Luku 20. Edellisen elämän muistaminen
Alkusanat
Kyseinen luento käsittelee hypnoosin aikana ilmenevää regressiota, joka johtaa entisiin elämiin ja tässä elämässä olleisiin elämäntilanteisiin.
Regressio, menneen muistaminen hypnoosissa, on noussut viime aikoina muoti-ilmiöksi, kun kuuluisat henkilöt ovat sitä harrastaneet. Samalla se on saanut huonon maineen, kun regressio (ja siihen liittyvät tilanteet) on esitetty liian yksinkertaistettuna ja siihen on lisätty turhaa näytelmää ja tehosteita. Se avasi joillekin vanhoille, näyttämöiltä syrjäytetyille tähdille rahakkaan keinon saada taas ihailijoita.
Yksi näistä ”astraalitähdistä” on pariisilainen Elisabeth Teissier, joka kertoi olleensa joskus Ranskan vihollisista vapauttanut Jeanne d’Arc, jonka elämä loppui onnettomasti Englannin kuningatar Maria I:n määräyksestä. Eräs baden-würtenbergiläinen kotirouva väitti olevansa edellisessä elämässään nykyisen Dallas-tähden Audrey Landersin sisko.
Parapsykologian asiantuntijat ovat yrittäneet poistaa regression ympärillä vallitsevia harhaanjohtavia käsityksiä sirkustemppuilusta ja pakottaneet ”puhumaan” yksityiskohtaisesti ja analyyttisesti vain tosiasioista, esittämään vastoin julkkisten synnyttämiä mielikuvia objektiivisia, oikeita luonnontieteisiin perustuvia argumentteja.
Itsehypnoosin tai hypnoosin tilassa on mahdollista ”tuottaa” hämmästyttävän tarkkoja ja usein myös tarkasti todistettavissa olevia tietoja menneestä elämästä ja aikaisemmista olemassaolon tasoista.
Tämä luento käsittelee selvänäköä, alitajuista asioiden aistimista nykyhetkessä, menneessä ja tulevassa.
Regressio
”Näin kristallisen pyramidin nykyisen USA:n itärannikolla. Se kohosi maasta ja kimalsi auringossa: ilmankosteus oli korkeampi kuin nyt… Ehkä näin Atlantiksen oikean atmosfäärin ennen kuin se upposi. Pyramidin päällä jyrisi ukkonen ja salamat iskivät… Näky myrskystä hävisi ja sen tilalla näin vanhoja autoja, jotka ajoivat aavikolla. Ne olivat jättiläismäisen kukkapohjuksen muotoisia, joissa oli ikkunat ja kaikella todennäköisyydellä ne oli tarkoitettu ihmisten kulkuneuvoiksi maan pinnalla. En ole täysin varma, mutta ne näyttivät siltä, että ne olivat maan ulkopuolelta. Autot eivät käyttäneet polttoainetta, eivätkä pitäneet ääntä. Ne liikkuivat sähkömagneettisilla teillä, jotka olivat kuin taivaalla risteileviä energeettisiä katuja…
Sitten näin kuvia, jotka edelsivät aavikkonäkyä.
Tiesin jotenkin, että ne liittyivät toisiinsa. Niissä näkyi upeita puutarhoja roosan ja turkoosin värisine suihkulähteineen. Uljaat, hoikat ihmiset kävelivät pitkin kristallisia katuja. He eivät puhuneet, vaan keskustelivat telepaattisesti. Eläimet ja linnut, jotka muistuttivat nykyisiä, liikkuivat ihmisten joukossa pitkin kristallikatuja ja näytti siltä, että kaikki elivät harmoniassa keskenään. Tunsin, kuinka ihmiset antoivat eläimille telepaattisesti käskyjä, joihin eläin reagoi heti. Ihminen meni puun luo ja otti hedelmän, jonka tilalle materialisoitui heti uusi.
Oli rakennuksia, jotka oli tehty jostakin valkoisesta materiaalista. Vaatteet oli tehty tuntemattomasta, läpikuultavasta, kristallisesta materiaalista…
Seisoin taistelukentällä. En tiennyt, missä ja milloin taistelu alkaisi. Käsissäni minulla oli miekka ja hartioillani haarniska. Luokseni tuli sotilas, joka työnsi aseensa vatsaani. Kun olin kaatunut, aukeni uusi näkymä toisessa ajassa.
Näin itseni kymmenvuotiaana lapsena, joka jäi kärryjen alle. Kärryn pyörät murskasivat jalkani, jotka piti amputoida. Opin liikkumaan hyvin jalkojen tyngillä, mutten ollut tyytyväinen kohtalooni…”
Maailmankuulu tähti Shirley MacLaine kirjoittaa näin kirjassaan ”Dancing in the light”, jonka Wilhelm Goldmanin kustantamo (München) on julkaissut vuonna 1985. Hän ei kuvaile näkyjä monista elokuvistaan, vaan ”todellisista tapahtumista” menneistä elämistään!
Filmitähti uskoo vahvasti siihen, että on elänyt useamman kerran maassa eri ihmisenä. Eli hän uskoo ilmiöön, jota sanotaan ”uudelleensyntymiseksi”, lihaksi tulemiseksi, ruumiillistumaksi tai että ruumis saa sielun, joka on irrottautunut edellisestä ruumiista tämän kuoleman jälkeen.
Shirley muisti nämä, kun ”asiantuntija” Chris Griscom, tunnettu henkinen parantaja USA:ssa, käytti kolmea kultaista akupunktioneulaa (”kultaiset värähtelevät enemmän kuin hopeiset”) hänen kolmanteen silmäänsä otsan keskellä.
Tällaista ”paluuta”, joka on mahdollista saada aikaan myös hypnoosissa tai itsesuggestiossa, sanotaan regressioksi (lat. paluu, palaaminen). Tämä on aiheena tällä luennolla, vaikkakin tieteellisessä parapsykologiassa asia on jätetty täysin käsittelemättä.
Werner F. Bonin kirjoittaa kirjassaan ”Parapsykologian ja rinnakkaisalojen käsikirja”: ”Yksilöllinen henkis-älyllinen olemus säilyy kuolemassa ja voi syntyä uudelleen ihmiseen tai eläimeen. ”Palautuvat muistot” esitetään todisteena tällaisesta ”lihaksi tulemisesta”, vaikka yksittäistapauksissa tämä onkin huijausta, mahdollisen kollektiivisen mietinnän tulosta, alitajuista vastaanottamista tai voi olla selitettävissä muilla hypoteeseilla, esim. pakkomielteisyydellä… Viime aikoina on vahvistunut suuntaus, että jälleensyntymä olisi ”transsendentaalinen toivomme”.
Saksan television vuonna 1986 tekemän kyselyn mukaan MacLainen lisäksi jälleensyntymään ja mahdollisuuteen muistaa edelliset elämät uskoo MacLainen lisäksi lähes 20 % länsisaksalaisista, 25 % englantilaisista ja 33 % amerikkalaisista.
