Luku 19. Psykometria ja telemetria

Alkusanat

Tekemällä telepatiaharjoituksia olemme saavuttaneet kyvyn olla paranormaalisti kanssakäymisissä kaikkien elämänmuotojen kanssa amplitudin mukaan moduloitujen maailmankaikkeuden energian hiukkasten välityksellä. On kuitenkin yhä iso ryhmä muita elottomia esineitä, joihin emme vielä pysty muodostamaan yhteyttä.

Miten sen sitten kuuluisi tapahtua? Tähän mennessä meille on jo selvinnyt, että elottoman esineen jatkuvasti lähettämät maailmankaikkeuden energian hiukkaset säteilevät siitä aina samalla voimakkuudella, eikä näissä ole siis mitään amplitudiin sidottua informaatiota.

Mutta kuitenkin on ihmisiä, jotka keskustelevat kivien ja erilaisten muiden esineiden kanssa, kuten esim. intiaanishamaanit. Elottomilla esineilläkin on siis oltava kosmoenergeettinen keskustelujärjestelmä, jonka välityksellä ne voivat olla yhteydessä muuhun maailmaan.

Tällä luennolla me tutustumme tähän elottomilla esineillä olevaan keskustelujärjestelmään. Järjestelmän informaationkuljettajina ovat ne samat kosmoenergeettiset hiukkaset kuin telepaattisessakin informaationvälityksessä. Tässä tapauksessa vain niiden informaatio ei moduloidu tulevan impulssin mukaan vaan sen mukaan, onko niiden pyörimisimpulssi samansuuntainen niiden liikesuuntaan nähden vai ei.

Tällaisessa pyörimismodulaatiossa voi olla vain kaksi tasoa, kun taas analogisessa, amplitudin mukaisessa moduloinnissa on lukemattomia loogisia tasoja. Nämä kaksi tasoa kuitenkin riittävät minkä tahansa kokoisen informaatiomäärän lähettämiseen tai tallentamiseen. Loppujen lopuksi kaikki automaatiotekniikka perustuu binääriseen järjestelmään. Siitä puhutaan enemmän osassa, joka käsittelee virtuaalisten fotonien ominaisuuksia mahdollisina maailmankaikkeuden energian hiukkasina.

Ollessamme yhteydessä esineeseen kosketuksen (psykometria) tai chakrojen (telemetria) kautta voimme myös ottaa vastaan tai lähettää paljon tarkemmin digitalisoitunutta kosmoenergeettistä värähtelyä ja muuttaa ne tietyissä aivojen kortikaalisissa osissa malleiksi ja kvasisensorisiksi aistimuksiksi, jotka sitten tiedostetaan otsalohkossa. Voimme tehdä näin esim. kuunnellaksemme passiivisesti kahden elottoman esineen välistä informaationvaihtoa tai kysyäksemme niiltä meitä kiinnostavia asioita: vaikkapa niiden muistoista menneiltä ajoilta sekä tapahtumista ja henkilöistä, jotka ovat jotenkin liittyneet niihin.

Ensimmäisistä psyko- tai telemetriaharjoituksista voidaan saada epätäydellisiä vastauksia tai vastauksia, jotka ovat vain pääpiirteittäin niin kuin asian laita on. Tästä kertoo kaksi koetta, jotka tohtori Heinz Berendt teki Freiburgissa. Hän oli monta vuotta israelilaisen parapsykologiayhteisön johtaja.

Berndt asetti testattavien eteen kaksi pientä laatikkoa vuorotellen. Toisessa oli vanhoja roomalaisia kolikoita, jotka hän oli ostanut joskus vuorenjuurelta Beetlehemistä. Toisessa laatikossa oli muutama ikkunalasin sirpale, jotka olivat peräisin Ben Jahudinin kadulla, Jerusalemissa sattuneesta valtavasta TNT-räjähdyksestä. Räjähdyksessä kuoli 52 ihmistä.

Kun testattava – nainen – otti käsiinsä ensimmäisen laatikon, hän näki ”jotakin antiikin amfiteatterin tapaista, jossa oli sortuneita pylväitä ja suuria muinaisia amforia”. Vuoren huipulla oli joskus ollut puoliympyrän muotoinen yksinvaltiaan palatsi, jonka pylväiden, kapiteelien ja hyvin säilyneiden, nesteiden säilytykseen tarkoitettujen amforien jäänteitä turistit yhä tänä päivänä käyvät katsomassa.

Toisesta laatikosta nainen sai seuraavan aistimuksen: ”Vihamielinen yhteenotto, luultavasti isku. Olisikohan se ollut räjähdys”.

Tällaiset ”virheelliset mittatulokset”, joita varmasti tulee aluksi ja harjoituksen myötä harvemmin, ovat vain yksi etappi ja luomalla telemetrisiä kontakteja olemme vahvasti matkalla päämääräämme eli kehittymässä parapsykologeiksi. Tulemme kykenemään keskustelemaan kaikkien maailmankaikkeuden materiaalisten rakenteiden kanssa ja avautumaan yhä enemmän kaikelle, mikä on yhteydessä Kosmisen Tietouden kanssa. Monet muutkin ihmiset voisivat astua tälle tielle, jos he vain tietäisivät tästä koulutuksesta ja mahdollisuuksista, joita parapsykologian opiskelu tarjoaa. Seuraavalla luennolla yhtymistämme kosmiseen tietoisuuteen voimistetaan entisestään tutkimalla omia muistojamme entisistä elämistämme Maassa ja opettelemme palauttamaan ne muistiin regression avulla.

Psykometria ja telemetria

Vuonna 1922 parapsykologi Pascal Fortuni vieraili Pariisin metafysiikan instituutissa, mistä seurasi mielenkiintoisia asioita.

Fortuni oli sopinut tapaamisesta johtajan, tohtori Gelein kanssa, mutta tämä oli hieman myöhässä tapaamisesta ja Fortuni jäi odottelemaan. Odotettuaan tovin Fortuni ohjattiin johtajan huoneeseen, missä oli rouva Gelei auttamassa miestään. Molemmat olivat valmistelemassa joitakin tavaroita meedioiden testejä varten. Tavarat olivat pöydällä heidän edessään.

Heidän hämmästyksekseen Fortuni, tuskin ehdittyään tervehtiä, kurottautui nopeasti – kuin mekaanisesti – ottamaan pöydältä juuri leimatun kirjekuoren. Samalla hän alkoi – katsomatta enää kirjeeseen – kuvailemaan mitä tarkimmin sisältä ja ulkoa taloa, jossa oli tapettu raa’asti muutama nainen.

Vain vähän ennen tätä aistimusta tohtori Gelei oli laittanut kuoreen paperin, jossa oli naistentappajan omakätinen allekirjoitus.

Tällöin rouva Gelei halusi testata vierasta ja otti pöydältä viuhkan, antoi sen Fortunille ja pyysi tätä kertomaan, mistä se on. Fortuni vastasi saavansa sellaisen tuntemuksen kuin hän olisi tukehtumaisillaan ja kuulisi viereltään selkeäsi nimen Elisa. Fortuni osui napakymppiin. Viuhka oli kuulunut vanhalle Elisa-nimiselle rouvalle, joka oli kuollut keuhkoverenvuodon aiheuttamaan asfyksiaan!

Fortunin lisäksi monilla muilla meedioilla, selvänäkijöillä ja parapsykologeilla on häkellyttävä paranormaali kyky ”lukea” vain esineen hipaisusta tietoja sen (ja sen omistajan) historiasta, oli esine sitten valokuva, kirjoitus, sormus, hiussuortuva, nenäliina, jalokivi tms.

