Luku 4. Ulkopuoliset (tekniset) apuvälineet

Alkusanat

Edellisellä luennolla puhuimme sisäisistä apuvälineistä, joita käytetään korkeampien tietoisuuden tasojen saavuttamiseksi, ja luultavasti harjoitusten jälkeen moni on niitä myös käyttänyt.

Paranormaaliin koulutukseen tarvitaan henkisten harjoitusten lisäksi vielä ulkoisia apuvälineitä, jotka tukevat ja nopeuttavat kehittymistä.

Ulkoisten apuvälineiden tärkeyden vuoksi olemme omistaneet niitä varten kolme luentoa: tämän ja kaksi seuraavaa (4, 5 ja 6). Näillä luennoilla kuvataan tarkasti kaikki parapsykologian kannalta tärkeät apuvälineet, joita tosin käytetään suurimmaksi osaksi vasta tulevan opiskelun aikana, joten teoreettinen pohja ei tässä vaiheessa välttämättä riitä harjoitusten tekemiseen. Tästä syystä puhtaasti henkiset harjoitukset on merkitty luennon viimeisen kappaleen loppuun otsikolla ”Katso harjoitukset”.

Ulkoiset apuvälineet

Magiassa on nykypäiviin asti käytetty mitä erilaisimpia apuvälineitä aina maagisista vaatteista symboleihin ja amuletteihin asti. On käytetty jalokivin, heprealaisin ja arabialaisin kirjoituksin ja symbolein koristeltuja sekä jalometallilla kirjailtuja maagisia kaapuja. Myös taikasauvat, miekat, sulatusastiat ja maljat ovat auttaneet kiroamaan korkeita ja alhaisia henkiä, vetämään puoleensa maailmankaikkeuden voimia tai vaikuttamaan muihin ihmisiin ja ympäröivään maailmaan.

Maagiset aineet, joista kuuluisimpia ovat taikavoiteet, ja erilaiset suitsukkeet auttavat yhtymään korkeimpiin voimiin ja maailmoihin. Peilit ja kristallipallot auttavat tulevaisuuden katsomisessa.

Maagisten apuvälineiden tekemiseen ja käyttämiseen liittyy niin paljon erilaisia rituaaleja ja seremonioita, että on vaikea saada täyttä selkoa asiasta. On otettava huomioon tietyt ajankohdat, jolloin maagisia toimia voi tehdä, maahan on piirrettävä tietynlaisia suojakehiä ja lausuttava loitsuja.

”Valaistuneen” aikamme ihminen suhtautuu melko skeptisesti tällaiseen ”huiputukseen”, eikä suotta. Monet magian kulttiesineet ja rituaalit ovat vain koristeellinen lisä oikeaan magialla ympäristöön vaikuttavaan (eli paranormaaliin) prosessiin – ja ovat siis täysin turhia.

Mutta – tämän on tunnustanut myös nykyinen, tieteeseen perustuvat parapsykologia – ”normaalin” ihmisen henkinen kehitys ihmiseksi, joka omaa paranormaaleja kykyjä, ei voi tapahtua ilman joitakin ulkoisia apuvälineitä. Niitä tarvitaan korkeimman mahdollisen tietoisuuden tilan eli kosmisen tietoisuuden saavuttamiseksi. Jos tämä sieluntila on jo saavutettu, ei silloin enää tarvita mitään materiaalisia apuvälineitä tai paranormaalista näkökulmasta katsottuna olennaisia aineita, jotta voi saada aikaan paranormaaleja tapahtumia. Kosmisen tietoisuuden tilassa on mahdollista toteuttaa mitä vain, toimia milloin vain, ilman minkäänlaista valmistelua.

Ulkoisten apuvälineiden tärkeyden vuoksi omistamme niille kolme luentoa juuri opiskelun alkuvaiheessa.

Tällä luennolla kappaleessa ”Psi-värioppi” käsittelemme mahdollisuutta vaikuttaa määrätietoisesti värillisen valaistuksen avulla paranormaalia kehitystä tukevien elimiemme psykologiseen ja fysiologiseen tilaan.

Luennon 5 aiheena on ensi sijassa keskittymisen apuvälineet selvänäkökyvyn kehittämiseksi (kuten peili, kristallipallo ja musta peili). Sitten käsittelemme erilaisten äänentoistolaitteiden käyttöä itsesuggestioon perustuvien päämäärien saavuttamiseksi sekä symbolien käyttöä ”toiminnallisten ketjujen” ”herättäjän” roolissa.

Luennolla 6 tutkitaan optisten havaintovälineiden, kuten heilurin ja varvun käyttöä ja muita välineitä sekä maagisten aineiden käyttömahdollisuuksia ja ns. ”tähtikellojen” merkitystä, eli sitä aikaa, jolloin planeettojen astrologinen sijainti aurinkokunnassamme vaikuttaa myönteisesti paranormaaleihin toimiin.

Valaistus

Marraskuu. Lähdemme kotoa aikaisin aamulla töihin. Vielä aamupalan jälkeen mieliala oli erinomainen, mutta nyt nähdessämme harmaan pilvien peittämän taivaan mieliala laskee nopeasti. Aamuinen pirteys häipyy, eikä enää huvita mennä töihin, olisi mukavampaa palata takaisin kodin lämpöön.