Nämä ihmiset eivät tietenkään voi tietää, että todellisuudessa mieleen tulevat aistimukset ovat kuvia heidän tunteistaan ja kuvitelmistaan, muistoistaan ja alitajunnastaan (joka mahdollisesti ottaa vastaan aiemmin eläneiden ihmisten informaatiota; ja se miten tämä tapahtuu, selviää myöhemmin). Heidän on kuitenkin myönnettävä, että heidän ” kokemuksensa tuonpuoleisesta” on tiukasti yhteydessä heidän tämän hetkiseen elämäänsä ja että sattumalta samanlaisia kokemuksia ja tilanteita on tullut vastaan ehkä useinkin.
Erityisen selkeästi tämä on huomattavissa Shirley MacLainen kertomuksessa edellisestä elämästään, mitä tarkastelemme vielä kriittisesti.
”Viimeisin jälleensyntymä, jonka elin, oli kaikkein merkittävin. Se alkoi tsaarinaikaisella Venäjällä. Olin merkittävässä asemassa hovissa ja elämäni oli loistokasta. Talonpojat ja käsityöläiset elivät hyvin niukoissa oloissa… He asuivat surkeissa hökkeleissä nälissään ja kylmissään.
Elin etuoikeutettua elämää hovin rauhassa rakkaan poikani kanssa. Hän oli noin kuusivuotias. Hänellä oli korkeat poskipäät ja kultainen tukka. Vasja oli ujo lapsi, joka tunsi köyhien hädän. Hän karkasi usein palatsista leikkimään ystäviensä kanssa ja vei köyhille lapsille kalliita lahjoja, jotka nämä voivat vaihtaa syötävään…
Eräs kylän mies pyysi saada tulla luokseni. Käskin hänen tulla. Hän toi luokseni joukon köyhiä ja kertoi kurjista elinolosuhteista, joissa hän ja hänen perheensä elivät. Mies oli Steve, nykyinen mieheni…
Lupasin harkita hänen asiaansa vakavasti. Myöhemmin tapasin hänet, koska halusin itse nähdä talonpoikien surkean elämäntilanteen.
Köyhistä tuli minulle läheiset. Kävin ahkerasti heidän luonaan ja halusin auttaa heitä. Päätin kartuttaa varallisuutta ja tehdä jotakin helpottaakseni heidän hätäänsä. Halusin keskustella kylässä valtaa pitävän miehen kanssa. Hänen arvonsa jäi epäselväksi. Tiesin vain, että hän oli nykyinen isäni. Hän kuunteli minua myötämielisesti, muttei nähnyt perustetta vaarantaa omaa tilannettaan aiheuttamalla huolia.
Hän sanoi, että tämä on köyhien kohtalo ja että hänen henkinen neuvonantajansa kertoi, että on henkinen rikos sotkeutua toisten ihmisten karmalliseen kohtaloon. Hänen neuvonantajansa oli nykyisen äitini henki.
Aloin ymmärtää, miten mutkikkaita karmalliset suhteemme ovat. Kun käännyin neuvonantajan puoleen, sanoi tämä, että on saatanan työtä, että tsaarillinen perhe sotkeutuu köyhien karmaan…
Omantunnon tuskat vaivasivat minua. Venäläisen ortodoksisen kasvatukseni myötä uskoin hyvän ja pahan vastakohtiin ja olin vakuuttunut, että saatana on joukossamme sutena lammasten vaateissa.
Jos emme usko saatanaan, johtuu se siitä, että saatana on hämännyt meidät niin, ettemme tunnista sitä.
Olin hämilläni, enkä pystynyt tekemään mitään. Halusin auttaa ihmisiä, mutta pelkäsin, että joudun tsaariperheen epäsuosioon. Mies, joka pyysi apuani, menetti kaiken rohkeutensa nähdessään pelkuruuteni…
Kylään tuli epidemia. Pelästyin sitä niin, että tieto sai minut aivan halvaantumaan. Kokonaiset perheet kuolivat ja kylä tyhjeni.
Mies ei voinut ymmärtää kansalaisrohkeuteni puutetta ja uhkasi kostaa niiden nimeen, jotka oivat jääneet vaille apuani. Hän tiesi karman määritelmän periaatteet, kun kirosi minut. Eikä ollut väliä, saavuttaako kosto minut siinä elämässä vai seuraavassa…”
Tuonpuoleisesta
Shirley MacLaine ei ole ainoa, joka on kertonut edellisistä elämistään. Kun tuli muotiin saada kokemuksia ”tuonpuoleisista”, tiedotusvälineet (ennen kaikkea lehdistö ja jopa valtiolliset tv-kanavat ja kustantajat) ryntäsivät kritiikittä myymään yleisölle ”todistettuja kertomuksia” asian oikeellisuudesta välittämättä.
Taivaaseen ja helvettiin tukeutuvat uskonnot ja kaikki karmaan ja nirvanaan uskovat suuntaukset, joiden syistä puhutaan seuraavissa kappaleissa, vaikuttavat yhdessä tiedotusvälineiden kanssa suuressa määrin mielipiteisiin regression mahdollisuudesta, jolloin myös ajatellaan jälleensyntymän ja rinnakkaismaailman olevan olemassa.
Tämän vuoksi on tarkasteltava joitakin julkaisuja aiheesta määritelläksemme väitteiden oikeellisuuden ja luotettavuuden kohta kohdalta.
”Olimme siskokset edellisessä elämässä” – väittää leonbergiläinen Rozi L. Baden-Württenbergistä ja tarkoittaa tällä itseään ja kuuluisaa Dallas-tv-sarjan näyttelijää Audrey Landersia. ”Totesimme kerran Audreyn kanssa, että meillä on sama hiusten väri, samanlaiset silmät ja nenä. Lisäksi tunsimme heti ensi tapaamisesta lähtien olevamme läheiset.”
Näyttelijä vahvistaa: ”Kaikki, jotka näkevät meidät yhdessä, huomaavat selkeästi, että välillämme on vahva henkinen side. Esim. äitini näkee tämän…”
Myös kotirouva Birgitta M. muistelee spontaanisti, mutta konkreettisemmin ja yksityiskohtaisemmin entistä elämäänsä. Hän kertoi naistenlehden toimittajalle: ”Kun olin vielä lapsi, vein äitini eräässä sveitsiläisessä kylässä omalle haudalleni.”
Matkaillessaan vanhempiensa kanssa Sveitsin syrjäseudulla hän innostui yhä enemmän. Hänen äitinsä huomasi tämän. ”Mikä on, Birgitta?”, äiti kysyi. ”Eikö kaikki ole hyvin, kultaseni?” ”Kaikki on hyvin”, vastasin nopeasti. ”Täällä vain kaikki näyttää muuttuneen!”. ”Muuttuneen”, isä tarttui puheeseen. ”Mistä voit tietää, että jokin on muuttunut, kun et ole ollut täällä aiemmin?” ”Kyllä tiedän. Olen asunut täällä joskus kauan sitten…” töksäytin isälle.
Eräässä esoteerisessa lehdessä on kirjoitettu amerikkalaisesta naisesta, joka on rakastunut useilla vuosisadoilla aina samaan mieheen: ”36-vuotias kotirouva rakastui verovirkamieheen. Hypnoosissa nainen muisti koko edellisen elämänsä. Hän oli kapakan emäntä 1700-luvun Meksikossa ja rakastui maanomistajaan. Rakkaus toistui, kun nainen taas tässä elämässä rakastui verovirkamieheen. Edellisessä elämässä mies oli rikas maanomistaja!”