Ilmiön ensimmäisenä havainnut ja sitä tutkinut newyorkilainen antropologi ja fysiologi professori J. Buchanan nimesi tällaisen kyvyn psykometriaksi (kreikan sanoista psyche – hengitys, henki ja metron – tapa, mittalaite). Tämä nimitys vei voiton kansainvälisessä parapsykologian termistössä muista ilmiölle annetuista nimistä: pragmaattinen kryptestesia (Riche), hilomantia (Blayler), käänteinen metaestesia (Oscar Fisher) ja psykoskopia (Tischner, 1926). Nykyään vain Itävallassa puhutaan paramnesiasta, kun tarkoitetaan koskettamalla luettavia esineisiin tallentuneita muistoja.

Tutkiessaan lukuisia kivettymiä, mineraaleja ja fossiileja professori Buchanan tuli siihen tulokseen, että kaikilla elottomilla esineillä on ”jumalainen ominaisuus” muistaa oma kohtalonsa. Mykät esineet ovat ikään kuin äänilevy, johon on tallennettu niiden omistajien elämyksiä. Selvänäkijän pitää vain laittaa levy soimaan.

Yksi Buchananin oppilaista, geologi Denton vakuutti, että ”yhdestä Egyptin hiekanmurusta” saa enemmän tietoa faaraoiden ajoista kuin kaikista muinaistutkimuksista yhteensä.

Buchananin jälkeen muut ranskalaiset tutkijat – Riche ja Osti etunenässä – tutkivat intensiivisesti psykometriaa. Aina vain kävi ilmi, että pelkkä kosketus esineeseen riitti saamaan siitä mitä hämmästyttävimpiä tietoja siihen liittyvistä tapahtumista, joista parapsykologi ei ole voinut muuten tietää mitään. Eikä ollut merkitystä, olivatko tapahtumat menneisyydessä vai nykyajassa.

Jo muinaisessa Egyptissä oltiin vakuuttuneita siitä, että kaikki se, mitä ihminen kutsui omakseen, taianomaisesti myös tuli osaksi häntä. Ajateltiin, että sekä leikatut kynnet että hiukset olivat aina yhteydessä ihmiseen. Lisäksi oltiin sitä mieltä, että myös kaikkiin esineisiin, joihin ihminen oli koskaan koskettanut, jäi osa hänen persoonallisuuttaan. Professori Riche kertoi rikostutkija Dufaista, jonka onnistui ratkaista rikos psykometrisesti lahjakkaan Maria-nimisen tytön avulla.

Dufai antoi Marialle jotakin, jonka oli käärinyt paksuun paperikääröön, eikä siis ollut mahdollista määritellä, mikä se oli. Tuskin oli Maria ottanut paketin käteensä, kun hän sanoi heti: ”Tässä on jotain, mikä tappoi miehen”.

Dufai kysyi, oliko se köysi, johon Maria vastasi kielteisesti ja lisäsi heti: ”Kaulaliina! Se kuuluu vangille, joka hirtti itsensä siihen, koska oli tappaja. Hän tappoi uhrinsa kirveellä”. Maria osoitti vielä, missä on vielä tappoaseita ja kuvaili paikan tarkasti. Kaikki, mitä Maria kertoi pitämällä yhä pakettia kädessään, vahvistettiin. Kirves löytyi juuri siitä paikasta, jonka Maria oli sanonut.

Ymmärtäminen etäisyydeltä

Kenellepä ei olisi joskus tullut tunnetta, että olisi joskus ollut paikassa, jossa ei ole ennen käynyt? Ja kukapa ei olisi olettanut intuitiivisesti, että joku odottaa seuraavassa kadun kulmassa tai viereisessä huoneessa?

Suurin osa ihmisistä on törmännyt ainakin kerran, jollei useamminkin tällaiseen spontaaniin ilmiöön, mikä todistaa, että eivät vain esineet, mutta myös paikat, kuten talot, tilat ja maisemat, voivat olla ”henkisen ymmärtämisen” kohteita. Ja se kertoo myös, että ei ole välttämätöntä olla kosketuksessa kohteeseen, jotta voisi saada selville siihen kerääntynyttä informaatiota tietoisesti tai tiedostamattaan.

Parapsykologisessa erikoiskirjallisuudessa puhutaan myös psykometriasta, jolloin tarkoitetaan paranormaalin informaation lähettämistä ”elottoman” materian ja ihmisen välillä ilman kontaktia. Mutta eikö tämä ole pohjimmiltaan sitä mitä on telepatia elollisten olentojen välillä?

Päätimme näillä perustein käyttää käsitettä ”telemetria” merkitsemään ilman kosketusta tapahtuvaa psykometrian muotoa (kreikk. tele – kauas; Geodesiassa ja kartografiassa on sama käsite, kun puhutaan katseella määriteltävästä etäisyydestä mittaamalla kulmia, eikä siis kannata hämääntyä tästä: Usein samalla käsitteellä on erilaisissa tieteellisissä suuntauksissa eri merkitykset!)

Kaikki esineet siis antavat niihin tallentuneita tietoja itsestään, menneisyydestään, nykyisyydestään ja menneestä ympäristöstään, jos niiltä vain osataan ”urkkia” telemetrisin keinoin. Tämä on todistettu monissa kokeissa, joihin on osallistunut herkkäaistisia testattavia henkilöitä parapsykologian ja rajatieteiden instituutissa ja muissa tutkimuslaitoksissa.

Eräässä tapauksessa tutkittava henkilö esim. pystyi edessään pöydällä olevan yhden ainoan villalangan avulla kertomaan villapaidan omistajan kaikista yksityiskohdista. Toisessa tapauksessa tutkittava pystyi tunnistamaan yrityksen, jonka valmistama sähköinen osa oli, vain katsomalla osaa(yrityksen tunnukset oli tietenkin poistettu).

Omat kokemuksemme selvittää jälkiä punnuksen avulla pöydällä tai varvun kanssa maastossa perustuvat esineiden kykyyn muistaa: mikäli maan hiukkaset, joihin kadonnut ihminen tai eläin on astunut, ei muistaisi tätä tapahtumaa, me tuskin pystyisimme selvittämään heidän reittiään ja löytämään heitä.

Olemme jo oppineet käyttämään telemetrisiä teknisiä laitteita apuna tietämättä kuitenkaan, mihin kosmoenergeettiseen tai fyysiseen toimintaan niiden käytös perustuu.

Parapsykologin koulutuksen lopullinen päämäärä on minkä tahansa yliaistillisen tapahtuman synnyttäminen pelkästään henkisin keinoin. Ja kokemuksesta olemme oppineet, että tämä onnistuu sitä helpommin, nopeammin ja tehokkaammin, mitä enemmän tiedämme ulkoisesti piilossa olevista paranormaalien ilmiöiden perusteista. Tähän mennessä olemme kuitenkin saaneet tietää vain vähän paranormaalista kanssakäymisestä ”elottoman” materian kanssa. Luennolla 5 kerrottiin ilman tarkempia perusteluja, että elottomat eliöt säteilevät jatkuvasti moduloimatonta maailmankaikkeuden energiaa. Luennolla 14 kerrottiin, että virtuaaliset fotonit, jotka ovat maailmankaikkeuden energian hiukkasia, pystyvät luultavasti tallentumaan elektroneihin määrällisesti ja ajallisesti rajoittamattomasti sekä kehittämään oman värähtelyimpulssin, joka sisältää informaatiota.

Nyt tätä teoriaa tarkennetaan ja siksi ennen kuin alamme tarkastella psykometrian ja telemetrian teoriaa ja käytäntöä syvemmin, tutkimme ensin sitä, miten ”elottomat” yleensäkään pystyvät ottamaan vastaan informaatiota sekä tallentamaan, käsittelemään ja lähettämään sitä.

Tätä varten on välttämätöntä syventyä mukaansa tempaavaan aiheeseen fysiikan alkeishiukkasista voidaksemme tutkia tarkemmin elektronien ja virtuaalisten fotonien ominaisuuksia. Loppujen lopuksihan ne ovat niitä kaikkialla maailmankaikkeudessa, kaikkien aikojen alusta asti olemassa olevia alkeis- ja välittäjähiukkasia, jotka antavat meille avaimet ymmärtää psyko- ja telekineettisiä ilmiöitä.