Kesäpäivä. Vaaleansininen taivas, joka näkyy sisälle makuuhuoneen ikkunan läpi, houkuttelee maagisella voimalla hyppäämään sängystä. Olemme täynnä toimintaintoa, ja haluamme välttämättä tehdä jotakin tänä upeana päivänä. Mikään ei pidättele meitä kotona ja jos ei tarvitse lähteä töihin, lähdemme rannalle, puuhaamme puutarhassa, urheilemme tai teemme retken luontoon.

Loma. Espanjalaisella rannalla aurinko laskee hiljalleen mereen, taivas on vaaleansinisen ja keltapunaoranssin värinen. Seisomme meren rannalla, kuuntelemme aaltojen kohinaa, katselemme lumoutuneina merelle – ja tunnemme sielumme syvyyksissä yhä vahventuvan selittämättömän onnen tunteen, joka nostaa meidät korkealle pois arkipäivästä. Kaikki tuntemuksemme tällä hetkellä ovat huomattavasti intensiivisempiä kuin tavallisesti ja koemme halua jakaa tämän kaiken jonkun kanssa.

Vihdoinkin kevät. Pitkän, yksitoikkoisen talven jälkeen alkavat nurmikko ja puut vihertää. Me isossa kaupungissa asumisesta ja työstämme stressaantuneet teemme kävelylenkin luonnossa. Jo muutaman sadan metrin jälkeen tunnemme selvästi, kuinka viimeaikojen jännittyneisyys haihtuu, niin kuin kaikki hermostuneisuus nukahtaisi. Hengitämme vapaammin, tunnemme itsemme rennoksi ja huolettomaksi. Arkihuolet ovat unohtuneet, elämä on taas arvokasta.

Muutama päivä, jotka varmasti kaikki meistä ovat joskus kokeneet ja joilla on yksi yhteinen tekijä – värispektrin väri hallitsee:

·       Harmaa sateisena päivänä,

·       sininen aurinkoisena päivänä,

·       punainen auringon laskiessa ja

·       vihreä keväisen kävelyretken aikana.

Neljä erilaista väriä ja neljä erilaista mielialaa. Henkiset olotilamme ja edesottamuksemme ovat siis yhteydessä tietynlaisen värivaikutelman kanssa. Väriä käsittelevässä tieteessä on jo kauan sitten yksiselitteisesti todistettu, että toiset värit antavat voimaa tietyille tunteille ja toiset rajoittavat niitä. Ihmisen psyyke ja liike voivat herätä tietystä värielämyksestä ja lamaantua toisesta. Seuraavassa kappaleessa käsittelemme värin vaikutusta tarkemmin.

Värin vaikutus

Fysiologian ja psykologian näkökulmasta voimme yhdistää tärkeimmät värit viiteen perusryhmään:

A: Sympaattisen hermoston ryhmä

(kiihdyttävät, stimuloivat värit, pyrkimyksenä jännityksen lisääminen)

A.1. Tehostavat, liikuttavat värit (”lämpimät”):

Punainen                     - Omanarvontunto, itsetunto, dominointi

Punaoranssi                - kiivaat tunteet, kiihtyminen, taipuvaisuus aggressiivisuuteen

Keltaoranssi                - kunnianhimo, myötätunnon tarve

A.2. Voimakkaasti jännitystilaa nostavat värit:

Kullankeltainen           - itsekorostus, loisto, kunnia

Sinikeltainen               - vilkkaus, vaikuttaminen, kommunikointi, kohdistamaton päämäärä

Vihreänkeltainen        - huomio, uusiutuminen

B: Vaguksen ryhmä (vagushermo eli kiertäjähermo)

(reseptoriset, valmistavat värit, pyrkimyksenä jännityksen vähentäminen)

B.1. Eroavat, dynaamisesti polaariset värit (”kylmät”):

Ultramariini                  - rationaalinen hallinta, hajaannus, yhteys

Ruiskukansininen        - taantuminen, odottaminen, sovittelu

Vihreänsininen             - vapautuminen, muuttuminen, irtipäästäminen

B.2. Kiihtymistä poikivat, staattis-bipolaariset värit:

Vihreä                           - säilyttäminen, rajoittaminen, turvaaminen

Kellanvihreä                  - keskittyminen, kerääntyminen

C: Yhdistymisen ryhmä

(sisäisiin elämyksiin keskittyvä huomio tai syvälle sieluun vievät värit, pyrkimyksenä yhdistyminen)

C.1. Staattis-bipolaariset värit:

Purppura                       - liittyminen kosmokseen (mietiskelevä)

Rosa                              - eristynyt tunne ”minä” (yksinolo itsensä kanssa, mielenrauha)

C.2. Dynaamis-polaariset värit:

Violetti                            - meditatiivinen integraatio, mystinen ja maaginen taipumus           kärsimyksissä

Syreeni                           - ympäristöä rasittava, itsenäisten toimien puolustaminen

D: Erilaistuvat sekäryhmät (esoteerisessa suhteessa stabiloivat värit)

D.1. Stimuloivasti stabiloivat värit:

Okrankeltainen               - sosiaalinen vakauttaminen

Ruskea                           - juurruttaminen, esoteerinen turvaaminen ja ohjaaminen