Jos uskomme kaikkiin näihin spontaaneihin tai hypnoosilla tai akupunktuurilla aiheutettuihin regressioihin (lat. palaaminen), pitää olla varma siitä, että elävän olennon henki ei häviä kuolemassa. On myös uskottava, että (koska eri olemassaolojen välissä on vuosisatoja) kehosta vapautunut ”henki” on jossakin tuonpuoleisessa materiattomassa maailmassa odottamassa ”seuraavaa syntymää” ja olemassaoloa maan päällä.
On selvää, että tiedotusvälineet kiinnittävät huomiota tähän ”välitilaan” tai sen etupihaan.
Eräs saksalainen viikkolehti kirjoitti otsikolla ”Näin oman kuolemani” sveitsiläisen apteekkarin Ingrid H:n tarinan, jossa nainen sai infarktin vuonna 1961 kävellessään miehensä kanssa Markuksen aukiolla Venetsiassa.
”En huomannut, kun miehen nosti minua. Yhtäkkiä näin kehoni valkoisilla paareilla. Näin ja kuulin italialaisen lääkärin sanat. Hän sanoi, että ei pysty tekemään enää mitään. Sydän on pysähtynyt ja aloitti samalla sydämen hieronnan. Juuri silloin näin naisen hahmon, joka tarttui minua kädestä. Livuimme luolan läpi värilliselle portille. Nähdessäni portin kuulin äänen: ”Ei, ei vielä!” Minut vedettiin takaisin, kun henkeni olisi ollut kiinni kehossani näkymättömän langan välityksellä.”
Myös automekaanikko Heiner P, 22v., on ollut tuonpuoleisen portin äärellä. Ainakin niin kertoo saksalainen lehti otsikollaan ”Mitä koin ollessani kuollut!”.
Heiner P. joutui moottoripyörällään 100 km/h vauhdissa rekan nupin alle ja sai onnettomuudessa kallomurtuman ja monia muita murtumia ja sisäisiä vammoja. Kun hänet palautettiin puolimatkasta takaisin elämään, hän kertoi toimittajille ”kokemuksistaan”, jotka tunsi lääkärien toteaman kliinisen kuolemansa aikana.
”Näin itseni makaamassa autonkappaleiden joukossa. Tuntui, että leijuin pari metriä onnettomuuspaikan yläpuolella. Kuulin ympärillä olevien puheet: ”Taas yksi hurjastelija vähemmän”. Sitten paikalle saapui ambulanssi, josta kaksi ensihoitajaa kääntyi ylleni ja totesi: ”Tämä on valmis!”. Hetken kuluttua Heiner P. näki itsensä ympärillä kirkkaan valon. ”Minuun ei sattunut. Ainoa yhteys valuvaan vereen oli hopeinen lanka, joka liukeni pikkuhiljaa. Leijuin kapeaan pimeään putkeen, mutta kaikki alkoi muuttua aina vain valoisammaksi. Näin kauniin paikan. Siellä oli muutama ihminen, jotka viittilöivät minulle hymyillen. Tunnistin vuosi sitten kuolleen mummoni. Hän oli nuori, kaunis nainen. Näin vain nuoria ihmisiä…”
Jos kaikki kuolleet ”tuonpuoleisessa” ovat ihanassa nuoruuden tilassa, miksei heihin saa yhteyttä kysyäkseen esim. kuolleelta tädiltä, miksei tämä ottanut jotakuta huomioon testamentissaan tai juuri kuolleelta isältä, miten tällä menee ”siellä”.
Monet ovat lukeneet paljon kirjoja ja julkaisuja lehdissä ja tietävät tarvittavat metodit ja apuvälineet.
”Tulevaisuuden lehdessä” puhutaan, että kuolleet antavat meille vastauksia kysymyksiin menneestä ja tulevasta kirjoittavan pöydän avulla, jos tähän kosketaan sormenpäillä ja ”rehellinen ja positiivisesti ajatteleva ihminen” kysyy kysymyksen (ks. harjoitus 20.1 Kirjoittava pöytä). Kolmijalkainen tietäjäpöytä, joka on tehty vähintään neljä vuotta kuivuneesta tammesta, ilman metalliosia, kirjoittaa allaan olevalle paperille: pöydän jalkaan kiinnitetty kynä kirjoittaa kaiken paperille – nimet, luvut, piirustukset.
Pöydälle esitettävät kysymykset voivat olla minkälaisia vain (milloin mieheni paranee, milloin tyttäreni menee naimisiin, helpottuuko tilanteemme jne.), mutta ei kulutusluonteisia asioita. Eli pöydältä on turha kysyä lottonumeroita!
Eräs Mauritzio B. kertoi, että ”kuollut ilmoitti punnuksen avulla tappajansa nimen”:
”Pienessä saksalaiskylässä asunut 75-vuotias tapettiin muutamalla veitseniskulla. Hänen ruumiinsa löydettiin seuraavana päivänä. Roza Nüssler (nimi muutettu) sai tietää tapauksesta paikallisesta lehdestä. Tapetun nimi, ikä ja rikoksen kulku – sen mitä poliisi tiesi – oli kerrottu artikkelissa. Nüssler tiesi tapetun osoitteen, koska tämä oli hänelle puolituttu. Rouva Nüssler antoi nämä tiedot puhelimessa professori Müllerille Italiaan, joka tutki asiaa samana iltana. Hän teki testin heilurilla kaavionsa päällä (kooditaulu) ja sai yhtäkkiä valmiiksi sanan ”Vapo”. Hän ei ymmärtänyt tätä, koska ei tiennyt, että Vapo oli V.T:n kutsumanimi, jota ystävät käyttivät. Samaan aikaan professorin onnistui saada selville V.T:n asuinpaikka (tämä henkilö pidätettiin epäiltynä tappajaksi), joka oli aivan tapetun asunnon vieressä.”
Kirjoittaja puhui transsendentaalisesta radiestesiasta (TR), jossa ei tarvita minkäänlaista heilurin tapaista välikappaletta! ”Aina on ollut mahdollista päästä yhteyteen toisen maailman olevaisen kanssa”, sanoi aatteen perustaja, edellä mainittu professori Erich Müller.
Heilurin sijaan kuolleilta kysymiseen voi käyttää symboleilla tai kirjaimilla merkittyjä kortteja tai kuutiota tai – kuten kunnon okkultisti – alkaa puhua tapahtumia toisesta maailmasta äänittäen ne. Sadat Jürgensin kannattajat (ruotsalainen Friedrich Jürgens oli ensimmäinen, jonka onnistui äänittää ”kuolleiden” ääniä) istuvat päiväkausia äänityslaitteiden äärellä ja kutsuvat ”tuonpuoleisen” asukkaita.”