Lisäksi niiden avulla pystytään selittämään ihmisten monien paranormaalien kykyjen olemassaolo ja monet yliaistillisen vastaanoton ilmiöt, joiden toteuttamista ei pystytä selittämään amplitudin mukaan moduloiduilla kosmoenergeettisillä aalloilla, sekä esittämään vakuuttavia hypoteeseja, kuten esim.

• Jungin esittämä kollektiivinen tietoisuus
• Maassa elettyjen menneiden elämien muistaminen (luento 20)
• menneen, nykyhetken ja tulevan selvänäkeminen (luento 21)
• Kosminen Tietoisuus.

Virtuaaliset fotonit – kosmisen energian hiukkasia

Luennoilla 15 ja 16 käsittelimme telepatiaa ja yritimme myös löytää vastauksen kysymykseen ”Mitä fyysistä hiukkasta voidaan pitää paranormaalin informaation kuljettajana?”. Se, mitä löysimme, oli virtuaalinen fotoni, jolla ei ole hiukkaskentän massaa, mutta jolla on rajoittamaton toimintasäde. Se vastaa kaikkia vaatimuksia, joita tähän mennessä on vaadittu hypoteettiselta kosmoenergeettiseltä hiukkaselta.

Biologisen materian elektronit voivat siis sitoa itseensä virtuaalisia fotoneja määrättömän määrän (biologisesta materiasta, kuten kaikista orgaanisista ja epäorgaanisista aineksista, noin kolmannes on elektroneja), tallentaa niitä lyhyeksi tai pitkäksi aikaa ja säteillä niitä ärsytysprosessin jälkeen ja sitä seuraavan impulssin voimasta siirtää ympäristöönsä informaatiota ärsykkeen tyypistä.

Biologisten järjestelmien välinen yliaistillinen vuorovaikutus saa tästä yksinkertaisen ja loogisen selityksen:

Jokainen neuroniärsytys, jokainen aineenvaihduntaprosessi ”lähettäjän” elimistössä aiheuttaa amplitudin mukaan moduloitua kosmoenergeettistä säteilyä, jonka impulssi kulkeutuu ”vastaanottajan” elimistön elektroneihin!

Tästä johtuen neuronirakenteissa syntyy heikkoja toimintapotentiaaleja, joita ”normaali ihminen” ei pysty aistimaan, mutta koulutettu parapsykologi PSI-tietoisuuden tilassa kyllä ja tämä pystyy myös lähettämään ne yliaistillisesti tietoisuuteensa.

Nyt ymmärrämme myös, miksi chakrat sijaitsevat hermosolmujen läheisyydessä tai tärkeillä aivoalueilla.

Samalla kuitenkin syntyy uusi kysymys: Miten pystymme vaihtamaan ajatuksia ”elottomien” esineiden kanssa telemetrisesti tai psykometrisesti, kun näillä ei ole minkäänlaista hermorakennetta. Tällöinhän tarkoitetaan joko epäorgaanisia materiaaleja, kuten metalleja, mineraaleja ja suoloja, jotka koostuvat jonkin asteisesti tasapuolisesti järjestäytyneistä yhdestä tai muutamista atomeista (vrt. kuva 1) tai orgaanisia hiiliyhdisteitä (joihin lukeutuvat proteiinit, selluloosa, luonnonkumi sekä monet synteettiset materiaalit, kuten tekokuitu, akryyli (pleksi), polyeteeni jne.), jotka myös koostuvat polymeereistä (yhdistelmät, jotka muodostuvat suuresta määrästä pieniä, kestäviä molekyyliketjuja, jotka ovat hiilen, vedyn, hapen, typen, rikin, fosforin, kloorin, fluorin, bromin, jodin – eli ns. monomeerien - kemiallisia elementtejä, yleensä säännöllisesti yhdenlaisena toistuvan kaavan mukaan).

Samanlaisia ongelmia ilmenee myös, kun mietitään mahdollista psyko- ja telemetristä vuorovaikutusta entisen elollisen biologisen rakenteen kanssa: eläinten elimistöstähän jää vain pelkkä luuranko, ja vaikka se muumioituisi, ei hermokudoksen jäännösten sähkökemia toimi, kuten esim. kuolleen tai kuivuneen kasvimateriaalin väriaineproteiini eli fytokromi.

Näin voidaan siis todeta, että ”elottomat” esineet eivät voi olla vuorovaikutuksessa toistensa tai elävän organismin kanssa amplitudin mukaan moduloidun virtuaalisten fotonien säteilyn avulla. Niillä täytyy olla toinen, sähköisiin ärsykkeisiin perustumaton keino, jos ne haluavat saada informaatiota ympäristöstään sekä tallentaa ja lähettää sitä numeerisesti (digitaalisesti), mikä on mahdollista jo mainitun fotonien oman pyörimisimpulssin ansiosta (ks. kuva 2).

Kaikki pyörii…

Maailmankaikkeutemme on kaikkea muuta, paitsi staattinen, esim. miljardit ja miljardit auringot pyrkivät galaksiensa keskustoihin omaa spiraalinmuotoista rataansa – uusimman astrofysiikan mukaan ne ovat jättiläismäisiä mustia aukkoja, jotka nielevät sisäänsä jatkuvasti muita tähtiä samoin, kun viemäri imee vedet kylpyammeesta. Aurinkokuntien planeetat pyörivät stabiileilla, elliptisillä radoillaan oman tähdistönsä keskustan ympäri ja niiden kiertolaiset omien planeettojensa ympärillä. Lisäksi kaikki taivaankappaleet pyörivät vielä omien akseliensa ympäri.

Samalla tavoin toimivat kaikki mikrokosmoksenkin pienet rakenteet ja hiukkaset. Atomien elektronit liikkuvat kvanttihypyin oman ytimensä ympärillä, pyörien samalla oman akselinsa ympäri (ks. kuva 2). Tämä oma pyörimismäärä tai spin, on ominaista kaikille muillekin alkeishiukkasille, olivat ne sitten atomien ytimen muodostavia neutroneita tai protoneita tai näiden ”rakenteellisia elementtejä” kvarkkeja tai painovoimakenttien hiukkasia gravitoneja. Myös erityisen mielenkiintomme kohteet, todelliset ja virtuaaliset fotonit, jotka ovat mahdollisia paranormaalin informaation kantajia, pyörivät.

Miten pyörimisliike voi yleensäkään sisältää informaatiota? Tässä on mahdollista ajatella jopa kahta vaihtoehtoa. Ensinnäkin informaatiota voi olla pyörimisimpulssin suure, joka riippuu pyörimisnopeudesta, massasta ja hiukkasen muodosta. Toiseksi informaatio voi olla koodattuna hiukkasen pyörimissuuntaan!

Ensimmäinen oletus, joka olisi kiinnostava jo siksi, että se mahdollistaisi informaation siirtämisen nopeasti amplitudin mukaan moduloidun kosmoenergeettisen säteilyn muodossa, kaatuu siihen, että se ei valitettavasti ole luonnonlakien mukainen.

Vaikka hiukkaset pystyvät leviämissuunnassa ottamaan vastaan aivan minkä tahansa impulssin, universaalin luonnonvakion – Planckin vakion - periaatteen mukaisesti niiden ei ole mahdollista pyöriä millä tahansa nopeudella riippumatta niiden massasta, toisin kuin planeetat tai tähdet. Niiden on noudatettava yhtä pyörimisnopeutta, joka on tiukasti määritelty jokaisen hiukkasen tyypin mukaan ja sen suuruuden on oltava jatkuvasti

kokonaisluku tai puoliluku h/2, jossa h = Planckin vakio (toimiva hiukkanen). Planckin vakio on sama kuin 1,0546x1027 eV∙s ja se on kaikkein pienin yleensäkään havaituista toiminnoista.