Tummanruskea               - pedanttinen uskollisuus olinpaikalle

Oliivinvihreä                    - henkilökohtaisen tavoittelun väheneminen, tuen tarve

D.2. Ohjaavasti stabiloivat värit:

Pastellivärit                     - henkevöittävät (sublimoivat)

E: Elämänvoimalle sopimattomat värit

E.1. Formalisoiva, pakottava väri:

Musta                              - kielto, absoluuttiin korottaminen, elämän kaavamaistaminen

E.2. Sammuttava, peruuttava väri:

Valkoinen                        - unhotus, tuhoaminen, lopettaminen (valemaailma)

E.3. Sekaväri:

Harmaa                           - rauhan tilaan saattaminen, syrjäytys, piilottelu

Yllä olevassa listassa mainitut värin vaikutukset voivat auttaa meitä huomattavasti, kun teemme persoonaa kehittäviä meditaatioharjoituksia, sekä myös monissa paranormaaleissa kokeissa – erityisesti silloin, kun valitsemme päämäärämme saavuttamista tukevaa harjoitustilan valaistuksen väriä.

Ennen kuin käymme yksityiskohtaisesti käytännön opiskeluun väreistä Psi-harjoituksia varten, selvitämme, miten värin ja yhtäältä psyyken ja toisaalta yleisen motoriikan välinen yhteistyö toimii.

Aloitamme tutkimukset selvittämällä käsitteen ”väri”.

Väri on energia

Fyysisessä maailmassa ei ole valoa eikä väriä, vaan on pelkää energiaa ja materiaa (ks. luento 1). Se, että kuitenkin voimme nähdä valon ja värejä, perustuu siihen, että silmämme pystyvät mukautumaan energisten säteiden tiettyyn aallonpituuteen. Säteet ovat osa yleistä ”energistä spektriä”, jonka pisimmät aallot ovat kilometrin pituisia, lyhimmät triljoonasosa millimetrin.

Kuten voimme päätellä kuvasta 3, energisen spektrin pitkäaaltoisessa päässä ovat vaihtovirta-aallot, joiden jäljessä seuraavat radioaallot. Sitten tulevat keskipitkät aallot, lyhyet aallot ja ultralyhyet radio- ja televisioaallot. Viimeiset sijaitsevat jo senttimetrin alueella ja vielä tiheämmin ne ultralyhyet aallot, joita käytetään tutkapaikannuksessa.

Kehossamme ei ole vastaanottoelimiä pitkille aalloille; vain tietyissä olosuhteissa, joista puhumme luentojen edetessä, voimme havaita jotkut niistä. Vain jos aallon pituus on sadasosa tai jopa tuhannesosamillimetriä, voimme havaita ne lämpösäteilynä, jota tulee esim. lämmityspattereista.

Jos sähkömagneettisen säteilyn aallonpituus on vain kahdeksansataamiljoonanosa millimetriä (-800 nanometriä; 1 nm = 10-9 m = 10-7 cm = 1 miljoonasosa mm), on se nähtävissä tummanpunaisena värinä. Tästä syystä lyhimpiä lämpösäteitä, jotka sijaitsevat heti nähtävän värin jäljessä, kutsutaan infrapunasäteilyksi. Optisen ikkunan alueella, joka ulottuu 780 nanometristä 380 nanometriin, sijaitsevat näkyvän värin säteet, joihin silmämme siis reagoivat.

Sähkömagneettiset aallot, jotka ovat lyhyempiä, ovat taas näkymättömiä. Koska ne ovat violetin värin toisella puolella, niitä kutsutaan ”ultraviolettisäteiksi”. Niiden jälkeen tulevat röntgensäteet, joiden aallonpituus on tuhat kertaa lyhyempi, kuin nähtävän valon. Kaikkein äärimmäiset lyhytaaltoiset alueet energiaspektrillä ovat gammasäteillä ja kosmisilla energiasäteillä, joiden aallonpituus on mitättömän pieni lähtien triljoonanosamillimetristä.

Nyt palaamme kuitenkin takaisin energiaspektrin kapeaan alueeseen, säteilyyn, jonka me havaitsemme valona. Miten syntyy tämä säteily, joka muistuttaa sateenkaaren värejä, joiden yhteisvaikutuksen me havaitsemme silmillämme valkoisena valona?  Muistelkaamme, mitä luennolla 1 opimme atomien rakenteesta. Atomin positiivisesti latautunutta, protoneista ja neutroneista koostunutta ydintä kiertävät negatiivisesti latautuneet elektronit. Elektronit ovat pakotettuja ottamaan tietyn, sähkömagneettisen vaikutuksen määräämän kiertoradan, jolla on tietty halkaisija, joka määräytyy elektronin energian mukaan.