”Kutsun sinua, Grazia Patritzia, Monacon hallitsija…” näin alkoi selvänäkijä Alfred K:n henkeäsalpaava koe eräässä värikkäässä naistenlehdessä kriittisten toimittajien edessä, muutama viikko hänen tyttärensä toisen avioliiton solmimisen jälkeen. ”Meillä on kysyttävää sinulta Grazia Patrizia. Ja pyydämme sinua vastaamaan kysymyksiimme… Jonkun mielestä oli onni, ettet ollut näissä häissä…”
Julkaistussa ilmoituksessa lukee: ”Alfred K vaikeni kesken ensimmäisen kysymyksen. Hän tuijotti kirjoittavaa laitetta pöydällä. Siinä rahisi, mikä ei tullut siitä tilasta, missä istunto oli. Alfred K. kirjoitti huolellisesti: ”Näin kaiken. Olen hämmästynyt. En ymmärrä Karolinaa. Tämä italialainen ei ole hänelle hyvä kumppani…”
Musiikkipätkät ja rahina (radion ja magnetofonin avulla) ja jopa kuvat, kuten vielä yksi naistenlehti värikkäästi kertoo, voivat tulla ”tuonpuoleisesta”. ”Klaus S., eläkeläinen, harrastaa äänten opiskelua magnetofonilta. Kerran hän äänitti nauhalle ääniä, jotka tuskin olivat kuultavissa: ”Näyttäydymme. Televisiossa.” Klaus riensi kotoaan iloisena – olisiko hän ensimmäinen, joka saa henget näyttäytymään ihmisille televisiossa. Hän laittoi kameran osoittamaan nojatuolia, jossa hänen kuollut äitinsä aina istui ja käynnisti koneen. Katsottuaan äänitteen hän näki kuitenkin vain tyhjän tuolin. Tunteja samaa. Kerran hän sai ajatuksen äänittää tyhjää nojatuolia yöllä, kun se vain säteili. Seuraavana aamuna hän tutki tuloksia. ”En ollut uskoa silmiäni. Yhtäkkiä näin nauhalla äitini. Kuukausia tämän jälkeen Klaus S:lle näyttäytyi muitakin kuolleita. Yksi heistä oli vain vähän aiemmin kuollut näyttelijä Wolfgang Kieling. Hän ilmestyi mustavalkoisena, kaavamaisena kuvana, mutta niin, että hänet pystyi siitä tunnistamaan, ja sanoi vaimeasti kohinan takaa: ”Voitte kuolla rauhassa. Täällä meillä on kaikki hyvin.” Miljoonat televisionkatselijat pystyivät seuraamaan tätä ”tuonpuoleisen lähettilään” sanomaa ohjelmassa ”Hämmästyttävät tarinat” 25.1.1986.
Kouluttautunut parapsykologi ei tietenkään käytä heiluria tai äänityslaitteita, kun keskustelee kuolleiden ihmisten ”henkien” kanssa meediona (lat. välittäjä) ottaakseen kontaktia eläviin, istuntoon osallistujiin tai käytä omaa ääntään tai kättään (automaattinen toisto ja kirjoitus). Hän vain vaipuu paranormaaliin transsitilaan.
Englantilainen ”hengen apostoli” tohtori Mervin Stockwood Bathista, joka omien sanojensa mukaan ”vierailee kuolleiden luona” usein, käyttää tällaista meediota keskustelun välittäjänä. Hän kertoi eräälle naistenlehdelle ”vierailustaan” vuonna 1916 kuolleen isänsä luona: ”Isä kertoi minulle tietoja ihmisistä ja tapahtumista ennen syntymääni. Varmistin kaikki tiedot”. Toinen naistenlehti kirjoitti müncheniläisestä parapsykologista Ina M:stä, joka työskentelee kielimeediona aktiivisten, suopeiden ”kuolleiden” parissa: ”Henkinen opettajani tuonpuoleisessa sallii kuolleiden puhua kauttani, oli se sitten kuka vain.” Jo aiemmin mainitussa lehdessä ”Tulevaisuuden lehti” kirjoitettiin, että kuvanveistäjä, taiteilija, valokuvaaja Hans-Joachim S. ”saa säännöllisesti neuvoja sellaisilta kuuluisilta kuolleilta, kuten Mesmer tai wieniläinen lääkäri-neuropatologi Karl Novotny”.
Hän on sanellut tuonpuoleisesta ”viisi kirjaa hermosairaiden parantamiseksi”: Hans-Joachim S. on siis kirjoittava meedio.
On myös olemassa ”tuonpuoleisia lääkäreitä, jotka tekevät leikkauksia”. Walesissa, Englannissa tunnettu Georg K. oli kotona. Hän käytti kuollutta lääkäri Langia meediona. Georg K. vaipui transsiin ja teki leikkauksen tai paransi tohtori Langin ohjauksessa. Hän ei koskenut potilaaseen, vaan teki leikkauksen tämän astraalikehossa. Toinen tapaus: Nuori englantilainen työläinen John H. sai onnettomuuden seurauksena välilevyn pullistuman ja tunsi voimakasta kipua jopa tukikorsetin kanssa. Hän jaksoi olla tekemisissä vain vaimonsa kanssa. Vaimo kääntyi huolestuneena George T:n puoleen pyytääkseen tohtori Langia apuun. George lähti Chesteriin, missä nuori aviopari asui … ”Luulen, että tämä on hyvä päätös”, sanoi tohtori Lang, kun hänen meedionsa vaipui transsiin. ”Kun lopetamme, ei tukikorsettia enää tarvita”. ”Oli outoa, ettei hän koskenut minuun käsillään”, sanoi John myöhemmin. ”Jopa operaation ajan kädet liikkuivat vain yläpuolellani. Kerran tunsin valtavaa painon tunnetta selässä ja kaduin mielessäni, että ryhdyin tällaiseen pelleilyyn. Sitten hän sanoi yhtäkkiä, että voi nousta.” John nousi ensimmäistä kertaa vuosiin ilman kipuja.”
Ilmeisesti tällainen ohjaus kertoi myös Chris Griscomille, Shirley MacLainen mainitsemalle terapeutille, mihin kohtiin iholla kultaiset akupunktioneulat pitää laittaa, saadakseen aikaan regression…
Ympyrä sulkeutuu, kuka enää hämmästyy tällaisten varmuudella kerrottujen kuvausten jälkeen, että monet aikalaisemme uskovat ehdoitta ”jälleensyntymään” ja haudantakaiseen elämään?
Ilmeisesti ei kukaan, sillä kenelläkään ”normaalilla” ihmisellä ei ole riittävää luonnontieteellistä, psykologista, uskontohistorian, etnologian, biologian ja filosofian tuntemusta pystyäkseen syvästi arvioimaan omia ajatuksiaan asiasta.
Me parapsykologit emme kuitenkaan voi olla näin sinisilmäisiä. Oman tieteenalamme puitteissa meidän on tarkastettava olemassa olevien faktojen perusteella, ovatko kaikki kertomukset jälleensyntymästä ja tuonpuoleisesta elämästä oikeita vai toteutuvatko asiat vain henkilön elämässä. Tätä tarkastellaan seuraavissa kappaleissa.
”Tuonpuoleinen maailma” kuuluu eläville…
Heikossa valossa, massiivisen puupöydän ympärillä istuu kuusi henkilöä ja pöydällä on suuri paperiarkki. Istunnon osanottajat (yksi parapsykologi ja viisi ”tavallista” ihmistä, joilla ei ole paranormaaleja kykyjä) koskevat oikean käden peukalollaan ja pikkusormellaan paperiarkin päällä olevaa kirjoittavaa pöytää niin, että peukalot ja pikkusormet koskevat toisen sormia vain hellästi.