Luonnollisen prosessin toimintasuureella – riippumatta siitä, onko se kemiallinen, mekaaninen tai sähkömekaaninen – ei ole mitään merkitystä, vaan se on jatkuvasti kokonaisluku h:sta.

Kaikkien elektronien, protonien ja neutronien impulssimomentti eli spin on ½ (s = ½), kaikkien gravitonien spin on 2 (s = 2) ja kaikkien bosonien, gluonien ja fotonien spin on 1 (s = 1). Ne eivät pysty tällä yhdellä impulssimomentilla antamaan minkäänlaista informaatiota, kuten emme mekään pelkällä kirjaimella ”a” saa aikaiseksi sisällöllistä lausetta.

Tunnemme automaattisesta tietojenkäsittelystä, että informaation käsittelyyn ja lähettämiseen tarvitaan vähintään kaksi eritasoista sisällöllistä ilmausta (bittiä), joita merkitään symboleilla 1 ja 0. Symboli 1 tarkoittaa ”kyllä”, ”on”, ”oikein”, ja 0 tarkoittaa ”ei”, ”poistettu”, ”ei ole”, ”väärin”.

Ryhmiksi yhdistetyt 1 ja 0 –luvut (tavut) mahdollistavat binäärisen laskujärjestelmän, joka perustuu jonkin lukujen merkitysten poissulkemiseen ja sitä seuraavaan yhteenlaskuun (ks. kuva 3), perusteella esittää kuinka paljon lukuja tahansa, esim. tietotekniikassa käytetyt kahdeksan bittiä yhdessä tavussa (1 + 2 + 4 + 8 + 16 + 32 + 64 + 128 = 255)

Kun tiettyihin lukuihin lisätään kirjaimia ja merkkejä, kuten esim. amerikkalaisessa ASCII –koodistossa, voidaan ilmaista kaikki kirjaimet välillä A – Z sekä kaikki välimerkit ja lisäksi erikoissymboleja (tässä A:lla on luku 65, joka ilmaistaan binäärisesti: 10000010, B:llä luku 66 = 01000010, C:llä luku 67 = 11000010 jne.).

Tietojenkäsittelyjärjestelmissä sisällön ilmaisevat luvut 1 ja 0 voidaan esittää joko myönteisellä tai kielteisellä jännityksellä tai siten, että virta kulkee läpi tai ei kulje; kun tallennustiedoissa ne ajoittain ovat olemassa siksi, että magneettikenttää joko on tai ei ole (tallentaminen magneettilevylle tai –nauhalle) tai sähköistä jännitystä on tai ei ole tai se perustuu metallien kristallien valonläpäisevyydelle (optiset kovalevyt).

Samalla tavalla fotoneilla voi olla kaksi vastakkaista sisällön ilmaisun tasoa: fotonin impulssimomentti on joko liikkeen suuntainen (suunta ylös) tai sen vastainen (suunta alas) sen mukaan mihin suuntaan se liikkuu!

Jos otetaan lähtökohdaksi se, että binäärisessä järjestelmässä liikkeen suuntainen spin on 1 (merkitään symbolilla +) ja sen vastainen spin on 0 (merkitään -), niin on enemmän kuin todennäköistä, että virtuaaliset fotonit pystyvät amplitudin mukaan moduloidun informaation lisäksi lähettämään myös spinin mukaan moduloitua lukuihin sidottua informaatiota.

Joka tapauksessa edellytyksenä tälle on, että lähettäjä-esineen elektronit pystyvät lähettämään niitä ilman suurienergisiä ärsykeprosesseja, jotka ovat välttämättömiä todellisten fotonien ja biofotonien kohdalla – ”elottomilla” esineillähän ei ole energiaa tuottavia kehontoimintoja, kuten elävällä organismilla!

Sähkömagnetismin ”pehmeät” fotonit

Koulun fysiikantunneilta on tuttua, että materiaalin rakenneainesten – alkeishiukkasten – välillä toimii neljä perusvoimaa, jotka määräävät mikroskooppisen maailman fyysisen rakenteen ja jotka vastaavat kaikesta hiukkasten välisestä vuorovaikutuksesta ja näin ollen kaikista fyysisistä ilmiöistä: nämä voimat ovat heikko vuorovaikutus, voimakas vuorovaikutus, painovoima sekä sähkömagnetismi.

Kahta näistä voimista – heikko ja voimakas vuorovaikutus – on mahdotonta aistia välittömästi makroskooppisessa ympäristössä: niillä on hyvin rajoittunut toimintasäde, joka on pienempi kuin atomin ytimen säde (10-8 cm). Voimakkaan energian aiheuttama voimakas vuorovaikutus, joka vastaa protonien ja neutronien kiinnittymisestä atomin ytimeen sekä niiden rakenneaineiden – kvarkkien – kiinnittymisestä keskenään, tapahtuu vain n. 10-13 . . . 10-14  cm etäisyydellä, kun taas heikon vuorovaikutuksen, jota esiintyy joidenkin alkeishiukkasten hajotessa, etäisyys on vain vähän vähemmän kuin 10-14 cm.

Päinvastoin kuin kahdella edellä mainituilla painovoiman ja sähkömagnetismin toimintasäde on loputon ja siksi niiden vaikutus koskee jokapäiväistä kokemusperäistä maailmaamme: painovoima pitää jalkamme maan pinnalla ja planeetat kiertoradoillaan, kun taas sähkömagneettinen vuorovaikutus elektronien ja atomin ytimien sekä muiden latautuneiden hiukkasten välillä vastaa tavallisten kiinteiden kappaleiden, nesteiden ja kaasujen kaikista tunnetuista kemiallisista ja fyysisistä ominaisuuksista.

Edellisillä luennoilla ymmärsimme painovoiman ja sähkömagnetismin ensisijassa vaikutuskenttinä, jotka leviävät syntymäkeskustastaan ympärilleen. Näin ollen voitiin selittää mahdollisimman yksinkertaisesti tähän liittyviä ilmiöitä, kuten esim. vetovoiman vaikutuksen fotoneihin tai sähkömagneettisen säteilyn vaikutuksen biologiseen materiaaliin.

Selvyyden vuoksi tästä on jätetty huomioimatta se, että aallon ja hiukkasen dualismiin perustuva kahden hiukkasen vuorovaikutus voidaan kuvata myös toisin. Koska kaikilla alkeishiukkasilla on sekä hiukkasen että aallon ominaisuudet (jolloin molemmat ilmenemismuodot ovat vain yhden ja saman kappaleen osittaisia aspekteja), voidaan kahden hiukkasen välistä vuorovaikutusta tarkastella joko vakiokentän teorian mukaisesti niiden välisen kentän syntymisen seurauksena (painovoimakentät, sähköiset, magneettiset tai sähkömagneettiset kentät) tai kvanttikentän teorian mukaisesti kolmannen, virtuaalisen hiukkasen vaihdon tuloksena (gravitonin, fotonin, gluonin tai bosonin – ks. taulukko 1).

Tämän hahmottamiseksi kuvittele, että jokainen alkeishiukkanen säteilee jatkuvasti virtuaalisia hiukkasia ja nielee ne sitten uudelleen, joten se on jatkuvasti virtuaalisten hiukkasten tai kentän kvanttien ympäröimä, ja kentän tiheys pienenee, mitä kauemmas hiukkasesta se levittyy. Näin käy siksikin, että kahden alkeishiukkasen lähestyessä toisiaan niiden virtuaalisista hiukkasista koostuvat pilvet sulautuvat toisiinsa ja jokainen alkeishiukkanen nielee toisen hiukkasen kentän kvantteja sitä enemmän, mitä vähemmän välimatkaa niiden välillä on (riippuen virtuaalisen hiukkasen tiheyden kasvamisesta kun lähestytään pilven keskusta).