Jos elektroni, joka on riippuvainen atomin ytimestä, törmää vapaan elektronin tai toisen negatiivisesti latautuneen hiukkasen kanssa (kuva 4.1), siirtyy se törmäyksen voimasta laajemmalle kiertoradalle (kuva 4.2). Ja koska se ei oman riittämättömän energiansa vuoksi pysty pysymään uudella kiertoradalla, siirtyy se alkuperäiselle kiertoradalleen – tapahtuu siis kuuluisa kvanttihyppy – ja luovuttaa samalla törmäyksessä ottamansa energian (kuva 4.3). Energia muuttuu sähkömagneettiseksi hiukkaseksi ja valohiukkaseksi (fotoniksi), joka aallon muodossa leviää valonnopeudella. Edellä kuvattu prosessi toistuu jokaisessa omavaloisessa kappaleessa monta miljardia kertaa sekunnissa:

• Auringon sisällä valtavissa lämpötiloissa muodostuu suuria määriä vapaita elektroneja, jotka herättävät viileämmällä auringon pinnalla olevia atomeja hohtamaan.
• Lamppujen hehkulangan atomit heräävät hohtamaan ulkopuolelta tulevien (sähköverkosta, patterista jne.) vapaiden elektronien jännityksen ansiosta (vain 5 % säteilystä on näkyvää, loput 95 % on lämpösäteilyä).
• Vapaat elektronit, jotka kulkevat regoimattomalla kaasulla täytetyn kaasulampun molempien elektrodien välillä (neonlamput, fosforivalaisimet, elohopealamput).

Valo, joka tulee valonlähteestä, jonka me havaitsemme ”valkoisena”, koostuu todellisuudessa värillisestä valosta – spektrin väreistä. Ne syntyvät seuraavasti:

Kiertoratojen, joilla elektronit kiertävät atomin ydintä, halkaisijat ovat tarkasti määräytyneet sähkömagneettisen voiman vaikutuksesta. Jos elektroni törmäyksen johdosta siirtyy alkuperäiseltä kiertoradaltaan, niin se – riippuen törmäävän hiukkasen törmäysenergiasta – voi siirtyä seuraavalle kiertoradalle tai jollekin kauemmista kiertoradoista. Siirtyessään takaisin omalle alkuperäiselle radalleen se luovuttaa valokvantin, joka riippuen hypättyjen kiertoratojen määrästä sisältää enemmän tai vähemmän energiaa. Mitä voimakkaampi valokvantin impulssi (ja sen seurauksena energia) on, sen lyhyempi on myös sen aallonpituus. Kuvassa 5 on kuvattu värillisen valon syntyminen vetyatomista.

Hypätessään kolmannelta kiertoradalta toiselle elektroni säteilee elektronipilvestä pitkäaaltoista valoa punaisella spektrin värillä. Jos hyppy tapahtuu neljänneltä kiertoradalta toiselle, on energian ero suurempi, valokvantti voimakkaampi ja aallonpituus lyhyempi. Syntyy sininen valo. Vielä lyhyempi aallonpituus – joka nähdään violettina valona – tulee, kun elektroni hyppää viidenneltä kiertoradalta toiselle.

Kokonaisuudessaan valospektrin alue sisältää aallot 380 nanometristä 780 nanometriin.

780 – 627 nm – punainen väri

626 – 589 nm – oranssi - - oranssinkeltainen väri

588 – 570 nm – oranssinkeltainen - - sitruunankeltainen väri

569 – 530 nm – keltavihreä - - vihreä väri

529 – 495 nm – vihreä - - sinivihreä väri

494 – 480 nm – sinivihreä - - sininen väri

479 – 445 nm – sininen - - ultramariini väri

444 – 380 nm – ultramariini - - sinivioletti väri

Väri on informaatiota

Kun energiasäteet osuvat kappaleeseen tai aineeseen, ne osittain absorboituvat (imeytyvät) ja osittain heijastuvat tai menevät niiden läpi. Ääritapauksessa säteily voi absorboitua kokonaan, jolloin syntyy mustan värin havainto. Se voi myös heijastua kokonaan tai mennä läpi, jolloin havaitaan valkoinen väri.

Jokaisella aineella on oma erityinen heijastuskykynsä sekä kyky pidättää itsessään heijastumattoman säteilyn osan energia. Esim. hiekka Italian rannoilla puolenpäivän aikaan auringon valon vaikutuksesta on niin kuumaa, että siinä tuskin pystyy kävelemään paljain jaloin. Tässä absorboitunut säteily muuttui lämmöksi.

Kemian näkökulmasta kaikki materia eroaa toisistaan molekyylien rakenteen perusteella. Riippuen siitä, mitkä ominaisuudet tällä molekyylirakenteella on, absorboituu tulevasta valosta tietty aaltoalue. Loput aallonpituudet, joita kutsutaan ”kappaleen väriksi”, heijastuvat tai menevät läpi ns. ”jäännösvalona” ja tulevat havaitsijan silmiin, joiden verkkokalvoilla ne aiheuttavat väriärsykkeen.

Väri siis ei ole siellä, missä näemme sen. Vihreä väri ei ole salaatin lehdessä, eikä keltainen väri ole verhokankaan ominaisuus. Salaatinlehdellä ja verhokankaalla on vain omat erityiset absorbointikyvyt, jotka imevät yleisvalaistuksesta tiettyjä aallonpituuksia.

Absorboitumaton valospektrin osa heijastuu takaisin jäännösvalona. Tämän heijastuman valonsäteet eivät itsessään ole värejä, vaan vain informaation kuljettajia. Ne kertovat sen, miten tämä väriärsytys eroaa yleisen valaistuksen spektristä.