Kokeen ohjaaja, joka ei istu pöydän ääressä, vaan seisoo etäämpänä, pyytää parapsykologia kutsumaan 5.5.1821 St. Helenan saarella kuollutta ranskan keisari Napoleonia ja kysymään tältä, minä vuonna Napoleon I sai prikaatin kenraalin arvon ja miltä hänen olinpaikkansa näyttää. Kokeen ohjaaja vaipuu tämän jälkeen heti täydelliseen ajatusten puuttumisen tilaan, jotta parapsykologi ei pystyisi lukemaan päivämäärää tämän ajatuksista.
”Napleon I, kutsun sinua! Jos kuulet minua, kirjoita ”kyllä”!” Parapsykologi toisti nämä sanat muutaman kerran ikään kuin ne olisivat loitsu ja kohta kirjoittava pöytä alkoi liikkua kirjoittaakseen ”kyllä”. Sitten esitettiin itse kysymys: ”Minä vuonna sinusta tuli prikaatin kenraali?” Vastausta ei tarvinnut odottaa kauan: pöytä kirjoitti paperille heti, mutta selvästi numerot ”1796”.
Sen jälkeen kysymykseen ”tuonpuoleisen” maailman olosuhteista tuli vastaukseksi: ”Kuuma - työtä – jano - väsymys”.
Sama testi toisen parapsykologin kanssa. Nyt paperille tuli luku 1812 ja olosuhteiksi ”Nuoruus - kirkkaat kuvat - ilo”. Kolmannessa kokeessa saatiin uusi vuosiluku ja erilainen kuvaus kuolleiden valtakunnan olosuhteista.
Lopuksi kokeen ohjaaja käy itse pöydän ääreen. Tällä kertaa pöydän kirjoittama vuosiluku on oikea: ”1794 Napoleon korotettiin prikaatin kenraaliksi”. Kysymykseen tuonpuoleisen olosuhteista ei tullut vastausta, sillä kokeen ohjaaja ei uskonut kuolemanjälkeiseen elämään.
Harjoituksessa 20.1 Kirjoittava pöytä, voidaan kysyessämme todeta, että kirjoittavan pöydän vastaukset riippuvat alitajunnasta (alitajuinen telepaattinen informaation vastaanotto tai alitajuinen menneen, nykyisyyden tai tulevaan näkeminen – vrt. luento 21) ja kysymyksen tekijän ajattelutavasta (itse kirjoittava pöytä toimii spontaanin psykokineesin ansiosta, mistä puhutaan tarkemmin luennolla 21), eivätkä siis tule tuonpuoleisessa olevalta kuolleelta henkilöltä. Tutkimuskeskuksessa tehdyt kokeet saada yhteys tuonpuoleiseen radion, mikrofonien, television tai videokameran avulla epäonnistuivat. Kysymykseen ei saatu kertaakaan vastausta. Parhaassa tapauksessa ”äänten etsijät” kuulivat vapailta radio- tai televisiokanavilta tavallisen kohinan lisäksi vain pätkiä musiikista tai puheesta, joka on toisilta kanavilta tai kaukaisilta lähetysasemilta. Mitään muuta ei ollutkaan odotettavissa, sillä itse ilmiön (ääniä magnetofonin nauhalla) ”löytäjä” paljastaa kaiken takana olevan huijauksen omilla neuvoillaan kutsua henkiä (petosta, johon hänen kannattajansa olivat langenneet).
Jürgensin mukaan ”tuonpuoleisten” äänien vastaanotto tapahtuu parhaiten vapaalla aallonpituudella eli 1480 kHz ja nimenomaan klo 20 -22.
Eikä ohje ole syyttä aina tässä muodossa: Kuten kaikki maanpäälliset aaltolähettimien säteilemät aallot, myös keskipitkät aallot leviävät maan pintaa pitkin pinta-aaltojen lailla, mutta myös maan pinnan ja ionosfäärin välillä eri suuntiin heijastuneiden avaruusaaltojen lailla. Pitkien ja lyhyiden aaltojen vastaisesti keskipitkät aallot eivät pysty päivän aikana muodostamaan avaruusaaltoja ja siksi keskipitkien aaltovastaanottimien kantama on päivällä huonompi kuin yöllä. Esim. radion, jonka voimakkuus on 100 kW, kantama on 100 km (maanpäällisen aallon kantama), kun taas yöllä kantama on tuhat kilometriä (avaruusaallon kantama; ks. kuva 1).
Koska koko maailmassa keskipitkät aallonpituudet ovat periaatteessa varattuja, öisin aallonpituuksilla, joista päivisin kuuluu vain kohinaa, voidaan ottaa vastaan lähetyksiä kauempana sijaitsevilta lähettimiltä, vaikkei tosin selvästi vaan kohinan ja häiriöiden kera.
Kuten kuvailluissa ”tuonpuoleisissa äänissä”, myös näissä lähetyksen voimakkuus ja laatu ovat vaihtelevia.
Jos kaukana sijaitsevan lähettimen avaruusaallot saavuttavat vastaanottimen monen mutkan kautta (heijasteet vuorista jne.), voi vastaanottokenttä heikentyä häiritsevistä kohinoista (hiljainen alue).
Ionosfäärin heijastavien F-kerrosten korkeuden muuttuminen vaikuttaa kentän voimakkuuden vaihteluun, mikä voi aiheuttaa ajoittaisen polarisaation laskun, jos aallon polarisaation suunta kääntyy ionosfäärissä.
Eri kerrosten elektronien korkeus ja tiheys ja myös johtavuus muuttuu auringon sijainnin myötä ja ne ovat erittäin herkkiä auringon hiukkassäteilyn vaihteluille. Öisin auringon säteilyn vähäisyydestä johtuen D- ja E-kerrokset häipyvät, jolloin keskipitkät aallot pystyvät muodostamaan avaruusaallon vasta auringon laskun jälkeen heijastumalla moninkertaisesti F-kerroksesta ja maan pinnasta.
Jürgensin suosittelema aallonpituus lähettää esim. radio Dubain lähetyksiä, jotka yöllä kuuluvat ”tuonpuoleisen” kuiskauksena, koska Dubain lähetin kantaa kauas. Jos hertsejä säätää hieman, voi kuulla myös saksalaisia ja venäläisiä ääniä – 1480 kHz on myös radio Wienin ja radio Moskovan taajuus (ensimmäinen 1476 kHz, toinen 1476 ja 1494 kHz).
Muilla satunnaisesti valituilla taajuuksilla kuuluu samanlaisia puhe- tai musiikkiääniä, jotka voidaan todeta helposti harjoituksen 20.2 Äänitetyt äänet, avulla ja voimme jopa vastaanottaa vapailta televisiokanavilta tulevaa mustavalkoista lähetyskuvaa, joita kaukana tai ulkomailla olevat kanavat lähettävät (Pfarrkirchenissä voi nähdä erikoisissa sääolosuhteissa lähetyksiä italialaisilta tai espanjalaisilta televisiokanavilta!). Koska äänten ja musiikin kuuluminen magnetofonin nauhalta ja henkien näkyminen videonauhalla ovat siis vain jälkiä edellisiltä nauhoituksilta, laitteen äänityspään heikkoa toimintakykyä ja radioharrastajien aktiivista toimintaa kulloisellakin taajuudella, voidaan todeta etteivät magnetofonissa kuullut äänet ole tuonpuoleisesta maailmasta peräisin – halusimme sitä tai emme.