Pohditaan nyt sitä, että gluonit ja bosonit, heikon ja voimakkaan energiakentän kvantit toimivat niiden spinistä riippuen kvarkkien, elektronien ja neutriinojen välillä aiheuttaen vetovoimaa tai hylkimistä: gravitonit eli vetovoiman välittäjähiukkaset synnyttävät vetovoimaa kaikkien alkeishiukkasten välillä, kun taas virtuaaliset fotonit eli sähkömagneettisen energian kuljettajat synnyttävät samanlaisen sähkölatauksen omaavien hiukkasten välille hylkimisreaktion ja vastakkaisen sähkölatauksen omaavien kesken vetovoiman.

Tämä huomioon ottaen pystymme hahmottamaan (vaikkakin hyvin paljon yksinkertaistettuna) materiaalisten esineiden sisällä toimivia kvanttimekaniikan prosesseja.

Yksittäiset alkeishiukkaset, joista koostuvat kiinteiden aineiden, nesteiden ja kaasujen atomit ja molekyylit, säteilevät jatkuvasti kenttien hiukkasia. Kun ne saavutettuaan tietyn etäisyyden törmäävät hiukkaseen, joka pystyy vuorovaikutukseen sen kanssa, tulee tämä hiukkasen nielaisemaksi ja antaa hiukkaselle vetovoimansa tai hylkimisvoimansa (massaltaan suurimmat hiukkaset – bosonit ja gluonit, joiden massa voi olla jopa 30 % protonin massasta – voivat siirtyä vain lyhyitä etäisyyksiä ydinhiukkasten ja atomien sisällä, kun taas massattomat gravitonit ja fotonit kykenevät siirtymään jopa valovuosia).

Siitä huolimatta, että myös näiden välittäjävoimien jatkuva yhdistyminen vaihtelee riippuen vaihtohiukkasen laadusta (esim. voimakkaan energian omaavien gluonien energia on satoja tuhansia kertoja voimakkaampaa kuin heikon energian omaavien bosonien, kun taas gravitonien vuorovaikutus on 1038 kertaa heikompi kuin gluonien), pitävät vetovoima ja hylkiminen kokonaisuudessaan yllä tasapainoa. Erilaiset voimat tasapainottavat toisiaan, muuten maailmankaikkeus ei olisi järjestäytynyt, vaan se olisi kaoottinen alkeishiukkasista koostuva kasautuma.

Meille parapsykologeille tämä tarkoittaa, että olemme löytäneet mahdolliset psyko- ja telemetrisen informaation kuljettajat.

Kaikki elektronit säteilevät jatkuvasti (niin paljon kuin tarvitaan) sähkömagneettisen kentän hiukkasia – virtuaalisia fotoneja – ilman, että siihen tarvittaisi erityistä ärsytysprosessia.

Tällä tavoin näyttäisivät energian ja impulssin säästämisen luonnonlait rikkoutuvan, minkä ei pitäisi huolestuttaa meitä (loppujen lopuksihan – kuten pitääkin olla – irtautunut fotoni kantaa itsessään osaa energiasta ja impulssista, joka alkujaan oli alkuperäisessä hiukkasessa, antaakseen sen sitten fotonin nielaisevalle hiukkaselle). Heisenbergin epätarkkuusteoria sallii luonnonlakien rikkoutumisen, jos hiukkasen energeettinen tasapaino palautuu niin nopeasti, että hiukkanen ei edes huomaa vajausta tai ylijäämää.

Eli virtuaalinen hiukkanen ikään kuin varaa syntymiseensä tarvittavan energian ja palauttaa sen ennen kuin energian puutos kasvaa merkittäväksi. Se, paljonko aikaa hiukkanen voi antaa itselleen, riippuu energiatasapainon vajauksesta: mitä suurempi energia ja impulssi irtautuneella fotonilla on, sitä nopeammin sen pitää tulla niellyksi. Siksi korkeaenerginen virtuaalinen fotoni voi olla olemassa vain hyvin lyhyen ajan, kun taas vähemmän energiaa omaava virtuaalinen fotoni saa ”maksunlykkäystä” ennen kuin sen pitää palauttaa energiatasapainon vaje.

Se, että korkeaenergiset virtuaaliset fotonit elävät lyhimmän ajan ja vähemmän energiaa sisältävät virtuaaliset fotonit pisimmän ajan, selittää myös sen, miksi meidän on helpompi luoda psykometrisiä kuin telemetrisiä yhteyksiä – kuten tulemme huomaamaan harjoituksissa.

Mitä enemmän etäisyyttä lähettäjä-esineen ja meidän välillä on, sitä heikompia sen säteilemät virtuaaliset fotonit ovat, jotta ne yleensäkään pystyvät saavuttamaan meidät. 

Tämä vahvistaa vielä sen ilmiön, että sähkömagneettisen vuorovaikutuksen jatkuva jännite ei ole muuttumaton, vaan riippuu latautuneiden hiukkasten välisestä etäisyydestä. Mitä lähempänä ne ovat toisiaan, sitä suurempi on jatkuvan jännityksen merkitys (ja siten myös niiden vuorovaikutuskyky).

Voimme hyvällä omallatunnolla lähteä siitä, että myös eloton materia pystyy informaation kantajan – virtuaalisen fotonin - avulla milloin tahansa ottamaan vastaan informaatiota ympäristöstään ja säteilemään todellista informaatiota esineiden tilasta sekä muuta informaatiota, esim. muistikuvia. Seuraavalla luennolla opimme, miten tämä tapahtuu konkreettisesti, kun tutkimme mm. regressiota – paluuta maassa olleisiin menneisiin elämiin – ja elektronin roolia fotonien nielijänä ja säteilijänä.

Nyt tarkastelemme sitä, miten elektroni käsittelee nielemiensä virtuaalisten fotonien spinissä olevaa informaatiota (loppujen lopuksi elektronin pitää purkaa koodi ja jotenkin myös ymmärtää se tehdäkseen fotonilla yleensäkään mitään) ja tallentaa sitä ja miten se muodostaa erisuuruisia virtuaalisia fotoneita lähettääkseen oman informaationsa ympäristöön.

Nykytietämyksellä tähän ei valitettavasti saada mitään selitystä. Kaikki, mitä elektronin sisällä tapahtuu, on meille täysin tuntematonta, eikä mikään järkeily riitä sitä selittämään.

Meille ei siis jää muuta kuin tunnistaa elektroni olemassa olevien, psyko- ja telemetrisillä kokeilla saatujen tietojen perusteella omanlaisekseen riippumattomaksi mikroskooppiseksi, oman tietoisuuden omaavaksi ”henkiseksi paikaksi”, joka pystyy aistimaan, käsittelemään ja tallentamaan informaatiota ympäristöstään sekä keskustelemaan ”elottomien” esineiden ja elollisen organismin kanssa.