Väri syntyy vain silloin, kun väriärsytys kiihottaa havaitsijan näköelimen synnyttämään väriaistimuksen. Jos ei ole havaitsijaa tai on vain sokea havaitsija, ei väriä silloin voi syntyä. Jos sama väriärsytys osuu sellaisen ihmisen silmään, joka aistii värit epänormaalisti, on havainto silloin laadultaan toisenlainen.

Silmä

Ihmissilmä on pitkälle kehittynyt energiasäteilyn vastaanotin, joka toimii 780 – 380 nm:n alueella. Siinä on rakenne, jonka avulla se luo mallin tasaisesti levittyneelle, valoa vastaanottavalle valoreseptoreista koostuvalle kudokselle, sekä jakaa, koodittaa ja lähettää eteenpäin näin saadun informaation.

Kun katsomme alla olevaa ihmissilmän läpileikkausta (kuva 6), näemme rakenteen, joka on periaatteessa samankaltainen kuin televisiokameran rakenne.

Etummaisena, valon säteitä taittava silmän pinta – sarveiskalvo, jonka läpinäkyvän rakenteen läpi valoaallot pääsevät silmään. Värikalvossa (iiris) on lihaksia, jotka muuttavat silmien sisääntuloaukon eli pupillin kokoa (kuten kameran rengasmainen himmenninaukko). Silmän linssillä, jonka säteet seuraavana läpäisevät (toimii optisena fokusoivana linssinä), on muuttuva valontaittamiskyky, ja sitä ohjaa epäsuorasti ns. sädekehän lihakset. Koska linssi pystyy taittamaan paremmin kuin sen ympäristö, se pystyy muuttamaan silmän fokusointietäisyyttä (muuttuvapolttovälinen objektiivi – zoom-objektiivi), mikä mahdollistaa silmän mukautumisen eri etäisyyksillä oleviin esineisiin.

Värikalvon lihasta ja sädekehän lihasta ohjataan hermoimpulsseilla, jotka syntyvät aivorungon eri keskuksissa, mutta ovat toiminnallisesti riippuvaisia keskenään.

Nämä aivokeskukset saavat myös hermoimpulsseja silmästä. Em. tapahtumaketjut ja silmän ulkopuoliset, silmien liikkeitä ohjaavat lihakset toimivat epälineaarisesti.

Muut silmän osat ovat täynnä nestettä ja ainesta, joiden aiheuttaman paineen ansiosta silmän muoto säilyy.

Kuva, jonka silmän optinen järjestelmä muodostaa, heijastuu verkkokalvolle, joka on silmän takaosassa. Se on erittäin pieni, sillä itse silmä on pieni, ja fokusointietäisyys on lyhyt, n. 19 – 23 mm.

Verkko, joka vastaa televisiokameran kuvaputken valosähköistä kerrosta, on erittäin ohut elin, jolla on erittäin monimutkainen rakenne. Embryologian (alkiokehitysopin) näkökulmasta sitä voi tarkastella aivojen osana. Silmän valon vastaisessa takaosassa on valoreseptoreita, tappi- ja sauvasoluja, jotka ovat välittömässä yhteydessä silmän pohjan tummaan, pigmenttiä omaavaan kerrokseen eli suonikalvoon. Suonikalvo tuo reseptoreille ravintoa ja lisäksi se myös ehkäisee valon heijastumista ja sen hajontaa. Kummassakin silmässä on n. 118 miljoonaa sauvasolua, jotka pystyvät näkemään värin, mutta pystyvät lähettämään vain musta-valkoisia näköaistimuksia sekä n. 7 miljoonaa tappisolua, jotka vastaavat värinäöstä. Tappisolut toimivat vain voimakkaassa valaistuksessa, mikä selittää sen, että yöllä voimme nähdä vain musta-valkoisia värejä.

Värinäkö on olemassa kolmen väripigmenttiluokan ansiosta. Ne lähettävät sähkökemiallisen impulssin, jos niihin osuu tietyn aallonpituusalueen valohiukkasia. Osalla tappisoluja impulssit ovat vahvempia, jos niihin osuu 422 nm aallonpituinen valohiukkanen (ultramariini väri), toinen tappisolutyyppi reagoi optimaalisesti 521 nm aallonpituuteen (vihreä väri) ja kolmas tappislotyyppi reagoi 634 nm aallonpituuteen (oranssinpunainen väri). Kuvassa 7 on näytetty näiden kolmen tyypin absorbointihuiput.

Tappisolut eivät siis näe valoa, mutta poikkeuksellisesti niillä on tehtävänä kerätä valohiukkasia. Tappisolut ovat siis hiukkasten keräilijöitä. Ne muuttavat informaatiota antavan sähkömagneettisen energiasäteilyn sähkökemiallisiksi impulsseiksi, jotka vasta aivojen näkökeskuksessa havaitaan kolmena ”alkuvärinä” – ultramariinina, vihreänä ja oranssinpunaisena.

Missään tapauksessa emme saa sekoittaa eri tappisolutyyppien vastaanottoalueita kolmeen alkuväriin, sillä jokainen tappisolutyyppi kerää omia hiukkasiaan osittain samoilta spektrin alueilta. Tämä tarkoittaa, että samalle spektrin väriärsytysalueelle voi reagoida kaksi eri tyyppistä tappisolua. Kuitenkin kolme alkuväriä ovat täysin riippumattomia toisistaan ja eri suuruisia, tarkoin määrättyjä aallonpituuksia.