Ilmakehän ylimmissä kerroksissa ilman hiukkaset ionisoituvat auringon säteilyn vuoksi, siksi kerrosta kutsutaan ionosfääriksi. Koska eri korkeuksilla ionisoituminen on eriasteista, kehittyy erilaisia kerroksia, joiden elektronitiheys ja johtavuus on erilainen:
D-kerros, joka on 50 – 90 km korkeudella ja jonka elektronitiheys on n. 109 m3, on syntynyt auringon ultraviolettisäteiden ionisoiman typpihapon (NO) myötä. E-kerros, joka on 90 – 120 km korkeudella maan pinnasta, on syntynyt auringon röntgensäteiden hajottaman hapen (O2) johdosta (elektronitiheys on n. 1011 m3). F-kerros, joka on 250- 400 km korkeudella, on syntynyt E-kerroksen happiatomien ionisaation seurauksena (elektronitiheys F-kerroksessa on . 1012 - - 1013 m3). Nämä kerrokset joko nielevät tai heijastavat radioaaltoja näiden pituudesta riippuen.
Erittäin pienet taajuudet (3 – 30 kHz) heijastuvat osittain E-kerroksesta ja täysin F1-kerroksesta, keskitaajuudet (0,3 – 3 MHz) uppoavat D- ja E-kerrokseen, mutta heijastuvat F2-kerroksesta.
Lisäksi on olemassa monta kertaa siteeratut keskustelut ”kuolleiden”, jotka lääkärit ovat palauttaneet henkiin tuonpuoleista, kanssa.
Kaksi meediota, amerikkalainen Raymond A. Moody ja sveitsiläinen Elizabeth Kübler-Ross sanovat, että näillä ilmiöillä on enemmän todistusarvoa kuin kirjoittavalla pöydällä ja äänitetyillä äänillä. Pitäisi olla, mutta valitettavasti näiltä itse itseään ”kuolleiden tutkijoiksi” nimittäviltä tutkijoilta on unohtunut yksi seikka: ”tuonpuoleisen kirjeenvaihtajat” olivat vain kliinisesti kuolleita ja erona biologisesti kuolleesta he eivät olleet jättäneet maallista olemustaan (näin ollen he pystyivät palaamaan elämään ja kertomaan tuonpuoleisista kokemuksistaan?)!
Ihminen on peruuttamattomasti (biologisesti) kuollut vasta silloin, kun tärkeät aivotoiminnot lakkaavat; kliinisestä kuolemasta puhutaan, kun ihminen on menettänyt paljon verta esim. onnettomuuden tai leikkauksen seurauksena tai aivojen elintoimintojen alue on halvaantunut (ks. luento 11) tai nukutusaineen vaikutuksesta, niin että hengitys ja verenkierto toimivat vielä.
Näiden kahden kuoleman välillä, ruumiinlämmön ollessa 37 ºC, on 4 – 6 minuutin pituinen jakso, jonka jälkeen aivosolut tuhoutuvat lopullisesti hapen puutteesta ja hiilidioksidin kerääntymisestä johtuen, minkä jälkeen potilasta ei voida elvyttää henkiin ilman peruuttamattomia aivovaurioita.
Hapenpuute aiheuttaa seurauksia hermotoiminnoissa myös kliinisessä kuolemassa. Neljä sekuntia sydämen ja hengityksen pysähtymisen jälkeen toiminnat rajoittuvat nopeasti ja 8 – 12 sekunnin kuluttua elinten toiminta halvaantuu ja ihminen menee tajuttomaksi. Samalla 4 – 6 sekunnin jaksolla EEG näyttää ensimmäiset muutokset ja 20 – 30 sekunnin kuluttua aivokudoksen sähköjännityksen aktiivisuus loppuu.
Hapenpuutteesta ja nukutusaineista johtuva tajunnan menetys ei tarkoita kuitenkaan, että ihminen menettäisi yhteyden ympäröivään maailmaansa ja kaikkiin sisäisiin kokemuksiinsa. Päinvastoin. Kaikki elvytetyt potilaat ilmoittivat kuin yhdestä suusta, että kliinisen kuoleman jälkeen he kokivat asioita tässä järjestyksessä:
- Lääkäri julisti heidät kuolleeksi. Sitten he kuulivat epämiellyttävän äänen, useimmissa tapauksissa läpitunkevan kumahduksen tai surinan.
- He tunsivat samalla putoavansa pitkän, pimeän tunnelin läpi, minkä jälkeen he olivat poistuneet kehostaan.
- He katsoivat lähietäisyydeltä omaa kehoansa, johon suurin osa oli kiinnittyneenä hohtavan langan välityksellä, ja seurasivat lääkärien elvytysyrityksiä.
- Pian heitä lähestyi juuri kuolleiden sukulaisten tai ystävien henkiä, jotka tervehtivät heitä ja tarjosivat apuaan.
- Sitten ilmestyi säteilevä rakkaus ja lämpö ”valo-olento” ja kysyi ilman sanoja kysymyksen, joka pakotti heidät arvioimaan omaa elämäänsä. Olento kannatteli heitä, kun heidän elämänsä tärkeimmät hetket kulkivat heidän silmiensä edessä salamannopeasti.
- Lopuksi he lähestyivät jonkinlaista porttia tai rajaa, joka kaikella todennäköisyydellä erotti elämän kuolemasta. Mutta tähän hetkeen mennessä heille valitettavasti selvisi, että heidän pitää palata elämään, sillä biologisen kuoleman hetki ei ollut vielä.
- Huolimatta täydellisestä ilon, rakkauden, rauhan ja turvallisuuden tunteen aiheuttamasta vastustuksesta he palasivat käsittämättömällä tavalla takaisin fyysiseen kehoonsa jatkaakseen elämäänsä.
Tällaisia kertomuksia lukiessa pistää heti silmään, että lääketieteelliset, psyykkiset ja paranormaalit ilmiöt sekoittuvat sensorisen aistimuksen kanssa. Esim. on täysin normaalia, että kliinisen kuoleman kokeneet kuulevat elävien äänet; se on tuttua luennolta 11, ja että ympäristöstä tuleva akustinen informaatio aistitaan alitajuisesti myös silloin, kun tietoisuus on sammunut (esim. unessa).
Oman fyysisen kehon näkeminen on mahdollista energiakehon spontaanin kehonulkopuolisen projektion myötä. Kuolevilla ilmenevä PSI-ilmiö, joka syntyy hapenpuutteesta tai lääkkeen vaikutuksesta, voidaan kokea myös pelkästään korkeammassa henkisessä tietoisuuden tilassa (monet opiskelijat ovat pystyneet aiheuttamaan kehonulkopuolisen kokemuksen ennen luennon 24 harjoituksia, joka liittyy tähän ilmiöön).
Tämä tukee myös kuolleiden näkemää hehkuvaa fyysisen kehon ja ”henkisen” (energia-) kehon yhdistävän langan näkemisen kokemusta, minkä kaikki kehosta poistumisen harjoitukseen osallistuvat olivat kokeneet.
Kuolleiden ”henkien” näkeminen on seurausta lääkkeistä ja vahvasta hapenpuutteesta, mikä aiheuttaa hallusinaatioita (lat.alucinatio – hajanainen puhe). Esim. Pschyrembel -nimisessä lääketieteen perusoppaassa tästä sanotaan: ”Aistiminen ilman kohdetta, mitä tapahtuu kaikilla tuntoalueilla. Usein hallusinaation sisältö riippuu kokemuksista tai omantunnon tuskista ja koetaan syyttävänä äänenä”.