Yhteenvetona voimme todeta, että:

• elektronit kykenevät tallentamaan loputtoman määrän virtuaalisia fotoneita erittäin rajoittuneeseen tilaan. Näin ne ovat ”tiivistynyttä energiaa”, jota tarkastelemme samalla tavoin kuin kaikkien materiaalisten rakenteiden energiakehojen rakenteellisia elementtejä.
• Kokonaisuudessaan (kaikki materia koostuu kolmasosaltaan elektroneista) elektronit, jotka ovat jakautuneet tasaisesti ”elottomaan” materiaaliin tai elolliseen organismiin, muodostavat omanlaisensa energiaverkon, joka vastaa ominaisuuksiltaan ihanteellisesti energeettistä kappaletta.
• Se, että elektronin on nopeasti tasapainotettava energeettinen tilansa nieltyään virtuaalisen fotonin, selittää, miksi myös elottomat esineet säteilevät jatkuvasti energeettistä säteilyä ympärilleen.
• Virtuaaliset fotonit, jotka voivat sähkömagneettisen voimakentän hiukkasina tulla elektronien säteilemäksi tai nielemiksi ilman korkeaenergisiä prosesseja, vastaavat täysin niitä vaatimuksia, joita edellytämme energeettisten hiukkasten täyttävän ja jotka ovat välttämättömiä ”elottomien” esineiden välillä sekä myös niiden ja elollisten organismien välillä.
• Myös sähkömagneettisen voimakentän hiukkasilla on kyky tallentaa, mikä vaaditaan energeettisiltäkin hiukkasilta: elektronin nielaistua ne, ne voivat säilyttää spininsä jopa miljardeja vuosia.
• Koska fotonin spinin pyörimissuunta ei vaikuta sen sähkömagneettisuuden vetovoimaan tai hylkimisvoimaan, voivat sen välittäjähiukkaset omaksua kumman tahansa mahdollisen spinin sisällön ilmaisun tason. Näin ollen ne pystyvät luovuttamaan diskreetteinä suureina ilmoitettua informaatiota.
• Etäisyys, jonka virtuaalinen fotoni voi saavuttaa, riippuu sen energiasta. Näin selittyy se, että on helpompi luoda psykometrisia yhteyksiä kuin telemetrisiä.

Psykometria

Selvänäkijät kautta aikojen ovat käyttäneet psykometriaa saadakseen selville ”elottomien” esineiden salaisuuksia sekä tietoa näiden historiasta ja synnystä. Aina heidän on onnistunut hämmästyttää aikalaisiaan ennen kaikkea sillä, että heidän tällaisiin tuloksiin käyttämänsä menetelmät olivat tuntemattomia tavalliselle kansalle ja niihin pääsivät käsiksi vain harvat papit salaisissa kouluissaan.

Tilanne muuttui vasta 1900-luvulla, jolloin saksalainen lääkäri Gustav Pagenstecher teki järisyttävän löydön saaden koko maailman huomion osakseen.

Hän työskenteli tällöin Meksikon pääkaupungissa ja pelasti meksikolaisen kuvernöörin tyttären hengen. Maria Reies niminen tytär kärsi operaation jälkeen kroonisesta unettomuudesta. Pagenstecher yritti parantaa tytön hypnoosilla (mikä onnistuikin) ja havaitsi samalla, että tytöllä on erikoinen kyky: jos Marialle antoi käteen jonkin esineen, pystyi tämä kertomaan heti elävästi ja selkeästi esineen ja sen omistaneen henkilön historiasta!

Vuonna 1919 Meksikonlahden rannalta löydettiin pullo, jonka sisällä oli kirje. Kirjeen oli kirjoittanut englantilaisen laivan ”Lucitanian” matkustaja ja laiva oli ollut matkalla täydessä ihmis- ja ampumalastissa vuonna 1915, kunnes saksalainen sukellusvene torpedoi laivan upoksiin. Kirje oli toimitettu hukkuneen kirjeen kirjoittajan perheelle heti tapahtuman jälkeen. Tohtori Pagensthecher oli saanut kirjeen ja pullon käytettäväksi psykometrisiin kokeisiinsa.

Tuskin oli tohtori saanut Marian hypnoottiseen tilaan ja antanut tälle pullon, kun Maria jo kuvaili tarkasti hätää laivassa juuri niin kuin kaikki oli tapahtunutkin. Tästä lehdistö sai aiheen kirjoittaa suurin otsikoin ”Pullopostista Lucitaniasta” ja kertoa Maria Reiesin harvinaisista psykokineettisistä kyvyistä. Tämän jälkeen, kuten odottaa saattaa, Meksikoon alkoi tulvia tiedemiehiä ja tutkijoita kaikkialta maailmasta. Heidän joukossaan oli myös tohtori Walter Franklin Prines bostonilaisesta Psyykkisen tutkimuksen keskuksesta. Prines tunnettiin kriittisestä luonteestaan, jonka mielipiteisiin voi rohkeasti yhtyä. Hänen johdollaan Maria Reiesin kanssa tehtiin lisäkokeita, joka kirjattiin tarkasti ylös. Tulokset olivat jälleen hämmästyttäviä ja ne tallennettiin tarkasti Psyykkisen tutkimuksen keskuksen pöytäkirjoihin, mistä on kaksi otetta tässä:

Ensimmäisessä kokeessa Marian piti tutkia psykometrisesti tuliaista, jonka Pagenstecherin vaimo oli tuonut matkaltaan Niagaran putouksilta (esine oli aragoniittinen rintaneula, jollaisia myydään tuhansittain vesiputouksilla). Maria kosketti rintaneulaa sidotuin silmin ja sanoi: ”Olen tehtaassa. Näen miehiä ja naisia, joilla on eurooppalaiset vaatteet. Sorvaajat tekevät erikokoisia esineitä – kalvosinnappeja, helmiä… Kuulen taustalla kaukaisen vesiputouksen äänen…”

Toisessa kokeessa psykometrisen tutkimuksen kohteena oli pala meksikolaisen kenraalin Carlos Dominguesin nahkalakista. Hänellä oli se lakki päässään iltana, jolloin presidentti Carrans tapettiin vallankaappauksessa Pueblan osavaltiossa, Tlaxcalan kaupungissa.

Maria Reies näki esineestä tämän:

”Pimeä yö, rankkasade. Kello on noin kolme aamulla, tunnen aikaisen aamun koleuden. Pystyn näkemään vain käsivarren mitan eteenpäin… Kuulen huutoja ja kiroamista, pistoolin pauketta, espanjankielisiä käskyjä. Konekiväärejä ei ole.

Näyttää siltä, että tämä on jalkaväen yöllinen hyökkäys. Näen, kuinka edessäni kaatuu iso mies, jonka vääristyneet kasvot näkyvät tuliaseista tulevassa välkkeessä, hänen vaikerruksensa pelottaa minua. Sitten hän lakkaa valittamasta. Juoksevat miehet kompastuvat hänen kuolleeseen ruumiiseensa. Olen kauhuissani. Tämä on kauhistuttava näky!”

Kenraali Domingues, joka selvisi elävänä yhteenotosta, vahvisti myöhemmin oikeaksi Marian kuvauksen tapahtuneesta ja samalla antoi todisteen psykometrian olemassaolosta.

Pagenstecherin kokeita toistettiin hyvin tuloksin monissa parapsykologian tutkimuslaitoksissa. Niiden tuloksena selvitettiin askel askeleelta muinaisia salaisuuksia, joita psykometristen menetelmien ympärillä on sekä kehitettiin uusia keinoja saavuttaa yliaistimisen kyky.

Kanssakäynti ”elottomien” esineiden kanssa

Heti alkuun on muistutettava, että kokeneina parapsykologeina pystymme vaivatta olemaan kanssakäymisessä ”elottomien” esineiden kanssa, sillä osaamme jo tähän tarvittavan tärkeimmän taidon eli pystymme milloin tahansa siirtymään PSI-tietoisuuden tilaan.

Tärkein tulos kaikissa psykometrian tutkimuksissa on ollut se, että elottoman materian kanssa ”keskustelemiseen” tarvittava laajentunut tajunnantila saavutetaan sekä hypnoosilla että helposti myös itsehypnoosilla.

Koska PSI-tietoisuus on korkein laajentuneen tietoisuuden muoto, pystyisimme heti tarttumaan johonkin esineeseen ja saamaan siitä irti sen tarinan.

Mutta se, miksi ensin tutkimme psykometrian perusteita teoreettisesti, on siksi, että energeettisten ilmiöiden ja niiden välisten yhteyksien ymmärtäminen yksinkertaistaa huomattavasti siihen tarvittavien PSI-ilmiöiden luomista. Ja tietenkin meidän velvollisuutenamme on ymmärtää laajalti parapsykologiaa, jotta pystymme ohjaamaan tulevia asiakkaitamme mahdollisimman laadukkaasti.