Jokaisella alkuvärillä on määrätty potentiaali eli tietty energia.

Maksimaalisen merkityksen huomaa silloin, kun koko olemassa oleva potentiaali on käytetty loppuun, eikä säteilyn intensiivisyyden nostaminen johda enempään väriaistimuksen kasvuun.

Tapahtuu niin, että väriärsykkeen informaation lähettäminen herättää silmän luomaan kolmesta osasta koostuvia koodeja. Kaikki mahdolliset väriaistimukset esitetään siis tällaisena koodina eli kaikki väriaistimukset syntyvät kolmesta alkuväristä!

Näköhermon syitä pitkin koodi siirtyy kolmiosaisena sähkökemiallisena impulssina aivorunkoon, josta se lähetetään aivokuoren näkökeskukseen.

Kuvan syntyminen

Ärsykkeet, jotka kulkeutuvat näköhermoa pitkin aivorunkoon, lähetetään edelleen näkökeskukseen pitkin hermoja, jotka yhdistävät eri aivojen osia toisiinsa. Näkökeskuksessa, joka sijaitsee aivokuoren takaraivon alueella (ks. luento 2), ärsyke muuttuu ymmärrettäväksi kuvaksi. Mutta ei jokainen ärsykettä aiheuttava impulssi johda näön syntymiseen. Näköhermo koostuu n. 800 000 erillisestä syystä, joista jokainen kykenee antamaan 20 – 50 impulssia sekunnissa. Tästä valtavasta informaatiovirrasta vain osa päätyy lisäkäsittelyyn. Se, mikä osa käsittelyyn päätyy, riippuu myös jo kerääntyneestä informaatiosta, katsojan tarkkaavaisuudesta ja rakenteesta, sillä suurin osa informaatiosta menee ohi.

Nähdä, ei siis tarkoita, että näkökuva (havaittu elämys) on sama kuin kohde. On poikkeamia, jotka ovat välttämättömiä informaation keräämiselle ja suuntautumiselle, mutta jotka voivat johtaa optisiin harhoihin. Havaittujen esineiden koot eivät vastaa geometrian perspektiivin lakeja: esim. kauempana olevat esineet näyttävät suuremmilta kuin niiden etäisyys edellyttäisi (koon pysyvyys). Samankaltaisia pysyvyyden ilmiöitä on todettu myös värin kirkkauden arvioinnissa, liikkeessä jne.

Myös jos tapahtuu ”ei-näkeminen” eli ei ole fyysistä havaintokohdetta tai fysiologista ärsykettä, voi ihminen kuitenkin nähdä ilman oikeita kohteita ja ilman fyysistä ärsykettä. Esimerkkinä tästä voi mainita eideettisen näön, jolloin syntyy subjektiivinen kuva vaikkei todellista kohdetta olekaan (kuvan syntymisen aiheuttama informaatio tulee joko alitajunnasta tai tietoisuudesta),

Toinen näkemisen muoto, kun ei ole fyysistä näkemisen kohdetta, on nimeltään jälkikuvailmiö, joka tulee silloin, kun värillisten pintojen katselun jälkeen katse siirretään valkoiselle pinnalle. Pinta ei yhtäkkiä olekaan enää valkoinen, vaan siinä havaitaan aluksi katsottu pinta sen vastavärinä.

Tämä ilmiö perustuu siihen, että kun katsotaan pitkään yhtä väriä, herpaantuu väriaistimukseen osallistuvien tappisolujen ärsykkeiden intensiivisyys. Jos valkoiselta pinnalta heijastunut valo, joka koostuu kolmesta alkuväristä, osuu verkkokalvolle, antavat yksiväristä pintaa katsellessa aktivoitumattomat tappisolut voimakkaamman impulssin kuin ne tappisolut, joihin jo osui valohiukkasia.

Jos olemme katsoneet esim. keltaista pintaa ja käännämme katseemme, kääntyy päälle ultramariinin värinen jälkikuva. Vihreälle ja oranssinpunaiselle värille herkät tappisolut, jotka saivat ärsykkeitä keltaisen värin havaitsemisesta, ”turtuivat” ja samalla ultramariinin värin vastaanotosta vastaavat tappisolut (jotka keltaisen värin vastaanotossa eivät olleet aktiivisena) ovat vielä täysin käytössä näkökeskuksessa.

Kuten eideettisellä näöllä, myös vastaväreillä on merkitystä parapsykologiassa.

Luennolla 3 tarkasteltua esineen kuvittelua, mikä sallii kuvin ajattelun sekä opiskelun myöhemmässä vaiheessa selvänäköisyyden hallinnan aikaan ja tilaan nähden ilman teknisiä apuvälineitä, on mahdollista toteuttaa vain aivojemme suoman eideettisen näön avulla.

Ensimmäiset kokemukset tähän suuntaan saavutimme jo tehdessämme harjoitusta 3.2.

Vastaväreillä, joita me voimme ”luoda” näkökeskuksessamme harjoituksen 4.1 "Jälkikuvan nakeminen" avulla, on päinvastoin täysin eri merkitys paranormaalille kehityksellemme.