Nyt tiedämme, mistä syyttelevä ”valo-olento” on peräisin – kuolevan omasta omatunnosta, joka myös esittää elämän filminauhana.
Elämään palaamisen kurjuus johtuu siitä ymmärrettävästä alitajuisesta toiveesta, että vakavasti loukkaantunut, sairas ja leikattu henkilö haluaa jäädä mahdollisimman pitkäksi aikaa lääkkeiden ja hapenpuutteen aiheuttamaan, miellyttävään euforiseen ja kevyeen olotilaan, jossa ei tunne kipua.
Tietenkin lääkärit ja lääketieteen opiskelijat osaavat erottaa kliinisen kuoleman biologisesta kuolemasta. Lääkärit, kuten esim. amerikkalainen sydänspesialisti Michael Sabom, joka haastatteli 116:tta kliinisesti kuollutta henkilöä, tunnustaa: ”Kuolleilta ei pysty kysymään ja potilaat olivat tutkimuksen aikana kliinisesti kuolleita. He olivat erittäin lähellä kuolemaa ja kertoivat sen jälkeen, että kokivat kuoleman, josta tulivat takaisin. Nämä kokemukset voi yhdistää ”elämään kuoleman jälkeen” vain niin, että voidaan ajatella hengen jatkavan elämää silloin, kun se potilaiden sanojen mukaan irtoaa kehosta. Mutta tämä on vain spekulaatiota!” Näin Sabom kertoo Gero von Boehmin ohjelmassa ”Tieteen kuvia”, vuonna 1982.
Kun kuuluisuutta hakevat lääkärit julkaisevat lausuntoja kuolleiden kokemuksista vastoin parempaa tietoaan harhaanjohtavilla otsikoilla, kuten ”Elämää kuoleman jälkeen”, ja lupaavat tietämättömälle kirjan ostajalle mahdollisen toisen syntymän lisäksi, että on vielä tuonpuoleinen maailmakin, tekevät he sen vain yhdestä syystä – myydäkseen miljoonia kappaleita tekeleitään. Tuskinpa kirja ”Kuolleen hallusinaatiot” pääsee bestsellereiden listalle…
On sellaisiakin kirjailijoita, jotka vain myyntimielessä värittävät todellisia kertomuksia lisää, jolloin asia onkin joutunut naurun kohteeksi. Tässä on hyvä muistaa tunnettu tiedotusvälineiden lemmikki, vuorikiipeilijä Reinhold Messner, joka kohtasi Himalajalla legendaarisen jetin, ”lumimiehen” sekä ihmismäisiä henkiä. Oltuaan yksin Mount Everestin huipulla 8848 km korkeudessa hän kertoi lehdistölle: ”En ole huipulla ikinä yksin. Tapaan ihmisiä, jotka ovat yhtä todellisia kuin ne, joita kohtaan Münchenissä.”
Jokainen vuorikiipeilijä ja lääkäri tietää, että tällöin on kyse hapenpuutteen aiheuttamista vuoristotaudin seurauksista (8000 metrin korkeudella ilmanpaine on 267 mmHg (elohopeamillimetriä) eli 35,51 kPa, mikä on yksi kolmasosa merenpinnan tasolla olevasta ilmanpaineesta), ja aiheuttaa kivun tunteen heikkenemistä, uneliaisuutta ja apaattisuutta, mutta myös euforisen olotilan, joka on lähestulkoon samanlainen kuin alkoholin aiheuttama juopumustila tai hallusinaatiotila, minkä seurauksia ovat vääristynyt arviointi- ja päättelykyky. Messner tietenkin vaikenee tästä ja todistaa näin selkeästi, miten meidän on suhtauduttava näihin hapenpuutteesta aiheutuviin ”tuonpuoleisen” kanssa koettuihin kohtaamisiin.
Kuoleman prosessissa tapahtuva kehon ja sielun eroaminen toisistaan ei ole todiste jälleensyntymästä, eikä siitä, että olemme eläneet maan päällä aiemmin!
Tämän todistaa kaikissa shamanistisissa kulttuureissa tunnettu seikka, että ihmisen henki, ”sielu” voi erityisissä tilanteissa jättää materiaalisen kehon (opimme kehosta poistumisen luennon 24 harjoitusten avulla) ja että ihmisen aivoihin tallentunut tieto säilyy henkilön kuoleman jälkeenkin.
Meille jää toivoa löytää todistusaineistoa todellisesti tapahtuvasta ”jälleensyntymästä” ja siihen liittyvästä ”tuonpuoleisesta” maailmasta ”oikeissa” regressiokeskusteluissa.
Muisto todellisesta itsestä
On tavallista, että akupunktion tai hypnoosin avulla henkilö johdatetaan ensin varhaislapsuuteen ja sitten syntymähetken kautta ”edelliseen elämään”. Kun halutaan tarkastella regressiivistä tapahtumaa kriittisesti, on aloitettava siitä osasta, joka voidaan todentaa eli varhaislapsuudesta.
Tutkimuskeskuksen tutkijat ovat valinneet tämän tien. He kysyivät sadoilta hypnotisoiduilta näiden kolmen ensimmäisen elinvuoden tapahtumista ja saivat hämmästyttäviä tuloksia: lähes 35 % kysellyistä muisti tapahtumia, jotka pystyttiin todistamaan tapahtumattomiksi (vanhemmat, isommat sisarukset, isovanhemmat ja muut sukulaiset)!
Tästä saadaan päätelmä, että jos tämän elämän kaukaiset tapahtumat välittyvät väärin, kuinka uskottavia ovat sitten muistot ”menneistä elämistä”?
Ja kun rinnastetaan ”inkarnaatioelämykset” omine rakenteineen, elämineen ja toiveineen ja ”menneisyyteen katsovan” todellinen elämä ja ympäröivä todellisuus sekä uskomukset, on se maallikollekin selvää, että ne ovat useimmissa tapauksissa tulosta automaattisesti ja tiedostamatta tapahtuneista kuvitelmista ja koostuvat
- henkilökohtaisista kuvitelmista, taipumuksista ja käyttäytymismalleista
- toteutumattomista toiveista
- tiedostamattomista peloista
- syyllisyydentunteesta ja mieltä vaivaavista menneisyyden tapahtumista
- perheongelmista
- historiasta opitusta
- kirjallisuudesta opitusta
- uskonnollisista ja maailmankatsomuksellisista näkemyksistä (mm. tulevaisuuden kuvitelmista)
- spontaanista selvänäköisyydestä
eivätkä ne missään tapauksessa vastaa todellisia menneisyyden tapahtumia. Joskus tosin kaupallisuudella on ratkaiseva merkitys ”mennyttä elämää” muistellessa, jolloin asiaan liittyy tietoinen harhautus tai jopa valehtelu.