Ensin on päästävä irti varsin ymmärrettävästä käsityksestä, että psykometria ja telepatia olisivat sama asia. Vaikka molemmat perustuvat energeettiseen vuorovaikutukseen materiaalisten esineiden välillä, on niiden välillä kuitenkin eroja

• telepatiasta poiketen psykometrinen informaation lähetys ei tapahdu amplitudin mukaan moduloituna, vaan säteilee spinin mukaan moduloidusti energeettisenä säteilynä
• emme ota vastaan tätä säteilyä kruunuchakralla, kuten yliaistillista tietoa yleensä, vaan epäsuorasti koskemalla kädellä tutkittavaa esinettä.

Virtuaalisista fotoneista kertovassa kappaleessa kävi selville, spinin mukaan moduloidun informaation lähettämisen periaate. Ja tässä kappaleessa on jo käynyt ilmi, että sähkömagneettisten voimakenttien hiukkaset ovat samanlaisia kuin hypoteettiset energeettiset hiukkaset, joten meidän ei tarvitse tässä selittää tarkemmin niiden funktiota psykometrisessa vuorovaikutusprosessissa, vaan voimme yksinkertaisesti käyttää jo opittua tulevien päätelmiemme perusteena.

Lähtökohtana on siis se, että tila-energeettiset hiukkaset saavat meille vielä tuntemattomalla tavalla elottomien esineiden energiakehon rakenteellisilta hiukkasilta (tässä tarkoitetaan ennen kaikkea elektroneja) ”kaupanpäällisiksi” spinin, joka sisältää informaation lähettämiseen kuuluvan osan (yhden bitin) (informaatiota voi olla muistin ja ajatusten sisältö sekä myös informaatio kehon tilasta).

Se, että energeettinen ajatusten lähettäminen ei voi tapahtua kuten telepatiassa ja muissa yliaistillisissa ilmiöissä kruunuchkaran välityksellä, ei vaadi enempiä selityksiä.

Kaikkein lyhin ja luotettavin yhteys lähettäjän eli esineen ja vastaanottajan eli ihmisen välillä luodaan psykometrisesti vastaanottajan kämmenen ja tutkittavan esineen pinnan välillä!

Ja vielä tärkeämpää on tulossa.

Tämän välittömän kontaktin ansiosta molempien energiakehojen elektronit ovat niin lähellä toisiaan, että on mahdollista vaihtaa suuri määrä verrattain paljon energiaa sisältäviä, lyhyellä säteellä toimivia energiahiukkasia.

Ihmisen eli vastaanottajan elektronin nielemä lähettäjästä tullut spinin mukaan moduloitu energeettinen hiukkanen aiheuttaa varsinaisen ketjureaktion. Se herättää elektronin ja vastaanottaja lähettää nyt puolestaan yhden energeettisen hiukkasen, jolla on samanlainen spin, ja tämä puolestaan aiheuttaa seuraavassa elektronissa seuraavan energeettisen hiukkasemission, ja näin reaktio jatkuu, kunnes elektronien ketju saavuttaa tietojenkäsittelykeskukset aivokuoren alaisissa ja aivokuoressa olevissa osissa.

Kuvassa 8 on esitetty vielä kerran informaation siirtyminen viiden peräkkäisen elektronin välillä.

Aivokuoren hermosolujen elektroneissa spiniin koodattu, diskreetteinä suureina esitetty informaatio muuttuu sitten vielä tuntemattomalla tavalla niiksi ymmärrettäviksi (analogisiksi) hermoimpulsseiksi, joita on myös esim. selvänäössä tai telepatiassa, ja informaatio käsitellään kvasi-aistillisina tuntemuksina, kuten muukin yliaistillinen informaatio.

Tarkalleen päinvastaisen matkan tekevät informaatio ja käskyt, joita me annamme esineelle. Ne muuttuvat diskreeteiksi suureiksi aivokuoressa ja sen alaisissa osissa ja siirtyvät spin-moduloidussa muodossa energeettisinä hiukkasina hermoja pitkin kämmenen ihon läpi esineen pintaan, josta ne sitten pääsevät esineen syvempiin kerroksiin.

Elottomalle keskustelukumppanille lähetetään tietenkin mahdollisimman kuvallisiksi muotoiltuja ajatuksia, sillä se ei pysty tulkitsemaan ”ajateltuja sanoja”. Eikä siltä tietenkään voi odottaa sanallisia vastauksia. Lähettäjä-esine esittää informaation totuudenmukaisina kuvina (kuten elokuvafilmin erillisinä ruutuina) ja kvasisensorisina vaikutelmina.

Telepatian ja psykometrian välillä on kuitenkin yhteneväisyyksiä. Sekä telepatiassa että psykometriassa informaation kulun laatu ja voimakkuus riippuvat huomattavasti siitä, kuinka läheinen emotionaalinen suhde lähettäjällä ja vastaanottajalla on. Siksi harjoitukseen 19.1: Psykometria näon avulla, kannattaa valita esine, jonka kanssa on yhteisiä muistoja, esim. matkamuisto menneiltä ajoilta tai jokin jokapäiväinen henkilökohtainen esine. Se sopii käytettäväksi myös harjoituksessa 19.2: Psykometria useampien aistien avulla, missä opimme näkemään kuvia ja myös kuulemaan hienoisia ääniä, aistimaan lämpötiloja ja kosteuden määrää sekä haistamaan ja maistamaan.

Siitä, kuinka paljon henkilökohtainen esine helpottaa tiedon saantia, kirjoitti hollantilainen parapsykologi professori Wilhelm Heinrich Tenhoff: ”Kun katson merimatkalta tuomaani simpukankuorta, joka on kirjoituspöydälläni, saan siitä sysäyksen moniin muistoihin… Ne ovat paljon intensiivisempiä ja selkeämpiä kuin muistellessani matkaani katsomatta tähän esineeseen…”

Tenhoff mainitsee samalla jokaisen psykometrisen toimen potentiaalisen virhelähteen, jonka pystymme poistamaan vain noudattamalla seuraavaa sääntöä: Koskaan ei saa sekoittaa omia muistoja psykometrisesti saataviin esineen muistikuviin tai pitää omiaan sellaisina!  Jotta voidaan varmasti välttää virhelähde, on siksi taannoisten perusharjoitusten jälkeen yritettävä saada muistoja esineestä, joita emme ole nähneet aiemmin saati sitten käsitellyt sitä, mutta jonka menneisyys on helposti tarkistettavissa. Esim. harjoituksen 19.3: Psykometria, suositusten mukaan harjoituksen tekemiseen tarvitaan kolmas henkilö.

Eli halutaan psykometrisesti saada lähetys minkä tahansa ”elottoman” esineen muistoista ja informaatiota siitä kuvina ja kvasisensorisina vaikutelmina siten, että

• kämmenen kosketuksella luodaan siihen fyysinen kontakti
• herätetään se spin-moduloiduilla ajatuskäskyillä antamaan toivottu informaatio diskereetteinä suureina spinin mukaan moduloitujen energeettisten hiukkasten välityksellä
• ne siirretään kämmenen ihon läpi ja hermoratoja pitkin otsalohkoon
• informaatio muunnetaan siellä (tiedostamatta) purkamalla modulaatio ymmärrettäviksi hermoärsykkeiksi, jotka tiedostamme kuvina ja kvasisensorisessa muodossa.

Telemetria

Psykometriasta kertovassa kappaleessa opimme, että elottomilla esineillä on elektroneissaan loputon määrä ”muistin tallentajia”, ja sen on hyvin paljon enemmän kuin meidän hermomuistimme.  Tämä johtuu siitä, että yksittäinen elektroni pystyy tallentamaan käsittämättömän määrän informaatiota – ja se tekee sitä jatkuvasti, koska se elää käytännöllisesti katsoen loputtomasti.