Vastavärit

Väriaistimukset eivät ole vain näkökeskuksen luoma värillinen kuva ympäröivästä maailmasta, vaan ne myös vaikuttavat voimakkaasti ihmisen psyykkeeseen ja elimistöön. Vaikutus perustuu siihen, että tappisoluista saapuva väri-informaatio ohjautuu näkökeskuksen lisäksi osittain myös aivojen muihin osiin. Siellä hormonien tuotannon, elämää ylläpitävien toimintojen ja tietoisuuden muodostumisen ohjauskeskuksissa perusvärit (punainen, keltainen, sininen ja vihreä) vaikuttavat hyvin monella tavalla.

Kaikkiaan punainen ja keltainen väri toimivat kiihdyttävänä, ja niiden vastavärit – sininen ja vihreä – rauhoittavina.

Psykofyysisesti tärkeiden perusvärien ja niiden välivärien (joilla on erityinen vaikutus) vaikutukset (merkitty kirjaimella A) eri aivojen osiin (merkitty kirjaimella B) on myös esitetty kuvissa 8, 9 ja 10.

Psi – värioppi

Juuri tehdyistä huomioista värin fysiologisesta ja psykologisista vaikutuksista voidaan todeta, että määrätyllä värivalaistuksella pystytään parantamaan henkisten harjoitusten tehoa. Alla on esitetty Psi-värioppi, joka on kehitetty parapsykologian ja rajatieteiden instituutissa empiiristen kokemusten ja uusimman lääketieteen tietämyksen perusteella; siinä on selostettu värien tärkeimmät vaikutukset, joilla on suuri paranormaali merkitys.

Purppuranpunainen väri

Jo ammoisista ajoista lähtien on purppuraa pidetty viisauden ja vallan värinä. Muinaiset heprealaiset pitivät sitä kuninkaallisena värinä, ortodoksisessa kirkossa se symboloi jumalallisuutta, muinaisessa Roomassa keisareilla oli purppuran väriset toogat. Esoteriassa ja magiassa purppura symboloi suurta viisautta ja voimaa – eikä turhaan, minkä huomaamme pian.

Purppuranpunainen väriärsyke, kuten jo tiedämme, toimii selkäytimen ja keskiaivojen hermosoluja kiihdyttävänä. Koska selkäydin (häntäluun hermosolmun välityksellä) on yhteydessä juurichakraan, ja keskiaivot sydän- ja kurkkuchakroihin, niin voi purppuranpunaisilla väriärsykkeillä kiihdyttää myös näitä chakroja.

Tämän tuloksena on tiiviimpi yhteys kahden fyysisen kehon aivojen osan välillä ja kolmen energiakehon chakran välillä, sekä niitä vastaavien alueiden kohonnut ja tehokkaampi toiminta.

Näin ollen työhuoneen purppuranpunainen valaistus tuo monia etuja paranormaaliin työhön tehdessämme harjoituksia.

Juurichakran on mahdollista ottaa enemmän vastaan vapaan maailmankaikkeuden energiaa (ks. luento 1), joka osittain jakautuu perusnadijärjestelmää – Shushumna, Ida ja Pingala – pitkin korkeampiin chakroihin ja osittain siirtyy selkäydintä pitkin elämän energiana kaikkialle fyysiseen elimistöön. Maailmankaikkeuden energian vahvistunut vastaanotto on erittäin tärkeä paranormaalissa toiminnassa.

Kiihotettu sydänchakra (ks. luento 1) stimuloi sydämen hermosolmun kautta fyysisen kehon verenkiertojärjestelmää ja helpottaa tietoisuuden laajenemisprosessia. Henkiset harjoitukset selvänäköisyyden kehittämiseksi sekä psykokineesiakyvyn saavuttamiseksi saavat tukea sydänchakran väriärsytyksestä ja tuottavat nopeammin toivotun tuloksen.

Vihreä väri

Vihreä, purppuranpunaisen kontrasti tai vastaväri, vaikuttaa rauhoittavasti ensi sijassa keskiaivoihin, jotka ohjaavat kehon erilaisia liiketoimintoja.

Koska keskiaivot ovat yhteydessä sydän- ja kurkkuchakroihin, vihreä väri rauhoittaa samanaikaisesti näitä molempia energiakehon elimiä. Näin syntyvät edellytykset tasasuhtaiselle ja johdonmukaiselle maailmankaikkeuden energian vastaanottamiselle hengityksen kautta, mistä on hyötyä koko fyysiselle keholle elämän energian muodossa.

Vihreät väriärsykkeet tukevat koko fyysisen kehon harmonisointiprosessia. Tämä harmonisointi on – kuten luennolta 3 tiedämme – yksi perusedellytyksistä korkeampien tietoisuudentasojen saavuttamiseksi.

Violetti väri

Violetti väriärsytys rajoittaa tiedon määrää, joka jatkuvasti tulvii tietoisuuteen (ks. taulukko luennolta 3), ja turvaa tiedon edelleen lähettämisen alitajuntaan. Näin havaintokykymme ympäröivän maailman tapahtumista rajoittuu voimakkaasti, tietoisuutemme tyhjenee ja alkaa tietoisuuden laajenemisprosessi olosuhteissa, joissa on paljon helpompi saavuttaa mielenrauha.