Tätä voi kuvailla muutamin esimerkein. Alussa siteerattu Shirley MacLainen näkymä Atlantiksesta on hyvin samanlainen kuin tästä fiktiivisestä mantereesta laihoin arkeologisin perustein laaditut julkaisut. Rouva MacLainen keksimät kuvitelmat syntyivät hänen tahdonvoimallaan ja rakkaudesta luonnonvoimiin (hänen oma ”korkeampi minänsä” tuhosi Atlantiksen: ”koska pystyin tuossa inkarnaatiossa hallitsemaan säitä, mutta käytin valtaani pahaan, enkä ymmärtänyt käytökseni seurauksia”): ”Rakastin olla kirkkaiden salamoiden, jylisevän ukkosen ja kaatosateen keskellä”. Shirley MacLaine pitää myönteistä suhtautumistaan ukkosenilmaan seurauksena edellisen elämänsä tilanteesta: ”Onkohan tämä suhtautuminen tullut seurauksena edellisestä elämästä?”.
Lapsesta lähtien Sternin toimittaja Hans Konrad Zander oli ollut suunnattoman kiinnostunut raamatullisesta Kristuksesta, ei pimeän menneisyyden hypoteettisesta maasta. Ja kun tämä oppinut teologi kävi saksalaisen toiseen elämään uskovan hypnoterapeutti-gurun Torvald Detlefsenin sohvalle muistellakseen edellisiä elämiään, hän tunsi itsensä todellakin Johannes Kastajaksi! Hän oli kuitenkin niin rehellinen, että Sternin jälleensyntymästä kertovassa artikkelissa tunnusti, että hänen menneestä elämästä näkemänsä kuvat olivat hänen omaa mielikuvitustaan, eivät Uudesta Testamentista.
Jälleensyntymät, joissa Shirley MacLaine kokee haavoittumisia ja loukkaantumisia, saavat selityksensä hänen tiedostamattomasta puolestaan, kaikenkattavasta pelostaan – loppujen lopuksi hän on kuin tanssija, joka on täysin riippuvainen kehosta kokonaisuudessaan.
Rozie L:stä meidän tarvitsee tietää vain se, että hän vetää ”siskonsa” Audrey Landersin saksalaista ihailijaklubia, ja näin ymmärrämme tilanteesta olevan molemmille naisille markkinointihyötyä.
Nähtävästi amerikkalaisen kotirouvan regression perustana olivat romanttiset haaveet ja tämä halusi ajatella miehensä olevan mieluummin rikas maanomistaja kuin tavallinen verovirkailija.
Spontaani selvänäkö aiheutti kotirouva Birgitta M:ssä tunteen, että hän olisi joskus jo nähnyt paikan, jonka läpi hän ajoi vanhempiensa kanssa matkallaan.
Varmasti kaikki ovat kokeneet tällaisen tunteen, että olisimme nähneet jonkin paikan, muttemme sanoisi sitä paikaksi, jossa olisimme eläneet menneessä elämässä!
Shirley MacLaine on siis sekoittanut keskenään menneet perheongelmat, syyllisyydentunteet, sekaannukset, äiti-kompleksit, opitut tiedot historiasta ja uskonnollisista kuvitelmista, jotka ovat hänen edellisten ”inkarnaatioidensa” pohja. Hän vaihtaa syyn ja seurauksen paikkoja: ”Vanhempieni karma oli selkeä. Koska he kieltäytyivät auttamasta köyhiä rahallisesti ja muuten tukemalla näitä, uskoivat nämä, että tässä elämässä heillä on siksi rahahuolia, vaikka tämä olikin hölynpölyä. Vasjan rooli oli selkeä: hän on ollut poikani ainakin neljässä elämässä.”
Tässä Shirley MacLainen elämässä venäläisellä miehellä oli eri rooli – tällä kertaa hän on nuori rakastaja (Vasja on muutaman vuoden nuorempi kuin kypsässä iässä oleva näyttelijätär).
Suurimman selvityksen hänelle antoi kylässä asuva henkilö: ”Vanhemmillani oli ongelmia rahan kanssa siitä ajasta tähän asti, mutta heidän ongelmansa olivat pieniä omiini verrattuna. Mies, joka vannoi kostavansa minulle, oli tuleva mieheni Steve. Avioliittomme aikana hän käytti valtavia summia rahaa ja kun rahankäyttöä rajoitettiin avioeromme aikana, hän vaati sitä yhä enemmän. En ymmärtänyt hänen ahneuttaan ennen tätä. Mongoliaikana hän vannoi kostavansa isälleni, venäjän aikana minulle. Venäläisessä inkarnaatiossani olin täysin halvaantunut pelosta, ja olin vakaumukseni vastaisesti passiivinen, enkä auttanut häntä ja aiheutin näin karmeita seurauksia itselleni ja perheelleni. Nykyisessä elämässäni sain tietää karmallisen reaktion ja keräsin menneiden elämien heikkouksista johtuvaa satoa. Kaikki sopii yhteen.”
Kaikki todellakin sopi yhteen ja MacLainen seuraava ehdotus, jota siteerasimme, kertoo siitä, että hän uskoo tuonpuoleiseen maailmaan ja jälleensyntymään.
”Kysyn vain, että auttavatko nämä vakuuttelut miljoonia ihmisiä, jotka ovat harmistuneita siitä, että heiltä viedään kaikki, heitä petetään ja ilman syytä he loukkaantuvat. Kaikella on syynsä. Osallistumme karmalliseen draamaan yhdestä elämän hetkestä toiseen. Tämä on oppimisprosessi ja kun pystymme ajattelemaan asioista näin, pystymme kestämään kohtalon iskut helpommin”.
Shirley MacLainen viimeisin inkarnaatio selvittää meille ikään kuin sen, mitkä motiivit ovat useimmin jälleensyntymän ja tuonpuoleisen maailman uskon taustalla ja miksi tunteet ja toiveet, jotka tulevat alitajunnastamme ja tietoisuudestamme, ovat ”kvasisensorisia tuntemuksia menneisyydestä”:
- psyykkiset ja fyysiset heikkoudet eivät ole seurausta tämän päivän vääränlaisesta käyttäytymisestä, vaan niillä on juurensa edellisissä elämissä
- väärät toimet tai päätökset nykyisen elämän voittamisessa voi antaa anteeksi teoilla, jotka on tehty edellisessä elämässä
- tämän hetkinen elämän tylsyys ja tyhjyys kompensoi edellisen elämän vaiheikkaista seikkailua (tai rikkauksia)
- nyt täyttymättömiltä näyttävät tavoitteet ja toiveet voidaan toteuttaa myöhemmässä jälleensyntymässä
- näin ihmiset, jotka tuntevat olevansa merkityksettömiä, haluavat antaa itselleen merkityksellisen roolin maailmanhistoriassa menneessä elämässään tai tulevassa, kun taas
- tässä maailmassa itsensä halveksituksi ja loukatuksi tuntevat ihmiset projisoivat toiveensa oikeudenmukaisuuteen seuraavassa elämässä tai taivaassa
- monet puhuvat kuvitelmista mahdollisesta jälleensyntymästä vähentääkseen kuolemanpelkoaan.
Kaikki nämä ovat ymmärrettäviä ja erittäin inhimillisiä motiiveja, mutta ne eivät ole todisteita, että nämä ihmiset olisivat eläneet jo ennenkin maassa. Ja tietenkään tämä ei kerro siitä, että ihmissieluille on olemassa tuonpuoleinen paikka.
Näin voidaan todeta, että ”regressio” on mahdotonta ja se on vain mielikuvituksessa elävä psykoilmiö.