöiden toteuttamiseksi).
Jälkihypnoottiset suggestiot
Jälkihypnoottista suggestiota ovat ”uniajan” ulkopuolella tai heti tämän jälkeen ja normaalissa valvetietoisuuden tilassa annetut suggestiot. Tai tarkasti sanottuna: informaation tallentaminen pitkäaikaiseen muistiin jälkihypnoosissa, sillä halutaanhan se muistaa vielä vuosien kuluttuakin (esim. unessa oppiminen).
Jälkihypnoottinen informaation kerääntyminen tai kehon toimintojen keskittäminen on mahdollista synapsiliitosten ”tiiviin yhdistymiskyvyn” ansiosta (saman periaatteen mukaan meillä on myös kyky muistaa jotakin).
Synapsiraossa tulee tätä varten esiin sokerin makromolekyylejä – pääasiassa gangliosidejä, jotka muodostavat samanlaista kudosta. Sen tiiviydestä riippuu, kuinka helppoa ärsykkeen lähettäminen on: mitä tiheämpi kudos on, sen helpommin ärsyke kulkee.
Tavallisesti molekyylikudos ja sen seurauksena syntynyt kahden hermosolun välinen synapsiliitos on heikko ja heti ärsykkeiden loppumisen jälkeen se katkeaa.
Kuitenkin voimakkaiden tai jatkuvien ärsykkeiden seurauksena kudos tihenee. Tämä tila säilyy solun sisällä olevan sokerimolekyylien jatkuvan synteesin seurauksena ja niiden viemisestä kudokseen, josta tulee näin ollen omanlaisensa juote (tämä prosessi on esitetty yksityiskohtaisesti kuvissa 33 ja 34).
Monien hermosolujen keskinäisen tiiviin liitoksen ansiosta muodostuu toiminnallisia elementtejä, jotka tunnetaan engrammeina. Aivoissa tällaiset vahvasti liittyneet hermoverkot voivat tallentaa muistin sisältöä. Myös psyykkisten ja vegetatiivisten prosessien säätelyohjelmia voi tallentaa samalla tavalla: kun annetaan heräteärsyke, koko ohjelma käynnistyy automaattisesti.
Engrammin muodostuminen tapahtuu automaattisesti, kun itsehypnoottisessa tilassa saadut suggestiot annetaan niin intensiivisinä ja selkeinä kuin mahdollista. Samalla tavalla voidaan poistaa jälleen informaatiojäljet ja muistijäljet: tätä varten vain kuvitellaan, että muisto tai ohjelma on jo hävinnyt, ettei sitä enää ole.
Engrammin muodostamiseen ja poistamiseen voidaan esim. liittää mantra ja täydellinen mielikuva (eli täydellinen säätelyohjelma): jälkeenpäin mantra toimii avaimena koko ohjelman käynnistämiseksi.
Tarvittavat jälkihypnoottiset suggestiot tallennetaan osallistuvien neuronien synapsiraoissa olevan gangliokudoksen avulla. Normaalissa valvetilassa ne voivat sitten milloin tahansa (tai suggestiossa määrätyn ajan kuluttua) alkaa toimia.
Harjoituksessa 11.4 Jälkihypnootinen suggestio opetetaan tallentamaan jälkihypnoottinen ohjelma.
Tämä ja kolme muuta edellä mainittua harjoitusta antavat kadehdittavan mahdollisuuden ohjata kokonaisuudessaan omia psyykkisiä ja fyysisiä toimintoja. Seuraavan luennon vegetatiiviseen tasapainottamiseen tähtäävät harjoitukset täydentävät tätä kykyä.