Violetin valaistuksen ansiosta meditatiivinen herkkyys kohoaa. Lisäksi se helpottaa kuvien tuottamista tietoisuuteen, mitä aloimme harjoitella tehdessämme harjoitusta 3.2. Samoin myös näkökeskus vapautuu niistä ärsykeimpulsseista, joita silmästä tulee. Mitä paremmin olemme kehittäneet kykyä kuvitella kuvia, sen paremmin onnistuu yhteyden luominen alitajunnan kanssa. Sillä alitajunnan avulla voimme muunnella kosmisen energian impulsseja, jotka ovat ehdottomia paranormaalien toimien toteuttamisessa ympäröivään maailmaan. On selvää, että violetti väri tukee tehokkaasti myös kaikkia tämän suuntaisia kokeita, kuten psykokineesiaa, telepatiaa, kehosta irtaantumista, levitointia, materialisointia, telepaattista kaukoparannusta jne.

Ultramariini

Purppuranpunaisen rinnalla sininen väri on yksi tärkeimmistä symbolisista magian väreistä. Sininen on vapaamuurariuden ensimmäisen kolmen tason väri, mistä syystä niitä kutsutaan ”sinisiksi tasoiksi”. Sininen symboloi kuninkaallista arvoa ja aatelisuutta (siniverisyys). Kokonaisuudessaan sininen väri symboloi filosofista ajatusmallia sekä älyä (Swedenborg: ”Sinisellä tarkoitetaan älykkyyttä”).

Sinisen värin symbolinen merkitys ei ole sattumaa, vaan sillä on todellinen perusta: siniset ja juuri ultramariininsiniset värit vaikuttavat otsalohkoon niitä jakavasti (ks. luento 2) ja myös tietoisuuteen. Ne vaikuttavat myönteisesti ajatusten, tuntemusten ja toiminnan selkeyteen.

Koska otsa- tai etuosat ovat yhteydessä kaikkiin muihin aivojen osiin (ne siis lähettävät ja saavat ärsykkeitä), ultramariini väri vaikuttaa myönteisesti kaikkeen paranormaaliin henkiseen kasvuun. Tiedämmehän jo, että voimme vaikuttaa ympäröivään maailmaan paranormaalisti silloin, kun tietoisuuden ja alitajunnan välillä on tiivis yhteys. Ultramariinin väriset ärsykkeet vahvistavat tätä yhteyttä, ehkäisten tahtomatta tulleiden ärsykkeiden vaikutusta – muistissa tai hypotalamuksessa – eristäen ne.

Hypnoosissa tätä väriä on käytetty jo kauan, suggeroitaessa hypnotisoitavaa sinisen syvyyden kuvalla, jotta he vajoaisivat uneen tai illuusioon (kuvitellen itsensä horrokseen). Tällaisissa tiloissa aukeaa helppo ja suora pääsy alitajuntaan.

Vihreänvaaleansininen väri

Vihreänvaaleansininen väri ei itsessään ole parapsykologisesti tärkeä väri, sillä se ei vaikuta niihin aivojen osiin, joiden on Psi-ilmiöiden toteuttamiseksi toimittava poikkeuksellisella tavalla.

Mutta koska vihreänvaaleansininen väri toimii yleistä liikejärjestelmää rauhoittavasti, tasoittaa kohonneita emotionaalisia värähtelyjä sekä laskee aggressiivisuutta, voimme käyttää hyödyksi vastaavaa valoa meditatiivisissa rentoutus- tai rauhoittumisharjoituksissa. Sellaisissa kuten harjoitus 4.2 "Yleisesti tyynnyttävä harjoitus", joka on hyvä tehdä aina ennen varsinaista harjoitusta silloin, kun olemme kiukkuisia tai stressaantuneita. Meditatiivisten ja mielikuvitukseen perustuvien tietoisuuden laajentamiseen ja paranormaaliin toimintaan tähtäävien harjoitusten menestys riippuu huomattavissa määrin siitä, olemmeko rauhallisia ja tasapainoisia vai emme.

Värien käyttö

Juuri omaksumiemme parapsykologisten teoreettisten tietojen käytännön toteuttamiseksi meidän on välttämättä käytettävä värillisiä hehkulamppuja: purppuranpunaista, vihreää, violettia, ultramariinia ja vihreänvaaleansinistä. Vaihda värillinen lamppu pöytävalaisimeen, josta on poistettu varjostin (ettei väri vääristy)

Värillisiä hehkulamppuja voi valmistaa myös itse, maalaamalla tavallinen mattahehkulamppu (25 W) kuumuutta kestävällä maalilla.

Mitä väriä missäkin harjoituksessa käytetään, on mainittu ennen harjoituksen kuvausta otsikolla ”Valaistus”. Psi-harjoituksia ja kokeiluja voimme tehdä opintomateriaalin rinnalla omien tavoitteiden mukaisesti ja opintojen myöhemmässä vaiheessa värilamput ovat jopa välttämättömiä. Alla on lista, joka antaa tietoa siitä, mikä valaistus harjoituksessa auttaa saavuttamaan kunkin päämäärän.

Katso harjoitukset

Sivun alkuun