Harjoituksia 19.1 – 19.3 tehdessä selviää, että esineiden muistin sisältö on erittäin laaja ja yksityiskohtainen. Oli kyse sitten suuresta kirjahyllystä tai pienestä täplästä matossa, voimakkaista hajuista tai vienosta tuoksusta, on elektroni tallentanut kaiken informaation.

Miten näin erilaistuneen informaation on mahdollista tallentua näin laajasti? Loppujen lopuksi vain muutamien materiaalisten esineiden välillä on psykometrisen informaation välittämiseen välttämättä tarvittava fyysinen kontakti, kun taas ehdottomasti suurin osa niistä sijaitsee erillään toisistaan erimittaisien fyysisten etäisyyksien päässä, jotka on ensin ylitettävä, mikä on jo tiedossa edellisiltä luennoilta.

Elottomien esineiden välisen sisäisen energeettisen informaationsiirron aikana lähetetään lyhytkestoisten, mutta paljon energiaa sisältävien energeettisten hiukkasten lisäksi myös hiukkasia, jotka sisältävät paljon vähemmän energiaa ja joilla on rajoittuneempi toimintasäde. Jälkimmäiset siirtyvät esinettä ympäröivän elektronipilven läpi ulos ja levittävät moduloimaansa informaatiota valonnopeudella yhä laajenevalle alueelle. Kun ne törmäävät matkallaan toisiin materiaalisiin esineisiin, jotka nielaisevat nämä hiukkaset, tapahtuu informaation siirto.

Jokainen esine siis saa jatkuvasti passiivisesti informaatiota muilta esineiltä (myös biologisilta organismeilta) ja pystyy näin tallentamaan tietoja pitkiltä ajanjaksoilta, jotka ovat yleismaailmallisia ja koskevat aikaa maailman luomisesta, isosta pamahduksesta, meidän päiviimme asti. Eikä ole liioiteltua puhua ”kosmisesta informaatioyhteydestä”, johon kaikki materiaaliset rakenteet ovat liittyneinä.

Me myös pystymme kytkeytymään tähän elottoman informaation verkkoon ”lukemalla etäisyydeltä” milloin tahansa. Esim. kuunnellaksemme passiivisesti sillä hetkellä käynnissä olevaa informaation vaihtoa valitun esineen ja sitä lähellä ja kaukana olevien esineiden välillä harjoituksen 19.4: Telemetria, mukaisesti (tässä käytetään hyväksi sitä vaikutelmaa, että jokainen esine lähettää jatkuvasti informaatiota sisältäviä energeettisiä hiukkasia, jotta se voi jälleen nopeasti palauttaa elektroniensa tasapainon, joka on häiriintynyt energeettisten hiukkasten vastaanotossa).

Aluksi harjoitellaan telemetristä kontaktia lähellä olevien esineiden kanssa. Luennolta kahdeksanhan on tuttua, että minkä tahansa säteilyn voimakkuus heikkenee etäisyyden neliössä sitä mukaa, kun se loittonee alkuperäisestä lähteestään laajenevana aaltorintamana tai kun välittäjähiukkaset leviävät yhä laajemmalle kaikkiin suuntiin!

Paranormaalin kehityksemme edetessä voimme sitten automaattisesti keskustella yhä kauempana olevien esineiden kanssa, koska kehittyneemmän herkkyytemme myötä vähenee yliaistillisten havaintojen välittömälle vastaanotolle tarvittava spinin ja amplitudin mukaan moduloitujen energeettisten hiukkasten määrän tarve.

Ensi sijassa tässä pitäisi mainita luennoilla 15 ja 16 saavutettua kykyä vastaanottaa kruunuchakralla amplitudin mukaan moduloitua, biologisten organismien energeettistä säteilyä ja lähettää otsachakran kautta samanlaisessa moduloidussa muodossa olevaa omaa informaatiota. Sen perusteella pystymme tekemään telemetrisiä kokeita, koska telemetria ja telepatia eroavat toistaan vain sen perusteella, miten vaihtohiukkasten informaatio on moduloitu (tässä spin-modulaatio vs. amplitudin mukaan moduloitu informaatio), mutta eivät eroa sen perusteella, miten informaatiota välitetään.

Tämän väitteen vahvistukseksi saimme kokemukset radiestesia-harjoituksista luennoilla 17 ja 18, kun punnus ja varpu pystyivät näyttämään oikean tien etsityn kohteen luo vain siksi, että me (vaikkakin tiedostamatta) otimme vastaan kruunuchakrallamme kohteesta lähtevää spinin mukaan moduloitua energeettistä säteilyä.

Lisäksi harjoitukset punnuksella ja varvulla kehittivät kykyämme vastaanottaa spinin mukaan moduloituja energeettisiä säteilyjä, sillä radiestesia ja telemetria eroavat toisistaan vain siten, että radiestesiassa spinin mukaan moduloitua informaatiota otetaan vastaan vain tiedostamatta ja sen sisältö ilmenee vain motoriikan tai psykokinesian vaikutuksesta osoittimen liikkeeksi, kun taas telemetriassa vastaus tiedostetaan välittömästi otsalohkossa kuvallisessa tai kvasisensorisessa muodossa.

Tähän tarvittavat vastaanottotekniikat on omaksuttu tämän luennon psykometriaharjoituksissa, koska psykometria ja telemetria ovat merkittävästi samankaltaisia. Ainoat erot niiden välillä ovat nämä:

-       psykometriassa informaatiota kuljettavat melko vahvasti energiaa sisältävät energeettiset hiukkaset, joilla on lyhyt toimintasäde, kun taas telemetriassa informaatiota kuljettavat energeettiset hiukkaset, joiden energia on minimaalinen ja toimintasäde rajoitettu

telemetriassa lähettäjän ja vastaanottajan välisen fyysisen kontaktin puuttuessa on vastaanottajan lähetettävä informaatiota otsachakran kautta ja otettava vastaan kruunuchakran kautta.

Lopuksi on hyvä mainita, että vaikka telemetrinen vastaanotto hallitaan jo huomattavan hyvin, ei silti pidä suhtautua välinpitämättömästi niitä koskeviin harjoituksiin.

Luomalla telemetrisiä yhteyksiä olemme saavuttaneet tärkeän rajapyykin matkallamme parapsykologeiksi. Meidän ihmisten lisäksi universaaliin telemetriseen ja telepaattiseen vuorovaikutukseen osallistuvat myös kaikki muutkin biologiset elämänmuodot – vaikka usein tiedostamattaan – siten, että siirretty informaatio tallentuu niiden energiakehon muodostaviin elektroneihin. Energeettinen informaatioverkko yhdistää toisiinsa erillisten esineiden ja yksilöiden lisäksi myös eri materiaalisissa muodoissa olevia ”eläviä” ja ”elottomia” asioita sekä on myös yhteisen kosmisen tietoisuuden olemassaolon perusta!

Siihen pääseminen ja siihen yhtyminen on loppujen lopuksi korkein ja viimeinen päämäärämme!

Yhteenveto:

Pystymme telemetrisesti omaksumaan esineiden ja ympäristön havaintoja, ”elottoman” esineen muistoja ja ajatuksia kuvina sekä kvasisensorisina aistimuksina siten että

• työstämällä sen kuviteltua kuvaa tarkalleen samalla spinin mukaan moduloidulla energeettisten signaaleiden aallonpituudella
• otamme vastaan niitä aktivoidulla kruunuchakrallamme.

lopuksi muokkaamme ne tietyissä aivokuoren osissa amplitudin mukaan moduloiduiksi hermoärsykkeiksi ja muokkaamme ne kuviksi ja kvasisensorisiksi aistimuksiksi, jotka tiedostetaan otsalohkossa. On selvää, että pystymme myös täysin tarkoituksella kysymään meitä kiinnostavia asioita siten, että lähetämme esineelle spinin mukaan moduloitua informaatiota otsachakramme kautta.

Katso harjoituksia

Sivun alkuun